Tilaa

Elinore 6mR – Miksi ja miten vene korjattiin

07.10.2024

Tekstilauri kaira

Vuosien varrella Litorale on julkaissut kirjoja klassisista puuveneistä ja niiden kunnostushankkeista. Nyt vuoron on saanut 6mR Elinore, joka on käynyt mittavan kunnostus ja korjaus hankkeen vuosina 2020–2021. Teos syntyi kuin sattumalta, kun veneen omistaja Pasi Kaarto alkoi dokumentoida pieteetillä tapahtuvan kunnostuksen vaiheita apurahaselvitystä varten.

Elinore 6mR -teos on kertomus veneestä ja sen vaiheista, raportti kunnostuksesta sekä pohdintaa puuveneiden korjauksessa käytettävistä materiaaleista ja työstömenetelmistä. Kirjan sisältö on mielenkiintoinen ja sen tarinaa ryydittävät upeat purjehduskuvat väyliltä ja kilparadoilta.

Kaarton tekstiä voi lukea selaillen oman kiinnostuksen mukaan, mutta myös yhtenäisenä tarinana. Kertomus 90-vuotiaasta venevanhuksesta on hieno kunnianosoitus suomalaiselle purjehduskulttuurille. Vaikka pieni toimitustyö Elinoren historiaa käsittelevissä osuuksissa ei olisi tehnyt pahaa, kannattaa opukseen tutustua lähemmin, mikäli kauniit klassiset puupurjeveneet kiinnostavat.

Tekijät Pasi Kaarto
Kustantaja Litorale
Hinta 45,95 €

suomalainen.com

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

X