Tilaa
Jutut

F2: Epäonnnisesta kaudesta kärsinyt Kalle Viippo viimein hienosti neljänneksi

Kalle Viippo nousi upealla viimeisellä kisallaan lopulta F2-formulaveneiden MM-sarjassa lopulta kahdeksanneksi.

10.12.2019

TekstiJukka Hiiro

Kalle Viippo oli vahvassa vedossa Abu Dhabin Formula 2 -luokan MM-sarjan päätöksessä viime viikonloppuna, tiedottaa Suomen Purjehdus ja Veneily eli SPV.

Viipon epäonninen Formula 2 -kausi päättyi suomalaisittain mahtavasti, sillä läpi viikonlopun hyvässä iskussa ollut Viippo ajoi lopulta uransa parhaimman kisan F2-luokassa sijoittuen neljänneksi.

Perjantaina 6. joulukuuta ajetuissa aika-ajoissa Viippo selviytyi ensimmäistä kertaa Formula 2 -luokassa aika-ajojen kolmanteen osioon eli kymmenen parhaan joukkoon ollen lopulta yhdeksäs.

”Aika-ajot menivät paremmin kuin hyvin. Kolmannessa osiossa ei enää parasta vauhtia ehkä löytynyt, mutta lähtöpaikka yhdeksän oli silti erittäin hyvä”, Viippo sanoo SPV:n mukaan.

Lauantain vapaissa harjoituksissa Viippo kertoo keskittyneensä lähtöihin. Siitä huolimatta varsinainen kisalähtö jätti toivomisen varaa. Onnea oli kuitenkin matkassa.

”Kaksi venettä kolaroi ja pääsin uusintalähdössä muiden kantaan ja nousin muutaman sijan. Melkein heti perään nousivat uudet keltaiset liput ja jälleen uusintastartin kautta kohosin jokusen sijoituksen”, Viippo sanoo.

Kokonaisuutena Viippo kertoo olevansa kauteen pettynyt.

”Eihän kausi paria onnistumista lukuun ottamatta mennyt todellakaan nappiin. Päästiin kuitenkin näyttämään kaikille epäilijöille, että laitteiden toimiessa vauhtia löytyy.”

Viippo uskoo vauhdin kuitenkin kiihtyvän ensi kaudella, kunhan kaikki tarvittavat päätökset ja toimet saadaan ajoissa tehtyä. Viippo toivoo, että ensi vuonna taistelu jatkuu samalla porukalla ja samassa luokassa.

Kilpailussa paalulta voittoon ajoi kotikisassaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Rashed Al Qemzi. Hän dominoi Formula 2 -luokkaa kauden alusta loppuun. Al Qemzi oli varmistanut maailmanmestaruutensa jo ennen Abu Dhabin osakilpailua. Kauden viimeisen kisan toiseksi ja samalla MM-sarjan hopealle ylsi Portugalin Duarte Benavente.

Abu Dhabin kisan kolmanneksi sijoittui Saksan Stefan Hagin. Alun perin kolmanneksi ajanut Liettuan Edgaras Riabko hylättiin kisan jälkeen katsastuksessa, mikä nosti myös Viipon sijoituksen neljänneksi. MM-pronssille kokonaistuloksissa sijoittui Ruotsin Ola Pettersson. Viippo nousi upealla viimeisellä kisallaan lopulta MM-sarjassa lopulta kahdeksanneksi.

Lue myös nämä

X