Suomen merivoimille oli tarkoitus rakentaa 12 moottoritorpedovenettä vuoden 1941 jälkeen. Ne perustuivat huvijahdeistaan tunnetun italialaisen Baglietton piirustuksiin, joita hiottiin vielä Suomessa.
Torpedoveneillä aiottiin puolustaa Suomen aluevesiä lähinnä itäisellä Suomenlahdella. Åbo Båtvarf –Turun Veneveistämö ehti saada valmiiksi kuusi venettä ja sodan jälkeen tehtiin vielä kaksi. Suomenlahden sokkeloiseen saaristoon hyvin soveltuneet nopeat Taisto-luokan veneet palvelivat laivastoamme 1960-luvulle saakka.
MTV:n yleispiirustuksesta näkyy selvästi rungon kaksoisporrastettu pohja. Virtaviivainen ja matala alus saavutti helposti noin 50 solmun huippunopeuden.
Vanha venevalmistaja
Cantieri Baglietton historia alkaa jo vuodesta 1854 ja jatkuu edelleen. Perinteitä italialaisveistämöllä on siis enemmän kuin tarpeeksi. Varezzessa valmistettiin ensin pieniä veneitä paikalliseen käyttöön ja toiminnan vakiinnuttua venekoko alkoi kasvaa. Nykyisin veistämön nettisivuilla esitellään pääasiassa lähes laivojen kokoluokkaa olevia huvijahteja.
Huvijahtien ohella veistämön tuotannossa on aina ollut myös nopeita aluksia viranomaisille ja armeijoille. Suomen lisäksi Baglietton torpedoveneitä on ollut käytössä tietenkin Italian merivoimilla, mutta myös muun muassa Japanissa.
Suomea pidetään yhtenä Itämeren alueen edelläkävijämaana moottoritorpedoveneiden suhteen. Alku vuonna 1922 oli vaatimaton. Ensimmäiset kaksi Suomessa käyttöön otettua torpedovenettä oli hankittu käytettyinä Italiasta, missä ne oli tehty ensimmäisen maailmansodan lopulla.
Kyseiset MAS-veneet eli ”motoscafo anti-sommergibile” olivat nopeita, kapearunkoisia sukellusveneiden torjuntaan tehtyjä veneitä. Niillä oli kuitenkin onnistuttu upottamaan isoja taistelulaivoja.
Suomessa kyseiset veneet olivat käytössä toisen maailmansodan kynnykselle asti, vaikka niiden meriominaisuudet eivät kaikkia miellyttäneetkään. Kyseiset alukset kun tuntuivat Suomenlahden terävässä aallokossa pyrkivän sukellusveneiden torjuntaan pinnan alle. Terävä ja matala keula päästi aallot pyyhkimään veneen yli, joten yleensä kukaan ei säilynyt kannella kuivin vaattein.
Suomessa torpedojen sivuheittimet saivat nimen TH/39. Heittimien rakenteissa oli heikkoja kohtia, joita Suomessa parannettiin ja uudistukset otettiin käyttöön myöhemmin myös Italiassa.
Seuraava askel moottoritorpedoveneaseen osalta oli kahden Thornycroft-veneen hankinta Englannista 1920-luvun lopulla. Vuonna 1929 rakennettiin kaksi samanlaista lisää Suomessa, toinen Turussa ja toinen Porvoossa.
Avoimille vesille suunniteltujen veneiden asejärjestelmä ei toiminut saaristossamme halutulla tavalla. Englantilaiset laukaisivat torpedot taaksepäin, jolloin niiden alta oli päästävä itse pois nopeasti. Se edellytti veneeltä torpedoa nopeampaa vauhtia ja väistöliikettä pois torpedojen edestä, mikä tietysti vaikeutti tähtäämistä. ItaIialaiset ”heittivät” torpedot veneen sivulle.
Porvoossa oli jo 1928 rakennettu kokeiluvene, jossa oli Thornycroftin runko, mutta torpedoissa italialainen ammuntatapa. Sekään ei toiminut vielä täysin tyydyttävästi.
Seuraavan vuosikymmenen aikana toivottiin parasta, mutta alettiin myös varautua pahimpaan. Uusien torpedoveneiden hankinta alkoi. Suomalaiset tutkivat monia eri vaihtoehtoja, joista Baglietton veneet todettiin hyviksi. Ei täydellisiksi, mutta ne kelpasivat.
Taistojen tuoksintaan
Uuden sodan enteilyt saivat maamme johdon tilaamaan keväällä 1941 Turun veneveistämöltä kuuden torpedoveneen sarjan. Edellisen vuoden puolella Italiasta oli jo saatu kymmeniä työpiirustuksia, osaluetteloita ja laskelmia. Baglietton lisenssillä tehtävien veneiden piirustukset saivat Suomessa vielä viimeisen silauksen. Uusia veneitä kehitettiin aiemmin Italiasta ostetuista veneistä saatujen kokemusten perusteelle.
Insinööri ja venesuunnittelija Jarl Lindblom sai Taistojen huippunopeuden kasvamaan huomattavasti alkuperäisiä veneitä nopeammaksi.
Taisto-luokan veneet asettuivat italialaisten tekemien Hurja- ja Jymy-luokan veneiden väliin kokonsa puolesta, mutta Taistoissa oli tehokkaimmat moottorit. Kaikissa Baglietton tekemissä veneissä oli käytetty hienoja puulajeja, kuten pähkinäpuuta, poppelia ja akaasiaa, mutta Taistoissa turkulaisveistämö käytti punahonkaa, jota saatiin Itä-Karjalasta.
Paljon partiomatkoja Suomenlahdella tehnyt Taisto 3 nimeltään ”Tyrsky” on entisessä kuosissaan kunnostettuna Forum Marinumin tiloissa Turussa.
Kuuteen Taisto-luokan veneeseen veistämö laski tarvitsevansa mäntylautaa runsaat 17 800 metriä ja puutavaran piti olla ”uittamatonta ja oksatonta”. Sellaisen löytäminen muualta Suomesta oli vaikeaa.
Köli, keularanka ja pallelistat olivat tammea. Neljäntoista millin paksuiset kylkikaaret olivat Taistoissa saarnea tai jalavaa. Rungon pitkittäisissä palkeissa ja moottoripetissä oli käytetty oregonmäntyä. Leppää oli käytetty esimerkiksi roiskelistoissa.
Taisto-luokan torpedoveneet saivat lyhyet nimet T1, T2 ja niin edelleen. Alun perin nimet olivat Tarmo, Tuisku, Tuuli, Tuima, Tyrsky ja Turma. Viimeksi mainitusta tehtiin kuitenkin Taisto, sillä Turma on melko pahaenteinen nimi jopa sota-alukselle.
Huippumoottorit
Vuonna 1898 perustettu Isotta Fraschini tunnettiin paremmin loistoautojen valmistajana, mutta se teki myös lentokonemoottoreita jo vuodesta 1910 lähtien. Kuusisylinterisiä moottoreita alettiin muuttaa viisi vuotta myöhemmin myös merikäyttöön ja asentaa moottoritorpedoveneisiin.
Taisto-luokan moottorit olivat tyyppiä ASM 183 AD. Nelitahtinen järkäle oli peräti 18-sylinterinen. Sylinterit olivat kolmessa rivissä W-kirjaimen muodossa. Niitä ruokki kuusi L75-kaasutinta. Moottorit valettiin kahdessa osassa Elektron-magnesiumseoksesta. Sylinterit ja niiden vaipat olivat terästä. Männät olivat kevytmetalliset, samoin sylinterinkannet.
Moottorin tilavuus oli 57,25 litraa, sylinterin läpimitta 150 milliä ja iskun pituudeksi ilmoitettiin 180 milliä. ASM 183 painoi 1800 kiloa.
Periaatteessa moottorin teho oli 950 hevosvoimaa kierrosluvun ollessa 1 800 r/min. Hyökkäystilanteessa voitiin koneesta ottaa 1 150 hevosvoimaa 2 000 kierroksella, mutta silloin konetta sai huudattaa vain kymmenen minuutin ajan.
Starttimoottoria ei ollut, joten käynnistys tapahtui joko paineilmalla, apumoottoreilla tai sähkömoottorilla.
Isot 18-sylinteriset Isotta Fraschinit antoivat huippukierroksilla tehoa 1 150 hv, mutta ne myös veivät kallista lentobensiiniä ”normaaliajossakin” 218 kiloa tunnissa.
Ongelmien Olympiat
Taistojen siirtymäajot tehtiin käyttämällä kahta apumoottoria, joiksi oli valittu vaasalaiset, nelisylinteriset Olympia 4-OS -moottorit. Niiden teho oli pakko nostaa 75 hevosvoimaan. Lisäksi ne piti saada käymään samalla 87 oktaanin polttoaineella, joilla ruokittiin myös päämoottoreita.
Joka toisessa Olympiassa piti myös kiertosuunta vaihtaa. Raju käyttö painavissa veneissä rasitti moottoreita. Pahimmillaan sylinteriryhmiä repeytyi irti ja merivesipumppujen messinkiset hammaspyörät hajosivat.
Päämoottoreilla ei saanut ajaa alle 10 solmun nopeuksia, joten hajonneet apukoneet aiheuttivat usein ongelmia. Myöhemmin Olympiat korvattiin Fordin moottoreilla.
Moottoritorpedovene oli suhteellisen halpa ja erityisesti yöllisissä lähitaisteluissa toimiva ase. Lisäksi se oli rakennettavissa myös sodan rajoittamissa olosuhteissa. MTV-kaluston merkitys olikin varsin iso sotavuosina 1941–45. Veneillä kyettiin iskemään kauas avomerelle, ja saariston rikkomalla rannikollamme torpedoveneet osoittautuivat tehtäväänsä erittäin sopiviksi.
Sumuhappolaite Taisto-luokan veneissä oli asennettu peräpeiliin. Happoa suihkutettiin paineilmalla veneen peräaaltoon. Siitä syntyvän kemiallisen sumun turvin voitiin paeta vihollisen aluksia ja vaikeuttaa vihollisen tähtäämistä.
Taistojen taival päättyi vasta 1960-luvulla, lukuun ottamatta Taisto ykköstä, joka jouduttiin vaurioituneena tuhoamaan viiden kilon painoisella kasapanoksella jo vuonna 1944. Suurin osa veneistä myytiin yksityisille huviveneiksi.
Vain Taisto 3 eli ”Tyrsky”, on säilynyt jotakuinkin alkuperäisessä asussaan. Se on nähtävillä Turussa Forum Marinumin kokoelmissa. Alus oli ollut usein partiomatkoilla moottoritorpedolaivue ykkösen komentajan Jouko Pirhosen johtoveneenä. Se säilöttiin ensin Pansioon laivaston varastoon, josta se siirrettiin Forum Marinumiin. Kunnostus alkoi keväällä 2005 ja saatiin päätökseen 2007.
Forum Marinum -säätiö on julkaissut vuonna 2011 kirjan ”Taisto-luokan moottoritorpedoveneet”, jonka ovat kirjoittaneet Eero Auvinen, Olli-Pekka Haukiala ja Mikko Meronen. Kirja esittelee ansiokkaasti moottoritorpedoveneiden historiaa ja erityisesti Taisto-luokan taustoja sekä toimintaa sotavuosina. Toinen mainitsemisen arvoinen torpedoveneidemme historiasta kertova kirja on ”Laivat puuta, miehet rautaa – moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941–1944”. Orvo Peuranheimon, Jouko Pirhosen ja Kullervo Killisen kirjan voi löytää kirjastosta tai antikvariaatista.
Taisto 3, Tyrsky
MTV Taisto 3:n eli Tyrskyn on maalannut Håkan Sjöström ja se on ikuistettu mm. Forum Marinumin julkaiseman kirjan kanteen.
Pituus: 17,80 m
Leveys: 4,70 m
Paino: 22 000 kg
Valmistusmateriaali: Puu
Päämoottorit: 2 x Isotta Fraschini ASM 183 AD, á 1150 hv
Risteilymoottorit: 2 x Olympia 4-O-42, á 75 hv, myöhemmin 2 x Ford 85
Miehistö: 11–12 henkeä
Suunnittelu: Cantieri Baglietto, baglietto.com, bagliettonavy.com
Valmistaja: Turun Veneveistämö
