Italian Genovassa järjestettiin Salone Nautico -venenäyttely nyt jo 66 kertaa. ”Maailman kolmanneksi suurin uiva venenäyttely”, kehuivat järjestäjät. Kehu saattaa jopa pitää paikkansa, sillä tämänvuotisessa näyttelyssä esillä oli noin tuhat venettä, pääasiassa Italiasta.
Genovan näyttely on ainakin Välimeren alueen suurin sekä vene- että kävijämäärältään. Tämän vuoden nelipäiväiseen tapahtumaan tutustui 138 273 kävijää, missä kasvua viime vuoteen on peräti 11 prosenttia. Vaikka veneilyn suosio on ollut viime vuosina lievässä kasvussa Italiassa, merkittävä tekijä yleisömäärän lisääntymiseen lienee myös näyttelyalueen valmistuminen monivuotisen remontoinnin jälkeen.
Suomi ja Norja ovat venetiheydeltään edelleen maailman kärkiluokkaa, mutta myös Italiassa veneily on kansanhuvia. Genovan näyttely on korostetusti italialaisveneiden esittelytilaisuus, ja niitä satamassa ja näyttelyhallissa riitti kaksimetrisestä kumiveneestä lähes satametrisiin superjahteihin. Kummatkin ovat italialaisen veneteollisuuden kivijalkoja.
Italian koko veneteollisuuden liikevaihto oli viime vuonna 8,72 miljardia euroa ja se työllisti noin 32 000 henkilöä. Lukuihin lasketaan venevalmistajat, telakat, sekä tarvike- ja moottorivalmistajat. Vuoden 2013 aallonpohjasta vuoteen 2025 Italian veneteollisuuden liikevaihto on yli kolminkertaistunut ja työvoiman määrä kaksinkertaistunut. Viime vuonna Italian veneteollisuuden vienti oli kaikki venetyypit, myös superjahdit, mukaan lukien 4,9 miljardia euroa. Kotimaan markkinoille myytiin 545 miljoonan euron edestä italialaisvalmisteisia veneitä.
Katamaraanit vahvasti esillä
Näyttelyn järjestäjän Confindustria Nautican mukaan Genovassa nähtiin noin 200 uutuutta. Uutuuden määritelmä italialaisittain on melko lavea, sillä jo pienikin muutos aiempaan verrattuna teki veneestä ”uutuuden”. Mielenkiintoinen yksityiskohta Italian veneteollisuudessa on aiempien merkkien ilmestyminen näyttelyyn uuden valmistajan antamalla uudella nimellä. Uutuuksia nekin. Toisaalta myös Suomen veneteollisuus on takavuosina kierrättänyt muotteja ja vaihtanut nimeä. Nykyään se lienee melko harvinaista.
Silmiinpistävä ilmiö Genovan näyttelyssä oli katamaraanien runsaus. Erityisesti purjeveneiden rivistöissä katamaraanien osuus oli noin puolet kaikista pursista. Varsinaisesti uusia merkkejä ei ollut, mutta tutut ranskalais- ja italialaisvalmistajat olivat esillä runsailla mallistoilla. Yksirunkoisten pursien määrässä oli sen sijaan hieman laskua.
Moottorikatamaraanien valikoima oli selkeästi runsastumaan päin ja näytteilleasettajien mukaan kattien kysyntä on merkittävästi vilkastunut. Erityisesti pienemmän pään katamaraaneissa arvostetaan laajaa ja viihtyisää kansitilaa, sillä veneitä käytetään lähinnä päiväretkeilyyn. Yhtä lailla suuremmat veneet tarjoavat runsaasti oleskelualuetta, mutta myös avarat makuutilat. Pienimmät moottorikatamaraanit olivat jopa alle 30-jalkaisia, suurimmat yli 50-jalkaisia. Ajo-ominaisuudet tai merikelpoisuus eivät näytteilleasettajien mukaan ole kovinkaan merkittäviä asiakkaille. Sen sijaan moottoriteholla on väliä.
Onko suomalaisuus valtti?
Suora vastaus on, että ei. Suomalaisvalmisteisia veneitä näyttelyssä ei tosin montaa nähty. Ehkä eniten suomalaisuutta edusti Ähtärissä valmistettu Buster XL. Alumiini ei ole Italiassa erityisen suosittu materiaali. Siinä missä Suomessa alumiiniveneet kuuluvat joka laituriin, Italiassa niitä vastaavat ribit. Uteliaisuutta vene kuitenkin herätti.
Busterin ohella Inhan Tehtaat Oy:n tuotteista paikalla oli uusi Yamarin Aura. Se tosin valmistetaan Puolassa, mutta konseptointi ja suunnittelu ovat kotoperäisiä. Paikalla olleet Inhan edustajat kuvailivat yleisön suhtautumista ”toisenlaiseen” Yamariniin kiinnostuneeksi.
Suomalaisvalmisteisia olivat myös Saxdorin 460-mallit, jotka syntyvät Luodon kunnassa Pohjanmaalla. Nykyään yhdysvaltalaisen Malibu-konsernin omistama Saxdor ei esiintymisessään mitenkään erityisesti korostanut suomalaisia juuriaan, pikemminkin kansainvälistä ilmettään. Suurin osa malleista tehdään Puolassa, ja lähitulevaisuudessa osin myös Yhdysvalloissa.
Axopar puolestaan korosti asemaansa koko adventure boating -käsitteen luojana. Mallisto oli esillä laajasti ja eräänlaisena kirsikkana kakun päällä Axopar 45:n pohjalta kehitetty Brabus 1500.
Sen sijaan näyttelystä puuttuivat vakiokävijöihin lasketut, italialaisen superjahtivalmistaja Sanlorenzo Groupin nykyään omistaman Oy Nautor Ab:n Suomessa valmistettavat cruising-Swanit.
Jossain määrin suomalaiseksi voinee laskea myös Aquador 400 HT:n, vaikka omistaja on ruotsalainen Nimbus ja valmistus tapahtuu Puolassa. Syntysanat kuitenkin lausuttiin Suomessa.
Genovan purret

Genovan venenäyttelyn pursitarjonta kääntyi tänä vuonna vahvasti katamaraaneihin. Suuret ranskalaisvalmistajat olivat mukana sekä yksi- että monirunkoisillaan, italialaiset olivat enimmäkseen yksirunkoisia. Swanien puuttuminen herätti ihmetystä.
Loxo 40

Loxo 40 on ranskalaisen Pogo-pursista tunnetun veistämön moottorivene, jolle valmistaja lupasi yhden litran kulutuksen 15 solmun nopeudella. Rungossa on käytetty hyväksi purjeveneistä saatuja kokemuksia, ja myös sisätilat olivat jossain määrin pursimaiset. Mallistoon kuuluu myös 32-jalkainen sähkövene Oceanvoltin moottorilla.
Pershing & Wally

Italialaiset pitävät itseään tyylin mestareina. Ferretti Groupin merkkeihin kuuluvien Pershingin ja Wallyn ilmeestä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta kaunis ei ainakaan ole sana, joka ensimmäiseksi tule mieleen.
Sessa 25 Key Largo

Sessa Key Largo 25 palkittiin näyttelyn alle 10-metristen veneiden luokan innovaatiopalkinnolla. Juryn mukaan vene on täydellinen yhdistelmä modernia, dynaamista suunnittelua ja kekseliästä toiminnallisuutta, ja siinä yhdistyvät rakenteiden modulaarisuus, joka on tyypillistä paljon suuremmissa veneissä. 7,40 metriä pitkän veneen suurin moottoriteho on 250 hevosvoimaa, makuupaikkoja on kaksi.
Aquila 45 Sport

Aquila on yksi maailman suurimmista katamaraanivalmistajista, jonka viidessä mallistossa on moottoriveneitä moneen käyttöön. Aquilalla on myös pursikatamaraanien mallisto. Moottoriveneiden koot ulottuvat 28-jalkaisesta aina 70-jalkaiseen saakka. Veneet valmistetaan Kiinassa. Malliston uusin on Sport 45, joka esiteltiin Genovassa. Moottorit ovat Mercuryn V12 600 hv. Vene painaa 10 tonnia ja kantaa enimmillään 29 henkilöä (kategoria C).
Suzukino 250 Tender

Suzukino 250 Tender oli näyttelyn pienin vene. Hieman epätavallinen näky italialaisten ribien joukossa, sillä näin pienet veneet yleensä päätyvät pursien kansille, eivät niinkään kesäpäivän viettoon…
Olemar Sx 27

…toisin kuin Olemar Sx 27, joka on jo tyypillisempi italialainen huvivene. Targakaari ja riittävästi hevosvoimia ovat tavanomainen näky näissä italialaisperheen kesäleluissa, joita näyttelyssäkin oli esillä kymmeniä eri merkkejä.
Menorquin 48 HT & Apreamare Gozzo 35

Italialaiset vaalivat myös perinteitä. Äärimmäinen esimerkki ovat Napolin- ja Sorrentonlahden Gozzot pyöreine perineen ja kantavine pohjineen, mutta myös Menorquin 48 HT, joka on peräisin Baleaarien Menorcan kaakkoiskulmasta. Korkeakeulainen runko on hyvin perinteinen, ylärakenne ja sisätilat enemmänkin nykyaikaa.

Buster XL & Yamarin Aura

Inhan Tehtaiden tuotantoa Genovan näyttelyssä edustivat Puolassa valmistettava Yamarin Aura ja Ähtärin ikioma Buster XL. Viimeksi mainittu ei valitettavasti herättänyt suuren yleisön huomiota, Aura jo hieman enemmän. Kiitettävän kokoisella kajuutalla ja jopa ilmastoinnilla varustettuna Aura soveltuisi mainiosti välimerellisen ympäristöön, alumiiniveneitä italialaiset jostain syystä hieman vierastavat.
Brabus 1500

Brabus on tuttu monelle autojen tuunauksesta, mutta yhtiö on paljon muutakin. Axopar on työskennellyt jo monta vuotta yhteistyössä Brabuksen kanssa ja tuloksena on Axopar-malliston edelleen kehitettyjä malleja, muun muassa näyttelyssä esillä ollut Brabus 1500. Axopar ei kuitenkaan ole ainut venevalmistaja, jonka kanssa saksalaisyhtiö tekee yhteistyötä. Kannattaa vilkaista Brabuksen kotisivuilta muun muassa, miltä näyttää AB Yachtsin kanssa kehitetty Brabus AB110. Näyttelyssä kyseistä kaunotarta ei nähty – valitettavasti.
Excess 11

Excess 11 oli näyttelyn pienin katamaraanipursi, mutta ehkä eniten vierailtu. Valmistajan edustajan mukaan veneessä kävi aivan uudenlaisia asiakkaita, jotka eivät aiemmin ole purjehtineet, mutta joita kiinnostaa vaihtaa moottoriveneestä nimenomaan katamaraanipurjehdukseen. Nyt veneeseen on tarjolla hybridipropulsio: 22 kilowatin generaattori tekee sähköä kahdelle 10 kilowatin sähkömoottorille. Makuutilaa vene tarjoaa pienimmillään kuudelle, enimmillään 12 hengelle.
Sportender JST-30

Ei mikään vene, vaan pelkkää huvia ilman kompromisseja! Täydellinen yhdistelmä vesijettiä, tenderiä ja urheiluvenettä, mainostaa italialaisvalmistaja kolmemetristä, 240 kiloa painavaa vesijettiään Stingray Sportender JST-30:a. Rotaxin kolmisylinterinen, 90 hevosvoiman moottori antaa noin 45 solmun huippunopeuden ja sävähdyttävän kiihtyvyyden. Elegantit värit ja materiaalit erottaa Sportenderin vesijettien yleisestä, muovisesta ilmeestä.
Yamaha Crosswave

Yamaha Crosswave on hienostunut loikka perinteisistä jeteistä veneiden suuntaan. Lähes neljän metrin pituus ja noin puolentoista metrin leveys yhdessä neljän hengen kuljetuskapasiteetin kanssa laajentavat jetin käyttömahdollisuuksia pelkästä paikasta toiseen siirtymisestä varsinaisen veneilyn suuntaan. Se soveltuu yhtä lailla kalastukseen kuin matka-ajoon. Tavaratilaa on peräti 310 litraa.
YOT 36

Ranskalainen, pelkästään katamaraanien valmistamiseen keskittynyt Catana Group on monen muun valmistajan tavoin huomannut kasvaneen kiinnostuksen moottorikatamaraaneja kohtaan. Yhtiö avasi äskettäin Portugalissa uuden tehtaan, jossa valmistetaan vain YOT-moottorikatamaraaneja. Mallisto ulottuu 36-jalkaisesta 53-jalkaiseen. Pienimpiä vievät perämoottorit, suurimmat ovat varustettu dieselsisämoottorein.
Lisätiedot: Salone Nautico Genova