Tilaa
Testit

Buster Magnum Pro – Kurinpalautuksen ensiaskel

Muistatteko Work Busterin 1970-luvun lopulta? Sen koomin ei Fiskarsilta ole puhtaasti työkäyttöön suunnattuja veneitä markkinoille siunaantunut. Erikoista sinänsä - onhan alumiini juuri moiseen tarkoitukseen omiaan. Tulevien Buster Pro Series -veneiden on määrä korjata puute. Ja kenties korjaakin, kunhan yksityiskohdat hioutuvat työkäytön vaatimuksia vastaavaksi.

27.05.2010

Tekstikarel kakko

Kuvatseppo evinsalo

Samalla kuin meillä ovat perheenemäntien kosiskeluun tarkoitetut hempeät värit ja milloin mitkäkin ankkateemat värittäneet alumiinivenemarkkinoita, on ruotsalaisten isojen alumiiniveneiden äijämäisyys ilmiselvästi aiheuttanut kriisin ja sekavia tunteita.

Buster Magnum Pro on ensimmäinen malli Pro Series -sarjaksi nimetystä työkäyttöön suunnatuista Fiskarsin veneistä. Magnum Pro perustuu nimensä mukaisesti olemassa olevaan Magnumiin, johon on tehty erinäisiä muutoksia. Vanhaa runkoa on jatkettu peräpäästä parillakymmenellä senttimetrillä, samalla kun pohjan materiaalivahvuutta on kasvatettu neljästä millimetristä viiteen. Myös jäykisteiden vahvuuksia on kasvatettu.

Tiloiltaan Buster Magnum Pro on hyvin pelkistetty. Sisälaidat ovat suoraa alumiinipeltiä. Keulassa on portaan ja säilytystilan virkaa ajava tuhto. Keskipulpetin takana on pari kuppituolia ja niiden takana tuhto, jota juuri ja juuri voi kutsua takapenkiksi. Selkänojaa siitä ei löydy. Käytännössä vene on tässä kuosissa vene kahdelle henkilölle, jotka nopeasti saavat olonsa kotoisaksi kookkaan pulpetin takana. Suurin henkilöluku on kuusi.

Säilytystilat vaikuttavat alkuun vaatimattomilta, mutta tilavuutta kyllä kertyy loppujen lopuksi kohtalaisen hyvin. Suurin paikka tavaroille on pulpetin sisällä, jonne mahtuu hyvin pari kookasta urheilukassia ja jokunen juomakori.

Pulpetin toteutuksessa on hyvää yritystä. Ainakin tilaa on riittävästi kaikille laitteille ja varusteille. Niiden sijoittelua viilaamalla saa kokonaisuudesta vieläkin toimivamman.

Pro-sarjan veneiden kerrotaan soveltuvan niille, joille mukavuus ei ole tärkeimpiä toiveita venettä valittaessa. Määritelmä on kieltämättä erikoinen. Varsinkin ammatikseen venettä käyttävät kyllä pitävät mukavuutta arvossaan sitä enemmän, mitä enemmän tunteja kaudessa kertyy. Jotta ei menisi saivarteluksi, kerrottakoon, että Magnum Prossa on tavallisiin Bustereihin tottuneelle kuljettajalle varsin mukavat oltavat.

Lue testi kokonaisuudessaan Kipparista 5/2010.

Lue myös nämä

X