Meriromantikoksi ei synny, siihen kasvatetaan. Yksi pitkospuu meren rantaan ja siitä ulapalle on ollut nuortenkirjallisuus Robinson Crusoesta Aarresaareen. Vaikka fantasia on nuorten keskuudessa nykyään suositumpaa kuin semirealismi, ei Harry Potterin luoja J. K. Rowling ole vieläkään ylittänyt myynnissä yli 600 lasten- ja nuortenkirjaa tehtaillutta Enid Blytonia (1897–1968).
Blyton kirjoitti seikkailunsa usein vuorille, nummille ja monesti merelle tai ainakin sen äärelle. Blytonin viidestä nuorisokirjasarjasta tunnetuin on Viisikko, mutta omaksi suosikikseni nousi kahdeksanosainen Seikkailu-sarja. Sen avausosassa, Seikkailujen saaressa, kaksi varhaisnuorta sisarusparia, Filip ja Dinah Mannering sekä Jack ja Anne Trent tutustuvat toisiinsa ja päättyvät viettämään kesää Manneringien kiehtovaan taloon Tyrskyrantaan.
”Satoja vuosia vanha, puoliksi raunioitunut, kamalan suuri ja vetoinen. Se on jyrkän kallion rinteessä ja myrskyllä tyrskyt melkein huuhtelevat sitä”, Filip kuvailee. Eihän tuollaisessa miljöössä yksinkertaisesti voi välttyä seikkailulta. Siihen törmätään pian hylätyssä kuparikaivoksessa synkällä saarella, jonne pääsee vain lainaamalla ilkeän ja epäilyttävän palvelijan Jo-Jon venettä ilman lupaa.
”Kariketjun toisella puolella olevassa uomassa tai vallihaudassa vesi välkehti loistavan sinisensä ja tyynenä kesäauringon paisteessa. Se näytti kummalliselta karien yli vyöryvien aaltojen melskeeseen verrattuna.”
Menossa mukana on myös Kiki, Jackin sanavalmis papukaija. Kirjaa, kuten koko kirjasarjaa, mystifioivat Stuart Tresilianin piirrokset.
Seikkailujen saari julkaistiin vuonna 1944. Voi vain kuvitella kuinka tervetullutta eskapismia se on edustanut toista maailmansotaa käyvän Englannin lapsille. Ei sotaa, ei vanhempia, turvallinen seikkailu ja paljon hyvää ruokaa. Tosin mässäilyn suhteen meno kiihtyy Viisikko-vauhtiin vasta sarjan seuraavissa osissa.
Blytonin kirjoja on syytetty poliittisesti epäkorrekteiksi. Kielen siivoamisvimman seurauksena uusissa Viisikko-painoksissa Dick onkin Rick. Sillä lailla.
