Nuorehko Mark Twain (1835—1910, (oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clemens), josta sukeutui maailmankirjallisuuden suuri klassikko ja satiirin mestari, matkusti vuonna 1867 USS Quaker City -purjelaivalla New Yorkista Välimerelle raportoidakseen tarunhohtoisesta Euroopasta ja pohjoisesta Afrikasta. Tuon ”Euroopan kiertueen” kokemuksista syntyi kirja Innocents abroad (suom. Jenkkejä maailmalla, 1922), josta Vanhaa Välimerta ristiin rastiin -teos kattaa osan. Nykykatsannossa poliittisesti täysin epäkorrekti, mutta samalla myös riemastuttava matkakirja tarjoaa kuvaukset Azoreilta, Marokosta. Ranskasta, Italiasta ja Kreikasta sekä Turkista.

Twain kulkee Välimerellä jonkinlaisena yli-ihmisenä, joka langettaa kärjekkään, joskin historiallisesti oppineen tuomionsa tai ylivuotavan ihailunsa kaikesta kohdalle osuvasta.

Portugalilaiset Twain toteaa tyhmiksi ja laiskoiksi, Marokon Tangerin vankilaksi. Ranska on kuin hyvin hoidettu puutarha, mutta Pariisin cancan-tytöt saavat valikoidusti häveliään Twainin peittämään silmänsä. Italialaisista naisista valtaosa on kaunottaria, ja Konstantinopoli (nyk. Istanbul) on jaloin kaupunki, jota Twain on koskaan tarkastellut etäältä — oleellista olisi pysyä poissa sen törkyisiltä ja haisevilta kaduilta. Lievää pahoinvointia voi aiheuttaa kuvaus Konstantinopolin raajarikoista, joiden ”hirviömäisyys” hakkaa mennen tullen esimerkiksi italialaiset verrokit: ”Napolin kerjäläinen, jonka jalka on kuihtunut yhdeksi ainoaksi kammottavaksi varpaaksi, josta riippuu muodoton kynsi, ei pärjäisi täällä”.

Mielenkiintoista, että nykyäänkin valtaisan jäteongelman kanssa painivaa Napolia Twain kuvaa: ”Ihmisten tavat ovat siivottomia, eivätkä likaiset kadut ja niillä tallustavat otukset näytä tai haise laisinkaan mukavilta”.

Seikkailunhaluista Twainia ei pidättele laivakaranteeni Ateenan edustalla, vaan hän hyökkää kavereineen kuunvalossa pienellä veneellä satamaan, ja siitä jalan kaupungin kukkulalle, onnistuu lahjomaan Akropoliin portinvartijat ja näkee Herkuleen temppelin ja mahtavan Parthenonin. Kun seurue paluumatkallaan varastaa viinirypäleitä janoonsa, tiluksia puolustaville vartijoille ei löydy ymmärrystä.

”Olimme jo myöhässä, eikä meillä ollut aikaa hölmöillä jokaisen taulapään kanssa, joka halusi ladella meille kreikankielisiä latteuksia.”

Vanhaa Välimerta ristiin rastiin on huikea matka 1800-luvun sivistyneen valkoisen miehen ajatusmaailmaan.