Tilaa
Artikkelit

European Yacht of the Year 2024 – Vuoden parhaat purjeveneet on valittu

21 venettä purjehdittiin kahdella testiviikolla 12 johtavan veneilylehden yhteisissä testeissä. Parhaat valittiin voittajiksi neljässä luokassa ja yhdelle annettiin kunniamaininta ympäristövastuullisuudesta.

20.01.2024

Tekstipasi nuutinen

KuvatLudovic Fruchaud

Euroopan Vuoden Purjevene -palkinnon jaossa käytettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestelmää, jossa veneet sijoitettiin kategorioihin vasta, kun niitä kaikkia oli jo kokeiltu. Raadille siitä koitui yksi työpäivä lisää, mutta osallistujille tilanne oli aiempaa reilumpi. Nyt ne pääsivät arvosteluun parhaiten toisiaan vastaavien haastajien kanssa.

Luokitteluhan on lähinnä luokittelijoiden ongelma, ei venevalmistajien eikä etenkään veneiden käyttäjien. On ihan sallittua perheveneillä kilpapurrella ja päinvastoin. Mutta palkitsemiseen väistämättä tarvitaan ryhmittelyä, ja kun se uusimpien mallien kohdalla on osin jouduttu tekemään puhtaasti ennakkotietojen perusteella, paikan päällä ei ole vältytty yllätyksiltä: veneet ovat osoittautuneet ominaisuuksiltaan kovin toisenlaisiksi, kuin odotettiin.

Ainakin tällä kertaa jälkikäteinen luokittelu paransi tilannetta.

Palkittujen kokonaismäärä väheni, kun luontevia luokkia syntyi vain neljä. Niiden voittajien lisäksi mainetta saa yksi valmistaja, jolle jury päätti antaa erityisen kunniamaininnan.

Esittelyt voittajista löytyvät myös osoitteesta www.europeanyachtoftheyear.com.

Family Cruiser/Perhepurret

Bavaria C46

Bavaria C46.

Bavarian synkkä aikajakso konkursseineen on ilmiselvästi ohitettu. Etenkin Maurizio Cossuttin piirtämällä C-mallistolla veistämö purjehtii vankasti parempaa kohti, sen osoittaa uusin pursi C46.

Runkomuoto antaa täysin tyydyttävän suorituskyvyn perhepurjehdukseen sekä runsaasti tilaa sisälle asumiseen ja kansille oleskeluun. Väljyyttä on myös käytetty fiksusti toimivien kulkuteiden ja mukavan asumisen hyväksi.

Eniten Bavaria C46 vakuuttaa kuitenkin sillä, että se on tavoittanut laadun ja hinnan yhdistelmän, joka laittaa kilpailijat raapimaan päätään.

Luxury Cruiser/Luksuspurret

Arcona 50

Arcona 50.

Ehdimme jo esitellä veneen (Vene 11/2023), joka nousi voittajaksi vuoden tasaisimmassa kategoriassa. Ero muihin oli hienoinen, mutta yksimielinen.

Arcona on luonut maineensa ensiluokkaisella laadulla ja pohjoismaisiin saaristoihin sopivilla, hyvin suorituskykyisillä matkapursilla. Suunnittelijan vaihduttua molemmat asiat ovat ennallaan. Veistämön suurin pursi koskaan on samalla sen lippulaiva ja käyntikortti suuremmille markkinoille ja sinisemmille ulapoille. Menestystä on lupa odottaa.

Special Yachts/Erikoispurret

Saffier SE 24 Lite

Saffier SE 24 Lite.

Hollantilaisveistämön pienin vene on mitä puhtain päiväpursi. Sellaisen pitää tarjota ennen kaikkea kaksi ominaisuutta. Saffier onnistuu molemmissa erinomaisesti ja antaa bonuksena kolmannen.

Vesille pitää päästä helposti ja nopeasti; Saffierissa se toteutuu integroiduilla aurinkopaneeleilla aina valmiina pysyvän sähkömoottorin ansiosta sekä helppokäyttöisen rikin ansiosta.

Purjehduksen pitää olla elämyksellisen hauskaa turvallisuudesta tinkimättä; ja voi veljet, sitä se tosiaan on niin suorituskyvyn kuin kiihtyvyyden puolesta.

Lisäksi veneen on hyvä olla niin nätti, että siihen on helppo rakastua. Sekin toimii, sillä nimensä mukaisesti Saffier on kuin pieni jalokivi.

Esittelimme purren lehdessämme 9/2023.

Multihulls/Monirunkoiset

Outremer 52

Outremer 52.

”Merentakainen” tarkoittaa veistämön nimi suomennettuna. Se kertoo, mikä on ollut pursien tavoite ja tarkoitus alusta asti. Erikoistuminen näkyy kertyneenä asiantuntemuksena, jonka ansiosta veneisiin ei virheitä jää.

Kun juryn eniten suurista katamaraaneista kokemusta hankkineet jäsenet arvioivat uuden 52:n purjehdusominaisuuksiltaan ehkä parhaaksi Outremeriksi koskaan, tie luokkavoittoon alkoi kirkastua. Asuintilat ovat tässä kokoluokassa itsestään selvästi riittävät ja enemmän, mutta etenkin pääkannen järjestelyt tekivät vaikutuksen juuri bluewater-seikkailuja ajatellen.

Kansirakennetta kiertävän ikkunanauhan korkeus antaa hyvän näkyvyyden merelle kaikkialta salongista. Suuren navigointikeskuksen sijoitus keskellä kohti keulaa on erinomainen valinta purjehduksen hallinnan kannalta. Pentteristä on hyvä yhteys ruokailu- ja oleskelupaikoille sisällä suojassa sekä ulkona kovan katteen alla.

Ohjauspiste styyrpuurin laidalla on varustettu kääntyvällä pedestaalilla. Sen ansiosta vuorossa oleva kuski voi valita työpaikkansa tilanteen mukaan: ponttonin päällä saa parhaan näkyvyyden ja raikkaat tuulet, katteen ja kuomun alla täyden suojan elementeiltä.

Plotterit on tuplattu niin, ettei infosta tule pulaa kummassakaan. Lisäksi yhteydenpito muuhun miehistöön ja matkustajiin sujuu koko ajan ääntä korottamatta.

Paapuurin laidalle saa ratin sijaan pinnaohjauksen. Oli kieltämättä erikoinen elämys ohjata 52-jalkaista katamaraania pinnalla, mutta kovin käytännöllisestä avusta ei silti taida olla kyse.

Erikoismaininta: Kestävä kehitys

Bestevaer 36

Bestevaer 36.

Purjehdus sinänsä lienee yksi ympäristön kannalta vastuullisimpia tapoja harrastaa ja matkailla. Ongelma on ja pysyy itse pursien valmistuksessa. Hollantilainen veistämö ottaa moniin kilpailijoihinsa nähden etumatkaa materiaalivalinnallaan. Alumiini on huomattavasti lasikuitua helpompi hankkia 100% kierrätettynä ja toimittaa edelleen uuteen käyttöön.

Muut materiaalivalinnat puusta ja eristeistä lähtien veistämö hankkii vastuullisiksi sertifioiduilta tuottajilta ja mahdollisimman läheltä: eurooppalaista tammea ja korkkipuristeita eksoottisten puulajien sijaan. Lisäksi tehtaan päästöistä ja energiantarpeesta huolehditaan nollajalanjäljellä.

Juuri näin suojellaan jälkipolville sitä merellistä luontoa, jossa harrastuksemme elää.

 

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

Lue myös nämä

X