Uutiset

F1-veneet: MM-avaus peruttiin huonon sään vuoksi lopulta kokonaan

Viikonvaihteessa ajettavaksi tarkoitettu F1-veneiden MM-osakilpailu Saudi-arabian Dammamissa peruttiin. Syynä perumiselle olivat vaaralliseksi arvioidut tuuliolosuhteet.

31.03.2019

TekstiJukka Hiiro

Viikonvaihteessa ajettavaksi tarkoitettu F1-veneiden MM-osakilpailu Saudi-arabian Dammamissa peruttiin. Syynä perumiselle olivat vaaralliseksi arvioidut tuuliolosuhteet.

Avauksen peruutus oli kova kolaus osakilpailun järjestäjämaalle Saudi-Arabialle, sillä korvaavaa osakilpailua ei ole näkyvissä.

Sää Persianlahdella oli koko viime viikon tuulinen. Ensin torstaille suunnitellut harjoitukset peruttiin ja siirrettiin perjantaille, sitten peruttiin perjantain harjoitukset sekä aika-ajot ja siirrettiin ne lauantaille.

Lauantaina F1-veneet laskettiin lopulta veteen, mutta pian selvisi, että ajaminen rata-alueen aallokossa oli mahdotonta. Näin ollen kilpailun juryn oli tehtävä vaikea päätös ja peruuttaa lopulta koko osakilpailu.

F1-veneiden MM-sarjan avaus siirtyy nyt Portugaliin ja toukokuulle, jossa MM-pisteitä jahdataan 17.-19. päivä Portimaossa.

Suomalaiskuljettajat Sami Seliö ja Filip Roms odottivat avauskilpailua poikkeuksellisella innolla, sillä he olisivat ajaneet ensimmäistä kertaa Team Sharjahin väreissä. Heidän tunnelmistaan ennen kilpailun perumista voit lukea Vene-lehden jutusta täältä.

Lue myös nämä

X