Salonkivene Airawata

Jos jollekin yritykselle voi nostaa hattua panostuksesta veneilyperinteisiin, niin Alfons Håkansille viime vuosikymmenen ajalta.

Vuonna 2013 se otti hallintaansa Turun kaupungilta entisen Ruissalon telakan. Alue on historiallinen monelle tavalla, eikä vähiten siellä toimineen Turun Veneveistämön takia. Aikoinaan Pohjoismaiden suurimmaksi nousseen veistämön tiloja, satamaa ja rakennuksia on sittemmin kunnostettu niin, että nyt Ruissalossa on museota, ravintoloita ja muuta nähtävää enemmän, kuin vierassatamaan majoittuva veneilijä ehtii parissa päivässä tutustua. Kirsikoina kakun päällä ovat vanhat klassikkoveneet. Niitä on kunnostettuina ja työn alla kymmenkunta.

Hehkeimpiin kuuluu viime kesänä sata vuotta täyttänyt salonkivene Airawata. Se saatiin maailmalta takaisin syntymätelakalleen vuonna 2017. Kunnostuksessa vanha nuortui, kun siihen asennettiin Oceanvoltin toimittama sähköinen propulsiojärjestelmä.

Näymä ohjaamosta on kuin suoraan menneeseen aikaan.

Herraskaista kyytiä

Salonkiveneiden kulta-aikaa olivat 1920- ja 1930-luvut. Niitä tilasivat rikkaat porvarit ja muu yläluokka. Suomen ja Ruotsin rannikkokaupungeissa yleinen tapa oli, että koko perhe muutti kesäksi saaristohuviloille. Bisnes pyöri myös kesäisin, joten isännät tarvitsivat yhteys- ja edustusveneitä.

Turun veneveistämö ja sen voimahahmot, Airawatankin suunnitellut Zaké Westin ja veljensä Bruno olivat edelläkävijöitä venemallin kehittämisessä. Elettiin vielä uppoumarunkojen aikaa, nopeutta haettiin rungon pituudella ja solakoilla linjoilla. Alkuperäisellä 80 hv bensiinimoottorilla Airawatan huippunopeuden kerrotaan olleen 17,5 kn.

Matkavauhti lienee ollut noin kymmenen solmua, jossa toteutuu päätarkoitus: virheettömän mukava matkustus herrasväen salongissa. Se on keskellä, jossa veneen liikkeet ovat pienimmät. Korkea ja pitkä ruffi suurine ikkunoineen on ulkonäön hallitseva piirre ja siitä nimitys salonkivene syntyi luontevasti.

: Nykyinen ohjaamo antaa viimasuojan, mutta sateelle henkilökunta edelleen täysin alttiina.

: Mahonkijolla kuului tyypillisesti salonkiveneiden varusteluun.

Salonkiveneet alkoivat noin yhdeksän metrin runkopituudesta, suurimmat yli 20-metriset rekisteröitiin jo laivoiksi. Keskikoko oli noin 12 metrissä, joten 14,80 metrin Airawata on hieman sen yläpuolella. Siksi sisätiloja on tavallista runsaammin.

Perässä on ovilla erotettava pikkusalonki. Se palveli myös makuuhyttinä, kun laitojen suuntaiset sohvat olivat vuodemittaisia.

Salonkien välissä on sivukannelle johtava portaikko sekä vesiklosetilla varustettu toiletti. Kunnostuksessa sinne on lisätty tyylikäs, teräksinen pesuallas.

: Pesuallas on uusi, vesiklosetti mahtavine kahvoineen alkuperäinen.

: Uutta on vesikeskuslämmitys, joka puhaltaa salonkiin lattian ritilöiden läpi.

Pääsalongista on poistunut siellä alun perin ollut klaffipöytä. Salongin keulanpuolelle, ulos vievän portaikon molemmin puolin, asettuu pentteri. Sen varusteluun on alun perin kuulunut pieni liesi sekä tiskiallas, joilla on syntynyt retkievästä matkustajille. Nyt tasoa nostavat sähkötoimiset uuniliesi ja jääkaappi.

Keulakannen alla on vielä yksi makuukajuutta. Se saattoi olla tarkoitettu veneen kipparille. V-vuode on leveä ja avara, ja vaikka täysi seisomakorkeus puuttuu, vuoteen edessä on hyvin pukeutumistilaa, kaappeja ja vielä muhkea nojatuolikin.

Kajuutta keulakannen alla saa nykyveneiden vuokrakipparit vihreäksi kateudesta.

Poutapäivinä matkustajille nostetaan pöytä ja tuolit suurelle peräkannelle. Sivukannet ovat leveät ja varustetut korkeilla kaiteilla, joten tarjoilu sujui turvallisesti myös ajon aikana.

Kipparilla oli alun perin suojanaan vain pieni pulpetti ja matala tuulilasi, mutta vuosien varrella Airawatan ohjaamon ympärille on noussut umpikaide ja korkea lasitus. Keulakannelle mennään vain satamamanöövereitä varten ja lippumastoa operoimaan.

Ministeritason lakattu mahonki hehkuu viimeisimmän kunnostuksen jäljiltä.

Keskikäytävä jatkuu sisätilojen läpi suorana, kaikki kalustus on sijoitettu laidoille.

Moottori moderniksi

Airawatan tilaaja oli ruotsalainen liikemies, laivanvarustaja ja diplomaatti. Vene toimitettiin vuonna 1923. Omistajavaihdosten yhteydessä sitä sekä kunnostettiin että siihen tehtiin joitakin muutoksia. Muun muassa sisäänkäynti salonkiin on siirretty styyrpuurin etukulmalta keskelle, ohjaamon taakse.

Tarkimmat tiedot ovat 1990-luvulla Ruotsissa tehdystä suuresta remontista, johon kerrotaan käytetyn yli 10 000 työtuntia. Vuonna 2002 vene siirtyi saksalaiseen omistukseen. Sielläkin se vaihtoi paikkaa muutaman kerran, ennen kuin Joakim Håkans löysi sen Münchenista vuonna 2017 ja päätti tuoda kotisatamaan.

Turussa venettä on kunnostettu, vaikka tarve ei ole ollut niin dramaattinen, kuin ikävuosien perusteella odottaisi. Kylkiin on vaihdettu yksittäisiä lautoja. Keulasteevi on uusittu kokonaan, samoin pahasti syöpymään päässyt rautaköli. Viime talvena runko otettiin puupuhtaaksi ennen lakkausta, kannelle riitti pohjakäsittelyksi mattahionta.

Airawatan runko on mahonkia, kannet mahonkia ja oregonmäntyä. Kaaret olivat alun perin kaikki mahonkia, mutta osa on vaihdettu saarniksi. Kalusteet ja varusteosat on uusittu alkuperäisen mallin mukaisiksi.

Peräkannen alla on suuri ruuma puutarhakalusteille ja arvoveneen vaatimille muhkeille lepuuttimille.

Voimalinja on sähköhybridi. Päämoottorina on kolme Oceanvoltin 10 kW:n yksikköä samalle akselille kytkettyinä. Yksiköiden kaikki alumiiniosat on tehty kierrätysmateriaalista ja niiden kestomagneettimoottorit on valmistettu Suomessa.

Litium-rautafosfaattiakusto (LiFePO4) koostuu kuudesta 7,2 kWh:n moduulista. Ne painavat yhteensä 318 kg ja antavat 43,2 kilowattitunnin kapasiteetin. Täydellä 30 kW:n teholla Airawatan huippunopeudeksi saadaan noin kymmenen solmua.

Merkittävämpi on toimintamatka. Se lasketaan 29 meripeninkulmaksi, kun kulutus on 1,6 kWh/mpk taloudellisella 7,5 solmun matkavauhdilla. Käytännössä tyypillinen risteily Ruissalo–Naantali–Ruissalo vie täydestä latauksesta reilut 60 prosenttia.

Latausaika maasähköllä on runsaat seitsemän tuntia (20–80 %), mikä Airawatan tilaus- ja edustuskäytössä löytyy helposti risteilyjen välistä. Lisäksi veneessä on 22 kilowatin Fischer Panda -dieselgeneraattori, jolla voidaan joko jatkaa toimintamatkaa tai nostaa matkanopeutta.

Jälkimmäiseen tosin ei ole suurta houkutusta. Airawatan ja salonkiveneiden henkeen kuuluu, että perille saapuminen on oikea hetki riippumatta siitä, mitä kello näyttää. Tärkeintä on, että matka on ollut juhla ja nautinto.