Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää. Se, kuten moni aiempikin kirja hänen tuotannossaan, kertoo Ahvenanmaasta.

Jäässä ulkosaariston seurakuntaan, kuvitteellisille ”Luodoille”, saapuu nuori pappi perheineen.

Pastori Petter Kummel on 28-vuotias valovoimainen liideri, mieleltään puhdas kuin paavin kaapu, puhelias ja avoin, naiivikin. Vaimo Mona on puolestaan A-luokan suorittaja, perheen itseoikeutettu manageri, joka hoitaa lehmät, perustaa ryytimaan, kestitsee lukuisat kutsumattomat vieraat tuosta vaan, ja pitää nuhteessa pienen tyttären Sannankin — mitä nyt itsekseen puhisee ja rakastamalleen miehelleen tiuskii.

Kuvaus 1940-luvun lopun saaristolaiselämästä on herkullista pikkujuonitteluineen, kuppikuntineen sekä uusmaalaisine purjehtijoineen, jotka saapuvat valkoisissaan keskelle suloista suvea.

”Lukuisat veneet ja pappilan suuri vierasjoukko ovat paikalla viettääkseen juhannusta ulkosaaristossa ja kun siitä on selvitty, vieraiden on älyttävä lähteä matkoihinsa… Luodoilla juhannus on vuoden suurin juhla.”

Vaikka sodanjälkeinen aika on materiaalisesti niukka, saaristossa ei nähdä nälkää. Meressä on kalaa yllin kyllin: pöytiin kannetaan haukea ja ahventa, kylkeen valkokastiketta, perunaa. Tai sitten syödään suolasilakalla ryyditettyä laatikkoa, limppua ja sille kirnuvoita, perään kiisseliä. Kun pastorista tulee kirkkoherra, pappilassa tarjotaan kermakakkua ahomansikoilla ja kahvia niin kuin aina, ämpärikaupalla.

Kökarissa lapsuutensa asunut Lundberg kirjoittaa fiktiossaan oman perheensä historiaa, mutta vahvasti etäännytettynä. Tapahtumat ovat korkeintaan muistojen muistoja.

Kirjassa välähtää aikansa suuri meritragedia: jouluaaton 1947 myrskyssä höyryalus Park Victory ajautuu Utön eteläpuolella karille ja katkeaa. Romaanin mukaan osa miehistöstä hukkuu hyiseen mereen. Tosiasiassa kymmenen miestä kuoli hypotermiaan odottaessaan pelastajia puuttomalla luodolla.

Talvi on ankara vetoisessa pappilassa: lieden ääressä 17 astetta, ikkunan edessä kuusi, vaikka kakluunit hehkuivat. Toisaalta pakkasten myötä saarten välille syntyy helppoja jääreittejä, mutta puukkoa ei saa unohtaa vyöltä, ja merijään laatu pitää tuntea.

”Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa.”