Päivä merellä tai järvellä tekee hyvää myös ruokahalulle. Mukava olisi laittaa ruokaa pidemmän kaavan kautta esimerkiksi grillaamalla.
Retkikäyttöön suunniteltujen pienten hiiligrillien parissa turaamista vierastaen otimme kesän kokeiluun venekäyttöön suunnitellun tyylikkään kaasugrillin. Se toimii veneen omalla kaasujärjestelmällä tai kertakäyttöisellä kaasupatruunalla (CV 470).
Magma-grilli asennetaan perusvarustukseen kuuluvan, omaan veneeseen sopivan kiinnityshelan avulla. Koska grilli kuumenee käytössä, sille pitää valita mahdollisimman turvallinen paikka. Grillin voi kiinnittää veneen laitaan, kaiteeseen, vapatelineeseen tai vaikkapa vapaasti pöydällä seisovaksi.
Kipparin käyttötestiveneessä päädyimme asentamaan grillin veneen laitaan, joten ruoka valmistui veneen laidan ulkopuolella ja grillin voi myös pyöräyttää veneen oleskelutilaan.
Päädyimme kiinteään asennukseen, sillä halusimme tehdä grillauksesta niin turvallista kuin suinkin mahdollista.
Asennus vei pari kolme tuntia. Grillin kiinnityksen tulee olla tukeva, sillä varren päässä tyhjänäkin 4,5 kg painava grilli muodostaa kiinnityspisteeseen melkoisen väännön.
Käytimme kiinnityksessä veneen laidan läpi meneviä ruostumattomia pultteja ja muttereita, joiden alle laitettiin vielä isot aluslevyt.
Asensimme grillin mahdollisimman turvalliseen paikkaan kiinteästi veneen ulkopuolelle.
Herkkuja syntyy
Asennuksen valmistuttua kaasusäiliön ja paineensäätimen löysältä tuntuva liitoshela aiheutti hieman kummastusta, mutta ilmeisesti kyseinen asennustapa on valittu aivan syystä, sillä kaasun tulossa tai säiliön paikoillaan pysymisessä ei havaittu mitään ongelmia.
Grillissä ei suositella käytettävän laavakiviä tai keraamisia brikettejä. Kaasupolttimen päälle tulee metallinen suojalevy, mutta muuten grillausritilän alus on aivan tyhjä.
Grillimme oli malliston keskihintainen versio, ja siinä oli napilla toimiva piezosytytin. Syttyy se tietysti tulitikullakin.
Grilli kuumeni käyttökuntoon välittömästi, joten ruoka on hyvä esikäsitellä ja varata valmiiksi ennen grillin sytyttämistä. Eipä aikaakaan, kun grillissä tirisivät pihvit, makkarat, kanankoivet ja vihannekset. Ja nimenomaan tirisivät, sillä venegrillillä käy samoin kuin normaalillakin grillillä: herkkuruokien lisäksi syntyy rasvaroiskeita ja käryä.
Oikeaan paikkaan
Kaasugrilli toimii yllättävänkin hyvin. Lihat, makkarat ja kana paistuvat aivan hiiligrillin veroisesti ja saavat kauniin pinnan. Kaasua patruunassa riitti täydellä teholla noin kahdeksi tunniksi, mutta yleensä ruoka muhi kannen alla osateholla.
Grillitaso lukittuu paikoilleen ja grilli on tukeva myös pienessä keikutuksessa.
Grillin paikkaa suunnitellessa on hyvä muistaa, että kokatessa tarvitaan paljon laskutilaa. Tilankäyttö kannattaa suunnitella sekä syöjien että paistajan tarpeiden mukaan.
Grilli kuumenee ulkopinnaltaan ja säteilee lämpöä joka suuntaan.
Paistolämpö ei ole joka kohdassa sama. Kokemus opettaa tuntemaan grillin kuumemmat ja viileämmät paikat. Tulokseen vaikuttaa myös, jos grillin kansi on auki tai kiinni.
Grillin paino on syytä ottaa huomioon istukan asennuksessa. Käytimme kiinnityksessä veneen laidan läpi meneviä ruostumattomia pultteja ja muttereita, joiden alle laitettiin vielä isot aluslevyt. Istukan alle leikkasimme vanhasta lepuuttimesta pehmikkeen.
Sotkua, sotkua, sotkua
Grillaaminen veneessä ei ollut aivan niin siistiä kuin olimme toivoneet. Grillin kauniit sisäosat vaihtoivat väriä jo ensimmäisellä käyttökerralla. Rasva paloi tiukasti kiinni ja osa siitä muuttui mustaksi mönjäksi. Ilmeisesti rasvan oli tarkoitus valua grillin pohjassa olevaan rasvankeräyskouruun, mutta ainakin meidän käytössämme kouru jäi aika tyhjäksi.
Grillauksen jälkeen vuorossa on prosessin ikävin osuus, työvälineiden putsaus. Pienessä veneessä grilliä ei voi jättää kiinteästi paikoilleen, vaan sitä on puhdistettava ainakin sen verran, että sen saa siististi varastoon. Mitään oikotietä puhdistukseen emme keksineet.
Kannattaakin tehdä kaikkensa, että rasvaa pääsee mahdollisimman vähän grillin kuumiin sisäosiin. Kertakäyttöiset alumiiniset grillialustat toivat selkeän parannuksen asiaan.
Rst-ulkopinta pysyi hyvässä kunnossa.
Syksyllä havaittiin veneen laidassa pieniä rasvatäpliä, vaikka paikat puhdistettiin huolellisesti aina grillauksen jälkeen.
Rasvaisen ruoan grillaaminen saa aikaiseksi melkoisen pesu-urakan kiinnipalaneen rasvan ansiosta. Helpommalla pääsee, kun käyttää alumiini-folioita tai -vuokaa grillattavan lihan alla.
Laadukas mutta hintava
Kaasugrilli sopii hyvin veneessä käytettäväksi, koska hiilisäkkejä ja sytytysnestettä ei tarvita. Kaasua saa monesta paikasta. Yksi patruuna maksaa 10–20 € ja se riitti pariin grillaukseen isollekin seurueelle.
Grilli osoittautui laadukkaaksi. Se toimi sytyttimen pientä temppuilua lukuun ottamatta luotettavasti. Varustevalikoima on kiitettävän runsas.
Pienet kaasusäiliöt on helppo säilyttää, mutta niiden pitää pysyä kovassakin kelissä säilytyspaikassa tiukasti paikoillaan ja kaasun pitää mahdollisen säiliön rikkoutumisen jälkeen päästä hallitusti poistumaan.
Hintaa kesäherkuille kertyy, sillä varusteineen grilli voi maksaa jopa yli 500 euroa.