Eletään kolmatta rauhan vuotta Euroopassa. Brittiläisillä kauppalaivoilla toisen maailmansodan välttänyt Eero Jokela ottaa Kööpenhaminasta perämiehen pestin norjalaisen vilunkipäällikön lahoon kaljaasiin.

Sonjan on määrä purjehtia sodan köyhdyttämään Suomeen tyhjänä ja tulla puutavaralastissa takaisin. Apukoneella varustettu Sonja tekee taivalta ˝silmällään˝, koska keulaan rakennetun laipion alla on tonnitolkulla salaista lastia. Jokela tietää kätköstä, mutta ei tavaran laadusta.

Perillä odottaisi prosentit pimeästä lastista, hyvä perämiehen palkka sekä muuan Mirkku, jonka viereltä hänet vääryydellä ennen sotaa hätistettiin.

Jokelalla on yhdeksi mieheksi paljon tavoiteltavaa, mutta eteläiseltä Itämereltä on pitkä ja vaarallinen meritie Perämerelle. Tulevaisuutta varjostaa myös sotavuosien merimiespesti, josta Valpokin on kiinnostunut.

Sonja etenee syksyisellä merellä viiden solmun nopeudella. Pohja falskaa merta sisuksiinsa, konemestari on jonkin sortin psykopaatti ja toinen perämies rehentelee teoriataidoillaan, mutta tosipaikan tullen höpisee vain deccasta, brittien kehittämästä paikanmäärityslaitteesta.

Ja sitten, juuri kun maalilinja karien ja hiekkasärkkien takana häämöttää, Hailuodosta laivaan astuu puolisokea luotsi.

Joni Skiftesvik on merenkulun kuvaajana mestariluokkaa. Itämeren olot ja tienoot lipuvat lukijan silmien alta luontevasti, merimiessanasto on rehevää, muttei päälle liimattua.

Skiftesvik päättää tarinansa lajityypille ominaisesti: päiväunet eivät toteudu, eivät pahimmat painajaisetkaan.

Onnen tavoittelusta ja onnettomuuden väistöistä syntyy kiihkotonta ja nautittavaa merikirjallisuutta.

Naisten edessä heikon, mutta miesten edessä vahvan Eero Jokelan sielunelämä jää hieman arvoitukseksi.