Tilaa
Jutut

Heurekassa sukelletaan Itämeren saloihin

Tiedekeskus Heurekan uuden planetaarioelokuvan pääosassa on maailman nuorin meri eli Itämeri.

29.06.2018

TekstiJukka Hiiro

Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla sukelletaan Itämereen. Uudessa planetaarioelokuvassa sukelletaan paitsi planktonin ja levien myös hylkyjen maailmaan.

Heureka lupaa elokuvan vievän katsojan pinnan alle paikkoihin, joihin ei muuten helposti pääse. Elokuvassa hyödynnetty kolmiulotteinen röntgentomografia tuo nähtäväksi asioita, joita paljain silmin ei erota.

Itämeri-elokuvan ovat ohjanneet niin Suomessa kuin ulkomaaillakin lukuisia palkintoja elokuvillaan pokanneet Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen.

Röntgentomografia tuo katsojan nähtäväksi Itämeren ihmeitä jopa mikroskooppisella tasolla.

Elokuvan on tuottanut Leading Note Pictures Oy yhdessä tiedekeskus Heurekan kanssa. Elokuva on kielletty alle 3 vuotiailta ja sen suositus ikäraja on yli kuusivuotiaat. Kesto on 30 minuuttia.

Elokuvan päiväkohtaiset esitysajat voi tarkistaa täältä.

Pääsyliput Heurekaan oikeuttavat myös pääsyn planetaarioelokuviin ja ne maksavat aikuisilta 22 euroa ja lapsilta 15 euroa. Alle 6-vuotiaille vapaa pääsy.

Lue myös nämä

X