Tilaa
Testit

Grandezza 27 OC:ssä paljon tavaraa tyylikkäässä paketissa

25.09.2011

Tekstivesa leppä

Kuvatseppo evinsalo

Grandezza 27 OC

Kun sentit käytetään mahdollisimman tarkkaan hyväksi, 27-jalkaiseen veneeseen saadaan mahtumaan paljon. Kun ulkonäkö muotoillaan nykyaikaisen meneväksi, on lopputuloksena oman luokkansa myyntimenestys. Kyseessä on uusi kotimainen Grandezza 27 OC.

Grandezza 27 OC herätti huomiota linjoillaan jo ensiesittelyssään helmikuussa. Veneessä on laajat ikkunapinnat ja aerodynaamisilta näyttävät muodot. Sinänsä tavallisten veneiden nopeusalueilla ei aerodynamiikalla juurikaan ole merkitystä, mutta silmää muodot miellyttävät. Grandezzasta löytyy myös kulmikkuutta kaiken pyöreyden keskellä. Messuhallissa katseltuna veneen yläosa vaikutti melko massiiviselta verrattuna sen runkoon. Vesillä vaikutelma kuitenkin muuttuu, vaikka asian luulisi olevan juuri toisin päin.

Joka tapauksessa runko vaikutti alunperin hieman alamittaiselta kansirakennelmaan verrattuna ja sellaiseksi se osoittautui myös lähemmin tarkasteltuna. Rungon volyymi on melko pieni. Grandezzan kohdalla mittoja ei olisi tarvinnut edes tuplata, sillä jo muutama kymmenen senttiä lisää niin pituudessa kuin leveydessä olisi tehnyt ihmeen suuren vaikutuksen veneen sisällä. Mutta silloin olisi muuttunut moni muukin asia – paino, ajettavuus, suorituskyky, tehontarve ja kustannukset ensimmäisinä.

Grandezza 27 OC

Asuttava matkavene

Grandezza lasketaan selkeästi asuttavien matkaveneiden luokkaan.

Onnistuneista ratkaisuista esimerkki on laaja HT-kate. Kun veneeseen tullaan uimatasolta, laskeudutaan avotilaan, joka ei kuitenkaan ole avotila. Katto ylettää peräpeiliin saakka, jolloin kuomut ovat hyvin yksinkertaisia käyttää, laittaa paikoilleen tai poistaa, jopa vain osittain. Kuomuissa ei ole kaaria lainkaan, vaan ne laskeutuvat katosta suoraan kylkiin ja sulkevat oleskelutilan.

Veneeseen astuttaessa otetaan suuri harppaus alas, lähelle köliä, sillä turkki keskellä venettä on syvällä. Tästä taas seuraa muutama mielenkiintoinen asia. Ensinnäkin katon alle on saatu kahden metrin seisomakorkeus, joka riittää tavallisesti. Toisaalta syvältä turkilta on aina noustava ylös.

Kuskin penkille on avuksi otettu erillinen rappunen, mutta yhtä ylös noustaan myös dinettiin, jossa takana on kolmen henkilön istuttava sohva ja selittäin kuskin penkkiin sohva kahdelle.

Laaja HT-kate mahdollistaa lisäksi suuren kattoluukun. Kun kate ulottuu pitkälle taakse, sen sisään saadaan sopimaan suuren aukon ohjaamon kohdalla paljastava luukku. Veneestä tulee näin tavallaan osittain avovene.

Grandezza 27 OC

Varustelu kunnossa

Monissa venemerkeissä on melkoisena puutteena koettu heikko varustus. Tällä tavoin veneen perushinta saadaan vedettyä alas, mutta etenkin matkaveneisiin kaivataan varusteita niin paljon, että hinta nousee perusveneestä useita kymmeniä prosentteja.

Grandezzassa on lähdetty toiselle tielle. Sen varustelu on tehty jo pitkälti nykyajan matkaveneitä vastaavaksi. Niinpä 27 OC:ssa on tavallisten varusteiden lisäksi mm. jo GPS/karttaplotteri, sammutusjärjestelmä, lämmityslaite, keraaminen liesi, jääkaappi, kauko-ohjattava valonheitin, kansisuihku, lämmin painevesi, vesi-wc ja kuomu.

Lisävarustelistalla ovat mm. suurempi plotteri, tutka, sähköiset ankkurivinssit keulaan ja perään, keulapotkuri ja maasähköjärjestelmä.

Moottoreissa on sen sijaan valinnanvaraa. Edullisin ostaa on 320-hevosvoimainen V8-bensakone, mutta dieselvaihtoehtoja on 220, 260 tai 300 hevosvoimaa.

Koeajoveneessämme oli vakiomoottori, joka on Volvo Pentan 260 hevosvoiman D4, dieselsisäperämoottori DuoProp-vetolaitteella.

Lue testi kokonaisuudessaan Kipparista 9/2011

Tekniset tiedot

Pituus 8,30 m
Leveys 2,85 m
Syväys 1,00
Paino 3 700 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Moottorisuositus 220 – 320 hv
Koeajomoottori Volvo Penta D4 260, dieselsisäperämoottori
Polttoainesäiliö 265 litraa
Vesitankki 74 litraa
Septitankki 50 litraa
Kantavuus 8 henkeä
Vakiovarusteet mm. gps/karttaplotteri, sähk. pilssipumppu, diesel-lämmitin (Webasto), keraaminen liesi (Wallas), trimmitasot, valonheitin, lämmin painevesi 22 l, vesi-wc
Lisävarusteet suurempi plotteri, tutka, ankkurivinssit keulaan ja perään, keulapotkuri, maasähkö, radio + CD/DVD, erikoisohjauspyörä, kolmas akku
CE-luokitus C (rannikko)
Hinta alk. 129 990 e (bensakoneella), vakiomoottorilla (koeajomoottori) vakiovarustein 141 180 e. Testiveneen varusteina mm. keulapotkuri, suuri plotteri, maasähkö, erikoisratti, radio, runkoväri
Valmistusmaa Suomi
Valmistaja Oy Finn-Marin Ltd, Kokkola www.grandezza.fi
Myynti mm. Astrum Helsinki, Salo, Turku, www.astrum.fi ja Konewuorio Oy, kemiö, www.konewuorio.fi

Lue myös nämä

X