Tilaa
Artikkelit

Axoparin onnettomuudet: Toimitusjohtaja vastaa

Kipparin puhelimitse tavoittama Axoparin toimitusjohtaja kertoi, mitä onnettomuuksista tällä hetkellä tiedetään ja miten se vaikuttaa merkin veneisiin.

10.06.2025

TekstiJouko Saarinen

Kippari uutisoi perjantaina Axoparin 45 -malleja kohdanneesta kahdesta poikkeuksellisesta räjähdysonnettomuudesta.

Yhdysvaltain ja Turkin onnettomuuksissa räjähtäneet Axopar 45 -veneet poikkeavat hieman toisistaan, kertoo yhtiön toimitusjohtaja, Ari-Pekka Saarikangas. Floridan Dania Beachilla tapahtuneessa onnettomuudessa oli kyseessä mallin Brabus-versio, joka samoin kuin yhtiön muut Brabus-tuotteet valmistuvat eri paikassa kuin muut Axopar-mallit. Yhdysvaltojen mallit poikkeavat joltain osin Euroopan malleista myös polttoainelinjan rakenteeltaan.

Turkin viime viikkoisessa onnettomuudessa oli kyseessä noin vuoden ikäinen vene, joka valmistui Axoparin omalta tuotantolinjalta. Vene on valmistajan ennakkotietojen perusteella ollut aktiivisessa käytössä suuremman jahdin yhteysveneenä, eli niin sanottuna tenderinä. Yksittäisten onnettomuuteen liittyvien tietojen suhteen yhtiössä ollaan kuitenkin alkutietojen varassa. Muslimikalenterin mukainen Eid-juhla ajoittui viikonvaihteeseen ja Axoparin edustajilla on vasta alkuviikosta mahdollisuus päästä paikan päällä tekemään omia selvityksiään. Myös lokakuun lopussa tapahtuneen Yhdysvaltain onnettomuuden tutkinta on paikallisilla viranomaisilla vielä kesken. Axoparilta on oltu yhteydessä myös moottorivalmistajan, Mercuryn suuntaan. Mikään ei kuitenkaan viittaa onnettomuuksissa siihen, että perämoottoreilla olisi osuutta asiaan.

Ari-Pekka Saarikankaan viesti Axoparin turvallisuutta pohtiville veneen omistajille on yksiselitteinen: ”Otamme onnettomuudet yhtiössä todella vakavasti. Sertifionnit ja vaatimukset, jotka jokaisen valmistuvan veneen tulee valmistuttuaan täyttää, ovat kuitenkin äärimmäisen tiukat.” Hän korostaa, ettei tämän hetken tietojen valossa ole tullut ilmi mitään sellaista, joka aiheuttaisi käyttäjille vaaraa. Niinpä takaisinkutsuille ei myöskään nähdä tarvetta. Saarikangas myös muistuttaa Axopareja olevan maailmalla yli 6 500. Lippulaivamallin, Axopar 45:n määrä on sekin kolminumeroinen. ”Näillä veneillä voivat jatkossakin ihmiset nauttia vesilläolosta.” Lopuksi hän muistuttaa oman veneen huolellisesta käytöstä, sekä käyttöohje- ja huoltokirjojen noudattamisesta. Myös Kippari kannustaa oman veneen huolelliseen tuntemukseen veneen merkistä riippumatta.

Lue myös nämä

X