Tilaa
Jutut

F1-veneet: Suomalaiskuskeilla ongelmainen tuplakisaviikonloppu – Pisteet lohduttivat Seliötä

Sharjah Teamin Sami Seliö ja Filip Roms lähtivät kahden MM-osakilpailun kisaviikonloppuun luottavaisina, mutta ongelmia piisasi jälleen.

22.10.2019

TekstiJukka Hiiro

F1-veneiden MM-kausi jatkui viikonvaihteessa Kiinassa. Poikkeuksellisesti viikonlopun aikana ajettiin kaksi MM-osakilpailua, kun myös Intian aiemmin peruuntunut kisa päätettiin ajaa Xiamenissa. Sharjah Teamin Sami Seliö ja Filip Roms lähtivät kisaviikonloppuun luottavaisina, mutta ongelmia piisasi jälleen.

Ensimmäisessä kilpailussa F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö keskeytti vaihteistorikkoon yhdeksän kierrosta ennen maalia. Tallin toinen suomalaiskuljettaja Filip Roms ajoi maaliin sijalla 12. Toisessa kisassa Seliö taisteli itsensä itsensä pisteille ajaen kuudenneksi, mutta Roms joutui puolestaan keskeyttämään.

”Taistellen pisteille. Meillä ei tänään moottorissa kulku riittänyt, ei se potkinut oikein mihinkään. Joku sähkövika todennäköisesti. Alakierroksilla ei ollut voimaa lainkaan, ylärekisterissä kulku oli parempaa. Vauhtini kuoli kurveissa, joten siihen nähden kuudes sija oli meiltä ihan hyvä tulos”, Seliö totesi jälkimmäisen kilpailun jälkeen.

Seliön mukaan moottorin potkuri osui aika-ajon aikana vedessä johonkin, mikä rikkoi lavat. Varikkokäynnin vuoksi ”lähtöruuduksi” tuli näin 11. Romsilla puolestaan hirtti kaasu kiinni niin, ettei hän voinut painaa poljinta täysin pohjaan.

”Ajoin kertaalleen varikolle, mutta vikaa ei saatu täysin korjattua ja vauhtia ei edelleenkään ollut”, kisan keskeyttämiseen 20 kierroksella päättynyt Roms harmitteli.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu kauden päätöskilpailulla 18.-21. joulukuuta suomalaistiimin päätukijan kotivesillä Sharjahissa Arabiemiraateissa.

”Saamme veneemme Sharjahiin jo ennen kilpailua, joten pääsemme testaamaan ja valmistautumaan kauden finaaliin hyvin. Saamme Sharjahiin Yhdysvalloista myös moottorimme uusimmat kehitysversiot, joten asiat finaalia varten ovat todella hyvin”, Seliö sanoo.

Sarjaa johtaa Shaun Torrente (USA) 64, toisena on Jonas Andersson (SWE) 59, ja kolmantena Marit Stromöy (NOR) 37. Seliöllä on viiden ajetun kisan jälkeen pisteitä kasassa kuusi, kun Romsin saldo näyttää yhä nollaa.

Lue myös nämä

X