Tilaa
Uutiset

Ensiesittelyssä Aquador 300 HT – Kansainväliseen makuun

Kippari pääsi koeajamaan Tukholman saaristossa Suomen Luodosta tulevan Aquadorin uutuuden. Uuden mallisukupolven edustaja on ensimmäinen merkin uutuus sitten vuonna 2017 esitellyn 35 AQ:n.

02.08.2022

Tekstijouko saarinen

KuvatHenrik Ljungqvist ja jouko saarinen

Paikka ei liene sattumalta valittu. Tukholman saaristo on Aquadorille erittäin tärkeä markkina-alue siinä missä Länsi-Ruotsissa on saman konsernin Nimbus taas suositumpi. Miksi näin, lienee enemmän tottumiskysymys. 

Viimeistelyn laatu on Aquadorissa tuttuun tapaan korkea. Pintojen, luukkujen ja materiaalien saumat sulautuvat toisiinsa. Sisätiloja hallitsevat tummat puupinnat sekä ulkoa sisälle yhtenäisenä jatkuva tiikkiturkki. Tämä tekee isoilla ikkunoilla varustetun yläsalongin entistä avarammaksi. Sisä- ja ulkotilat hulppeine uimatasoineen ovat kuin yhtä suurta tilaa. Integroidun, kiskoilla liikkuvan takaosan kuomuverhon ansiosta on tilojen muunneltavuus erittäin helppoa. Aquadorissa tuntuu saavankin avo- ja kabiiniveneen samassa paketissa.  

Ilmailusta veneisiin siirtyneet lasiohjaamot hallitsevat nykyään premium-malleja. Aquadorista ei löydy yhtään erillistä mittaria, vaan kaikki informaatio jaetaan kolmen Simradin 12 tuuman näytön kautta, sekä lisäksi moottorin omasta näytöstä. Näkyvyys kaikkiin suuntiin on kipparilla esteettömän hyvä. 

Yöpymistilat ovat kahdessa seisomakorkeudella varustetussa ovellisessa hytissä. Salongin pöytäryhmän ympärille mahtuu kahdeksan henkilöä, ruokailemaan kuusi. Vene soveltuu siis mainiosti myös isomman seurueen illanviettoon. Ripauksen ylellisyyttä tarjoilee keulahytin kaapista löytyvä kahvikone.  

Sähkötoiminen konehuoneen luukku tekee päivätarkastuksen helpoksi. Uimatasolle, joka on samalla tasolla salongin kanssa, on mahdollista saada pieni sohva pöytineen. Samoin keulakannelle aurinkopatjat. Merkin päämarkkina-alueet ovat Suomen ulkopuolella ja se näkyy varusteissa. 

 

Esittelyvene on varustettu Mercruiserin 270 -moottorilla, joka on 9,35 metriä pitkälle ja 4500 kilon painoiselle veneelle pienin vaihtoehto. Isompia sisäperävaihtoehtoja ja myös ulkoperiä on luvassa myöhemmin.  

Vene tuodaan Suomessa yleisölle esittelyyn Lauttasaaren Uivassa 18.-21.8.2022 ja varsinainen Kipparin koeajojuttu päästäneen tekemään myöhemmin syksyllä. 

Lue myös nämä

X