Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Inkoon Venehotellilla uusien yrittäjien myötä vahva usko tulevaan

Jäättömän talven ansiosta veneet lähtivät hallista vesille tänä keväänä aiemmin kuin koskaan, yritys tiedottaa.

10.06.2020

TekstiJukka Hiiro

Omistajaa vasikään vaihtanut Inkoon Venehotelli tiedottaa olleensa täynnä jo viidettä talvea peräjälkeen. Tulevan talven osalta paikkamäärä on kasvanut, sillä uusi halli valmistunee arvioiden mukaan etuajassa. Sen paikkojen varaus on myös jo käynnistynyt.

Jäättömän talven ansiosta veneet lähtivät hallista vesille tänä keväänä aiemmin kuin koskaan, yritys tiedottaa.

Inkoon Venehotelli on kertomansa mukaan tällä hetkellä Suomen ainoa veneiden hyllysäilytykseen erikoistuva yritys. Hallin paikat ovat olleet yrityksen mukaan loppuun myytyjä jo viisi vuotta.

”Olisimme voineet vastata kysyntään nostamalla hintoja, mutta sen sijaan päätimme rakentaa toisen hallin. Veneen omistamisen helppous näyttää kiinnostavan veneilijöitä, ja meistäkin on mukavaa, jos voimme osaltamme kasvattaa veneilyn suosiota”, kertoo venehotellin vetäjä Kristian Räme.

Kippari kertoi omistajavaihdoksesta ja uudesta hallista jo huhtikuussa. Uuden hallin rakentaminen alkoi maaliskuussa ja se on jo noussut harjakorkeuteensa, hieman aikataulusta edellä. Hanke on kiinnittänyt huomiota, joten kyselyjä uusista paikoista on tullut ennen varsinaisen myynnin aloittamista. Varauksia on yrittäjien mukaan jo voitu ottaa vastaan, sillä halli vamistuu aikataulun mukaan ennen ensi talvisäilytyskautta.

Lue myös nämä

X