Tilaa
Testit

Bella 700 Patrol – Perhekeskeistä partioveneilyä

Bella 700 Patrol on vahvasti perheveneen makuinen kokonaisuus, jossa ei kuitenkaan ole perinteistä keulakajuuttaa. Se on korvattu isolla kulkuovella ja pienellä avotilalla. Tämän yhteys- ja matkaveneen hybridin tekee houkuttelevaksi nykyaikaa henkivä tyylittely ja kohtuullisen kokoinen perämoottori.

07.10.2014

Tekstikarel kakko

Kuvatseppo evinsalo

Bella 700 Patrol ei itse asiassa ole omaa sukua Bella, vaan vene on suurimmaksi osaksi kolme vuotta sitten esitelty MV Marin 7 Access, jonka tarina loppui taloudellisiin vaikeuksiin ennen kuin ehti kunnolla edes alkaa. MV:n mallisto päätyi sittemmin kuopiolaisen Bella Veneet Oy hoteisiin, jossa ajankohtaisimpien mallien elämä on jatkunut uudelleen nimettyinä.

Bellaksi muuttumisen metamorfoosin aikana uusiksi pistettiin runko, jonka pystympi keula on ulkonäölle leimallinen ja paremmin ajan henkeen istuva. MV:n runkohan oli sama kuin vanhassa 6600:ssa.

Uuden rungon linjat ovat lähtöisin norjalaisen Espen Thorupin kynästä, jota kuopiolaisveistämö on ahkerasti työllistänyt viime aikoina ensisijaisesti uusien Flipper-malliensa parissa, mutta ohessa myös monet Bella mallit ovat läpikäyneet täydellisen uudistumisen.

Tilajärjestelyltään Bella 700 Patrol on kuin perinteistäkin perinteisempi pieni perhevene, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Se poikkeus on keulakajuutan korvaaminen syvällä kulkupoterolla ja ovella suoraan ohjaamoon ja salonkiin.

Pitkänomainen sivuikkunaprofiili ja pysty tuulilasi antavat ulkonäölle partiovenehenkistä aggressiivisuutta. Tätä yleiskuvaa on vahvistettu tavanomaista tuhdimmalla törmäyslistalla.

Salonki ja etenkin keskikäytävä on Bellassa leveä ja tilava. Katossa on sekä lasiluukku että erillinen kattoikkuna, joten luonnonvalosta ei ole pulaa. Verhot ovat lisävaruste.

Sisällä uudessa Bella 700:ssa vahvan ensivaikutelman antaa, paitsi nykyaikainen väritys, veneen valoisa ja avara ilmapiiri, siitäkin huolimatta, että useat puuosat on sävytetty tumman harmaiksi. Salonki ja etenkin keskikäytävä on Bellassa leveä ja tilava. Katossa on sekä lasiluukku että erillinen kattoikkuna, joten luonnonvalosta ei ole pulaa. Ohjaamossa ovat perusasiat kunnossa, ja varusteluun on tilaa. Kiinnittymisvarusteille on asianmukaiset säilytystilat sekä keulassa että perässä.

Ohjaamossa ovat perusasiat kunnossa, ja varusteluun on tilaa. Tummat pinnat ikkunoiden alla eivät aiheuta häiritseviä heijastuksia. Avattava sivuikkuna sopisi veneeseen mainiosti.

Lue testi kokonaisuudessaan Kipparista 10/2014.

Lue myös nämä

X