| Kustantaja | Johnny Kniga (2009) | ||
| Hnta | Kirjastoista ja antikvariaateista | ||
Ajatella, että Suursaareen voisi ajaa omalla veneellään. 43 kilometriä Kotkasta etelään kohoaa kerran Suomelle kuulunut saari, jonka 178 metrin korkuiselta huipulta, Lounatkorkialta, näkee Suomenlahden etelä- ja pohjoisrannan.
Saaren molemmissa kylissä oli oma kasinonsa tuhansine kesävieraineen ja sen rannoille saapui merkittävä osa Suomen kulttuurieliittiä viettämään kesäänsä.
Koska Suursaari menetettiin osana Pariisin rauhansopimusta itänaapurille, joka elää jälleen suurvaltaelämäänsä, ei 1920- ja 1930-lukujen paratiisisaaren avautuminen ole näköpiirissä. Ei edes siten kuin 1990-luvun lopussa, jolloin se raottui toviksi pienille suomalaisryhmille niin, että saarta päästiin taas dokumentoimaan.
Tuolloin saareen järjestettiin 3 200 euron helikopterikyytejä ja myöhemmin jopa Kristina Brahe puksutti saarelle, joskaan ei Suursaaren satamaan asti, koska saksalaisen maihinnousulaivaston hylyt lojuivat yhä satama-altaassa.
Itse saaressa sai useimmilla reissuilla astella vain muutaman tunnin ajan. Pittoreskista Suurkylästä ja Kiiskinkylästä ei ollut juuri mitään jäljellä ja länsirannassa lojui karille ajautunut, ruostunut venäläinen risteilyalus, josta kirgisialaiset työmiehet irrottivat arvometalleja. Vaisusta tunnelmasta huolimatta kaikki näytti hetken lupaavalta, kun öljy-yhtiö Hogland rakensi saareen jopa 40-paikkaisen hotellin vuonna 2005.
Vuonna 2006 Venäjä määritteli Suursaaren rajavyöhykkeeksi ja se sulkeutui uudestaan. Tänä päivänä saaressa asuu tiettävästi kymmenisen henkeä: meteorologeja ja majakanvartijoita. Muuten saaren nykypäivästä tiedetään vähän.
Sitäkin tärkeämpää on, että valokuvaaja Juha Metso onnistui vierailemaan saarella peräti seitsemän kertaa vuosien 2005–2007 aikana. Teoksessa Metso välittää kuvia saaresta, jossa aika on pysähtynyt 1970-luvulle.
Kauko Röyhkän Suursaaren svengaavaakin historiaa käsittelevä teksti luo kuville kontrastia ja nostattaa murhetta niissäkin, jotka eivät ole koskaan päässeet saaressa vierailemaan. Toisaalta pysähtyneisyydellä on kultainen reunansa: luonto on säilynyt alkuperäisessä muodossaan.
Teoksen lukukokemusta voi syventää Googlen ilmakuvilla, joihin linkittyy satunnaisia kuvia saaren rannoiltakin ja rakennuksista. Ne auttavat myös hahmottamaan esimerkiksi toisen maailmansodan taistelukosketuksia, joita Röyhkä ilmeikkäästi kuvaa.
