Tilaa
Testit

Esittelyssä Primeur 700 Tender – Rentoon ja rauhalliseen veneilyyn

Primeur Tender on uusi huvivene Suomessa. Maahantuoja muokkasi siitä myös sähkömoottorilla liikkuvan version.

21.10.2021

Tekstija kuvat juha virtanen

Kenelle: Rennosta ja rauhallisesta veneilystä nauttivalle yhteys- ja huvivene, jonka saa myös sähkömoottorilla.


Primeur Tender on nykyaikainen ”avofiskari”, yhteys- ja huvivene, jollaisia näkee paljon Euroopan kanavilla ja suojaisilla vesillä. Varsinkin Hollannin kanavilla venetyyppi on suosittu.

Tällaisia veneitä näkee esimerkiksi Ruotsissa useammin kuin meillä Suomessa. Täällä veneily tuntuu olevan enemmänkin kiireistä suorittamista kuin rauhallista veden äärellä rentoutumista. Siihen tällaiset päiväretkiveneet on tarkoitettu ja tehty.

Vielä 1960- ja 70-luvuilla Suomessakin oli paljon vanhoja puisia avofiskareita, joilla käytiin saarissa retkillä ja kalassa. Illaksi tultiin yleensä kotiin tai jos matkalla yövyttiin, se tapahtui teltassa.

Primeur on moderni ja paljon huolettomampi versio puisesta avofiskarista. Tapimerin tekemä sähköveneversio vie ajatusta huolettomuudesta vielä askeleen pitemmälle. Veneen sähkömoottorin huolto jää lähes olemattomiin, kun öljyjen ja suodattimien vaihdot voi unohtaa. Esimerkiksi Hollannissa sähkömoottorit pyörittävät jo nyt vesibussien potkureita kaupunkien monilla kanavilla.

Primeur 700 Tender maksaa Crafstman Mitsubishin 27 hevosvoiman dieselmoottorilla 44 800 euroa. Siihen hintaan sisältyy muun muassa kiinteä 30 litran polttoainesäiliö, pilssipumppu, hydraulinen ohjaus, navigointivalot ja täydellinen tyynysarja. Runko on vakiona valkoinen.

Keulassa on tilava U-sohva, josta saa myös vuoteen tai aurinkotason.

Lisähintaan voi venettä varustella muun muassa satamapeitteellä ja täydellisellä kuomusarjalla, kannen tiikkilaminaatilla, jääkaapilla, keulanpiikin pöydällä ja aurinkopatjalla sekä ohjailua helpottavalla keulapotkurilla. Runkovärikin lisää hieman veneen hintaa.

Lue Kipparista 10/2021 esittely kokonaisuudessaan sekä mitä sähköversion tekeminen veneestä tulee suunnilleen maksamaan.

 

Lue myös nämä

X