
Tuula Tenkanen purjehti Saksan Kielissä järjestetyn kansainvälisen Eurosaf-kilpailun voittoon.
Taakse jäivät kuuden parhaan veneen mitalilähdössä toiseksi sijoittunut Yhdysvaltain Paige Railey ja kolmanneksi purjehtinut Ruotsin Josefin Olsson.
– Helpottavaa huomata, että voin voittaa enkä vain jäädä kakkoseksi. Nyt tuntuu todella hyvältä ja tästä on hyvä lähteä kohti syksyn arvokisoja, Tenkanen iloitsee.
Eurosaf Champions Sailing Cup on viiden osakilpailun sarja, jossa purjehditaan olympia- ja paralympialuokkia. Se jatkaa Euroopan tasolla Hyèresiin päättynyttä maailman cupia. Osakilpailut käydään Italiassa, Hollannissa, Saksassa, Englannissa sekä Ranskassa.
Lähde ja kuva: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotus
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.