Aika kiva keli, mutta juuri ja juuri: merellä on tuulta arviolta kahdeksan metriä sekunnissa ja aallokko alkaa nostaa vaahtopäätä Helsingin Kruununvuorenselällä. Kari Järvenpää on ajamassa Helsingissä Kruununhakaa kohti idästä Vasikkasaaresta, jossa Järvenpään venettä on oltu kuvaamassa Kipparin Kokemuksia veneestäni -palstalle (Kippari 7/2025).
Tuulinen sää on saanut lautailijoita vesille. Eri muotilajit ovat monelle tuntemattomia, kuten myös Järvenpäälle. Siitä huolimatta hän yläohjaamissa ajaessaan aistii jotain outoa veden pinnassa lautansa ääressä kelluvassa. Kukaan muu ei. Useat veneet ajavat plaanissa ohi veden varassa olevasta.
”Jotain outoa tuossa on. Käydään kysymässä”, Järvenpää sanoo.
Järvenpää on veneillyt aktiivisesti 1980-luvulta asti ja vaisto osuu oikeaan. Veden varassa olevalla Tarmo Wahlströmillä ovat laitteet menneet rikki, eikä matka rantaan ole vastatuulessa lyhyt: väylien risteyskohdasta Haakoninlahteen tulee matkaa reilusti yli kilometri. Wahlström kertoo yrittäneensä varusteiden kanssa uida siihen suuntaan, mutta aallokko vei voimia. Sitkeästi matkaa oli kuitenkin tarkoitus jatkaa, sillä vielä oli puhtia eikä kukaan ollut pysähtynyt.
”Mutta jos autatte, niin mielelläni otan apua vastaan”, kuuluu vedestä.
Tarmo Wahlström oli liikkeellä merellä Helsingin edustalla kantosiipipurjelaudalla, jossa voima liikkumiseen tulee ilmatäytteisestä siivestä. Se oli mennyt puhki, joten matka tyssäsi – keskelle laajaa selkävettä.
Ei enää morjens!
Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana hukkunut vuodessa keskimäärin 147 ihmistä, kertovat Suomen uimaopetus- ja hengenpelastajaliiton tilastot.
Hukkumisia on yhä väkilukuun suhteutettuna Suomessa kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa.
Vesiliikenteessä Suomessa on hukkunut 2020-luvulla viime vuoden loppuun mennessä yhteensä 113 henkeä ja sen päälle vielä tulevat kiinni olleesta veneestä hukkuneet. Hieman yllättäen Keski-Suomi on tilastoissa korostuneesti esillä. Veneilyrikkaat Uusimaa sekä Varsinais-Suomi jäävät tilastoissa jopa Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan taakse.
”Vuoksen vesistö ja Saimaa korostuvat hukkumiskuolemissa”, kertoo Suomen meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg.
Tyypillisin fataali onnettomuus tapahtuu Stenbergin mukaan soutuveneellä pienessä vesistössä ja tutulla paikalla.
”Eikä pelastusliivejä ole päällä. Kantamme on, että ne pitäisi saada pakollisiksi myös soutuveneisiin.”
Wahlströmin turvallisuusvarusteet ovat asianmukaiset. Toisaalta: miksi kukaan ei pysähtynyt? Pääkaupunkiseudulla veneilykulttuuri ei ole huomioivammasta päästä. Esimerkkinä käy vaikka tervehtiminen: kun saavutaan Helsinkiin tullessa idässä Villingin kohdille tai lännessä Kytön tasalle, toisen veneen tervehtiminen kohdatessa loppuu. Ollaanhan kaupunkialueella. Sama havainto on tehty myös Helsingin venepoliisissa.
”Veneilyn perustaidoista toisten huomioiminen on vähentymässä”, kertoo ylikonstaapeli Panu Kanniainen.
Toisaalta jos vesillä on oikeasti hätä, apua kyllä saa.
”Mutta siviiliveneilijöitä löytyy auttamaan lähinnä vain kesäkauden aikana, jolloin heitä on paljon liikkeellä.”
Stenberg korostaa, että auttaminen vesillä on lakisääteistä. Siihen velvoittaa sekä pelastuslaki että merilaki.
”Ilahduttavan usein saamme ilmoituksen jälkeen ja ennen tehtävälle lähtöä viestin, että asia on jo hoidossa – toinen veneilijä on pysähtynyt auttamaan”, Stenberg kertoo.
Liity Kipparin lukijapaneeliin. Mielipiteesi kiinnostaa meitä. Vastaa kyselyihin ja kerro kommenttejasi.
Polttoaine loppu vai kumi puhki?
Wahlströmin laji on kantosiipipurjelautailu. Siinä kantosiiven avulla lauta nousee veden ylle. Voima liikkeeseen tulee ilmatäytteisestä siivestä.
”Laudan foili osui käsiwingiin ja se meni puhki. Sen jälkeen siipi ei toimi. Olisi pitänyt vaan uida, mutta olisin ajautunut jonnekin muualle kuin mistä lähdin”, Wahlström kertoo veneessä.
Nyt Järvenpää heittää Wahlströmin ”ilman muuta” Haakoninlahdelle.
”Siihen nähden kuinka paljon vesillä harrastaminen on lisääntynyt, kevytliikkumisen osuus tapahtumissa ei korostu. Jetit työllistävät poliisia yhä eniten”, Kanniainen kertoo.
Tyypillisimmin tänä vuonna matka on tyssännyt polttoaineen loppumiseen, kertovat Meripelastusseuran alkuvuoden tilastot.
”Yleensä näin on korkean polttoaineiden hintojen aikaan, mutta nyt niin ei ole. Olisiko niin, että elinkustannukset ovat nousseet ja ihmisillä on rahat vähissä”, Stenberg miettii.
Autettava on
Wahlström hyppää rannan lähellä veteen ja aloittaa polskimisen Wiirinkalliota kohti. Kiitos kuuluu, mutta ei muuta – ja niin juuri on vesillä tapana. Järvenpää kertoo muutamia vuosia sitten joutuneensa edellisen kerran pelastustöihin. Vesijeteillä ajavat tykkäävät hyppiä veneiden peräaalloissa. Näin oli käynyt tuollakin kertaa Kutusärkän kapeikon luona.
”Katsoin taakseni ja mies oli vedessä jetin vieressä. Hätää ei näyttänyt olevan, mutta käännyin kuitenkin – ja olihan hänellä. Käsi oli mennyt poikki.”
Järvenpää pitää toisten auttamista vesillä tärkeänä. Harrastus on sellainen, että hengenlähtö on todellinen uhka.
