Kesäisessä kausipaikkojen satamassa Korppoossa tulee nopeasti selväksi, mikä vene on suosiossa. Yhä edelleen vajaan 20 paikan laiturissa on kuusi Buster X:ää, vaikka enimmillään niitä oli kaksi enemmän.
Kun Buster X tuli markkinoille 2006, se otti nopeasti paikkansa saaristossa haluttuna yhteysveneenä. Yhtenä merkittävänä syynä oli tuolloinen L-mallin vanhanaikaisuus.
Myös X:n sisätilojen erittäin vaivaton muunneltavuus miellytti. Penkit kun olivat laatikoita, jotka kykeni muutamassa sekunnissa irrottamaan. Näin lisätilaa sai vapautettua esimerkiksi tiilikuormalle, mutta myös vaikka kalastuksen ajaksi.
Ensimmäisen sukupolven Buster X on ollut erinomainen vene. Mutta ankarassa käytössä siitä on löytynyt muutama heikompi ominaisuus, jotka liittyvät nimenomaan näihin istuinbokseihin.
Oma veneeni on mallia 2009. Reilu kymmenen vuotta ei ole vielä mikään ikä veneelle, toisin kuin autojen puolella. Mutta ei sen ikäinen toisaalta ole myöskään uusi – veneen yleisilme saattaa olla jo pahasti nuhjaantunut.
Lue kaikki
MOOTTORIVENEISTÄ