Perämiestensä Sir Ben Ainslien ja Dylan Fletcherin johdolla britit tekivät historiaa selviämällä haastajafinaalista italialaista Luna Rossa Prada Pirelli vastaan America’s Cupin parikilpailufinaaliin.
Finaalit alkoivat kuitenkin varsin mollivoittoisesti brittien näkökulmasta. Vaikka englantilaisilla oli Louis Vuitton Cup -haastajakarsinnassa 16 starttia enemmän takanaan kuin puolustajatiimillä. Toisaalta Britannia hävisi puolustajalle Taihorolle jo Round Robin -vaiheessa, johon uusiseelantilaiset saivat osallistua, mutta tekivät kuitenkin reippaassa kelissä AC75-veneiden nopeusennätykseksi 55,6 solmua.
Uusiseelantilaiset voittivat neljä ensimmäistä kilpailua, etenkin parempien starttien ja oikea-aikaisen tiukan vartioinnin ansiosta. Startit ja veneiden ensimmäinen kohtaaminen kryssiosuuden alussa oli kisan lopputuloksen kannalta ratkaisevan tuntuista, koska ohittaminen tämän jälkeen näytti lähes mahdottomalta. Kiwit osuivat myös useasti radan sille laidalla, jossa oli enemmän tuulipainetta. He saivat myös yhden kiistanalaisen tuomaripäätöksen eduksensa, ennen starttia tapahtuneessa kiperässä kohtaamistilanteessa.
Mutta neljäntenä kilpailupäivänä onni näytti kääntyneen ja britit ottivat heikossa tuulessa kaksi perättäistä maalipaukkua. Brittejä auttoi se, että uusiseelantilaisten Taihoro putosi foilelta ennen starttia ja mateli muutaman solmun vauhtia melkein koko ensimmäisen luoviosuuden.
Mutta Emirates Team New Zealandin perämiehet Peter Burling ja Nathan Outteridge osoittivat taitonsa ja hermojen hallintansa ratkaisevassa kilpailussa, jossa britit heikon alun jälkeen pääsivät jo rinnalle, mutta hävisivät lopulta 37 sekuntia.
Voittajaveneen kipparit Peter Burling ja Nathan Outteridge vuonna 1848 valmistuneen America’s Cup -pokaalin vieressä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.
