Tilaa
Uutiset

Helsingin Uiva venenäyttely on peruutettu kiristyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi

Helsingin Uiva venenäyttely 2021 peruuntuu pääkaupunkiseudulla kiristyvien koronarajoitusten vuoksi, tiedottaa Venealan Keskusliitto Finnboat.

12.08.2021

Tekstikipparin toimitus

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tänään torstaina tehnyt päätöksen, jonka myötä kokoontumisrajoitukset kiristyvät ja asiakastilojen käyttöä rajoitetaan pääkaupunkiseudulla 20.8.2021 alkaen. Päätös on voimassa 12.9.2021 saakka.

Päätöksen myötä voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilöä.

Kiristyvien kokoontumisrajoitusten vuoksi Helsingin Uiva venenäyttely 2021 peruutetaan. Tapahtuma olisi järjestetty 19.–22.8.2021.

Venealan Keskusliitto Finnboatin mukaan Uiva venenäyttely olisi ollut mahdollista toteuttaa koronaturvallisesti siten, että osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti, joka tartuntatautilain määritelmän mukaan tarkoittaa ulkotiloissa fyysistä kontaktia.

”Viranomaisten ymmärrys eri tapahtumien erityispiirteistä ei näytä olevan riittävä ja heijastelee festivaalikesän aiheuttamia tartuntaketjuja”, toteaa Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo näytteilleasettajille lähetetyssä tiedotteessa.

Finnboat kertoo pitävänsä Etelä-Suomen aluehallintoviraston tekemää päätöstä Tartuntatautilain 58 d§ vastaisena ja harkitsevansa toimenpiteitä asian johdosta.

 

Lue myös nämä

X