Tilaa
Testit

Esittelyssä uuden sukupolven Buster SuperMagnum ja Magnum

Busterin lippulaivan titteliä pitkään kantanut Magnum luovutti kruunun pari vuotta sitten esitellylle Phantomille. Uusi, kolmannen sukupolven Magnum on lainannut ulkoasun ja vaikutteensa nykyiseltä lippulaivalta.

20.03.2018

TekstiKarel Kakko

KuvatAnton Reenpää/Otavamedia

Buster on venemarkkinoidemme kouluesimerkki kehityksen kulusta ja koon kasvusta. Kun ensimmäisen sukupolven Magnum esiteltiin vuonna 1990 keskellä orastavaa lamaa, pidettiin runsaan kuuden metrin mittaista 150 hv avovenettä väyläuskottavuutta pursuavana statuksena. Vene oli silloin valtava, mutta tänä päivänä esimerkiksi XXL-malli sekä sen lukuisat kilpailijat täyttävät nuo mitat.

Toisen sukupolven Magnum näki päivänvalon vuonna 2002. Siinä hyödynnettiin edeltäjänsä runkolinjoja, mutta ylärakenteet oli kokonaan uusittu.

Kymmenen vuotta myöhemmin alkoi moottoriteollisuuden kasvattama paine saada markkinoille suuremmille tehoille soveltuvia venemalleja.

Toisen sukupolven Magnum ehti muutamassa vuodessa kokea useita uhkuvalle voimalle soviteltuja muunnoksia. Niistä viimeisempänä Magnum M5, johon istutettiin 350-hevosvoimainen Yamaha.

Alati isompaa

Uusi Magnum on edeltäjäänsä noin jalan mitan verran pidempi, SuperMagnum on aiempaan Superiin verrattuna puolisen metriä pidempi.

Mallia tehdään kahtena versiona, joista toinen on keskiveneen kohdalta puoli metriä pidemmäksi venytetty SuperMagnum. Muutoin Magnum ja SuperMagnum ovat ulkoisesti identtiset.

Kasvatetut mitat koituvat eniten matkustajien hyödyksi, sillä nykyisellään takapenkki on sivupenkeillä muodostettava U-sohva, jossa on kerrankin riittävästi jalkatilaa myös kaikille kyytiläisille.

SuperMagnumin puolen metrin lisäpätkä keskellä venettä kasvattaa pituuden lisäksi painoa parilla sadalla kilolla ja kantavuutta kahden matkustajan verran enemmän. Se on juuri se mitta, mitä puoli metriä sohvaa molemmin puolin lisää.

Suorituskykyä riittää

Tehosuosituksissa mennään jo todellisten tarpeiden paremmalle puolelle. Kun perusmallin haarukka on asetettu kapoisesti 175–225 hevosvoiman välille, ei SuperMagnumiin pienestä kokoerosta huolimatta olla ajateltu mitään 250 hevosvoimaa pienempää, ja yläpää on asetettu 350 hevosvoimaan.

Veneille valmistaja lupaa 47 ja 55 solmun huippunopeudet maksimitehoilla. Lukemat ovat myyntipuheiksi jopa anteeksipyytävän rehellisiä. Pääsimme ajamaan esituotantoveneet isoimmilla moottorivaihtoehdoilla. Magnumille saatiin 47,8 solmua ja SuperMagnumille 55,6 solmua vakiotestikokoonpanolla ja tankit noin puolillaan.

Lue koko esittely Kipparista 3/2018.

Lisätiedot Buster Boats

 

 

Lue myös nämä

X