Jutut

Aarteita Outboard-museon kansioista

Perämoottoriesitteitä on Nissen museona tunnetussa Outboard Museumissa monta 
kansiollista. Selailimme niitä talvi-illan ratoksi ja poimimme joitakin esille.

23.02.2018

TekstiJuha Virtanen

KuvatOutboard Museum

Perämoottoreita ja vanhoja haavekuvia

Lähes sadan vuoden ajalta olevista perämoottoriesitteistä näkyy monta asiaa. Ne kertovat miten painotekniikka on parantunut, miten mustavalkoisista esitteistä on tullut värillisiä ja miten taiteelliset maalaukset ovat vaihtuneet valokuviksi ja miten perämoottorienkin muotoilu on muuttunut vuosikymmenten vaihtuessa.

Mainokset ovat aina myös aikansa kuvia. Kuvat kertovat siitä minkälaista elämä on tuolloin ollut, tai olisi voinut olla – jos asiakas vain osasi valita oikean merkkisen perämoottorin.

Reilut sata vuotta sitten korostettiin lähes yksinomaan perämoottorien teknisiä ominaisuuksia. Myöhemmin, kun tekniikka ei ollut enää uutta ja niin erityisen ihmeellistä, alettiin tuotteita myymään erilaisilla unelmilla ja haavekuvilla.

Tekniikan korostamisesta ei ole kuitenkaan koskaan luovuttu. Tietynlaisilla kuvilla on pyritty myöhemminkin vakuuttamaan perämoottorin ostoa miettivä tuotteen tehokkuudesta, laadusta ja luotettavuudesta.

Eri vuosikymmenten perämoottoriesitteillä on ulkoisista eroistaan huolimatta yksi yhteinen piirre ja tavoite. Niillä, kuten muillakin mainoksilla on aina pyritty saamaan ihmiset tarttumaan uusiin tuotteisiin kuin nälkäiset kalat niille tarjottuihin herkullisiin täkyihin.

Lisää hienoja esitekuvia löydät Kipparista 2/2018.

 

Lue myös nämä

X