Jutut

Esittelyssä venevessat – Pyttyä paattiin. Venevessaksi on tarjolla yhä laajempi kirjo vaihtoehtoja

Käsin pumpaten vai sähköllä surauttaen, kannettava vai kiinteä järjestelmä? Venevessaksi on tarjolla yhä laajempi kirjo vaihtoehtoja – jopa vedettömiä kuivakäymälöitä.

22.06.2021

TekstiTimo Sarkkinen, klaus Salkola

Kuvatvalmistajat

Kun hätä on pieni tai suuri, apu voi olla kaukana rannalla jos sielläkään. Toisilla vessa veneessä on omiaan pelastamaan retkitunnelman, ja toisilla taas matkan mantereelta saareen ihan tavallisessa yhteyskäytössä.

Vessaprojektin ensimmäinen askel on katsastella pytylle sopivaa paikkaa. Veneen valmistajalta tai maahantuojalta on hyvä tiedustella, onko veneen suunnittelussa huomioitu mahdollisesti lisävarusteena hankittavaa toilettia ja mihin se kannattaisi sijoittaa, ellei vakiopaikkaa ole.

Ehdottoman tärkeää on selvittää, millaisia rakenteellisia muutoksia veneeseen voidaan tehdä esimerkiksi septisäiliön asentamista varten.

Vanhempien paattien kohdalla tilanne on toki usein se, ettei kukaan ole kysymyksiin vastaamassa. Silloin on parasta kääntyä esimerkiksi asennustöitä tekevien venetelakoiden ja huoltoliikkeiden puoleen.

Lue kaikki

MOOTTORI­VENEISTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X