Tilaa
Uutiset

Huviveneiden tarkastus paljasti paljon puutteita

02.12.2022

Tekstijouko saarinen

Kuvatkipparin arkisto

EU.n osarahoittamassa, 34 kuukauden mittaisessa JAHARP 18 -markkinavalvontahankkeessa selvitettiin 30 huviveneen turvallisuutta asetettuihin vaatimuksiin ja standardeihin verrattuna. Tulokset olivat erittäin huolestuttavia. Mukana olleesta kolmestakymmenestä veneestä 21 ei täyttänyt ei huvivenedirektiivin vaatimuksia vähintään yhden olennaisen vaatimuksen osalta.

Suomea ja Traficomia hankkeessa edustanut Kimmo Patrakka kertoo huolestuneena, että suuri osa veneistä ei täyttänyt vakavuuden tai kelluvuuden vaatimuksia. Hän muistuttaa, että yleisimmin onnettomuudet johtuvat laidan yli putoamisesta tai veneen kaatumisesta ja testeissä kaatui tai upposi useampi vene.

Lisäksi puutteita oli takaisin vedestä veneeseen pääsyssä. Vaikka jälkitarkastuksissa löytyvät puutteet eivät olekaan ainutlaatuisia, kertoo Patrakka tämänkertaisen laajuuden olevan harvinaista.

Suomessa valmistettuja veneitä testissä oli kolme, joista ainoa testit läpäissyt malli oli Terhi 385. Stella 380 ja Marino Swing -mallien valmistajat joutuvat tekemään veneisiin korjauksia Traficomin ohjeiden mukaisesti.

Marino-veneiden hallituksen puheenjohtaja Johan Wahlman kertoo heidän osaltaan asian koskevan vain 50-hevosvoimaisella moottorilla varustettuja malleja, joita on valmistettu vuodesta 2017.

Standardi määrittää 50 hevosvoimaisen koneen painoksi 162 kiloa, vaikka todellisuudessa moottorin paino on huomattavasti vähemmän. Joka tapauksessa varalaitavaatimus ja kelluntatesti vedellä täytettynä vaativat muutoksia vanhoihin veneisiin.

Uustuotannossa asia on jo otettu huomioon. Marino tulee olemaan veneen omistajiin yhteydessä, mikäli tarvetta ilmenee. Veneen omistajat voivat olla siis asian suhteen huolettomin mielin.

Wahlman kertoo asian venyneen, sillä yhden läpäisseen ja toisen hylätyn luokituksen jälkeen tarvittiin vielä kolmas luokituksen tekijä. Kippari on perehtynyt huviveneiden CE-sertifiointiin syksyn aikana ja aiheesta ilmestyy juttu ensi vuoden puolella.

Kimmo Patrakka toivoo, että hankkeen esiin nostamat puutteet vievät suomalaista veneteollisuutta eteenpäin ja entistä turvallisempaan suuntaan. Syyllisten etsimisen sijaan hän näkee asiassa mahdollisuuden yhteisen turvallisuuden parantamiselle.

Traficom

Lue myös nämä

X