Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Jari Saario joutui keskeyttämään soutu-urakan Riiasta Helsinkiin

Jari Saarion alkuperäinen arvio oli, että matkaan menisi "muutama viikko".

12.09.2020

TekstiJukka Hiiro

Soututempauksillaan tunnetuksi tullut Jari Saario on jälleen airoissa Itämerellä. Saario lähti viime lauantaina Riiasta kohti Helsinkiä.

Tällä kertaa Saariolla ei ole allaan merisoutuun suunniteltua erikoisvenettä vaan hän taittaa matkaa Skipperin Smuutti-kaupunkisoutuveneellä. Kyseessä on Terhi 440 -vene. Arvion mukaan matkaan menee ”muutama viikko”, Skipperi tiedottaa yhteisöpalvelu Facebookissa.

”Tsemppiä matkaan Jari ja Smuutti!”, Skipperi toivottivat Saariolle Facebookissa.

Matkaa taitettavanaan Saariolla on noin 400 kilometriä. Alunperin Saarion tarkoituksena oli soutaa matka pysähtymättä, mutta tilanne muuttui jo alkumatkasta. Ilta-Sanomat kertoo Saarion soutaneen sivutuulessa ja meren pimeydessä sunnuntaiyönä kiville ja päättäneen rantautua toviksi.

Ilta-Sanomille Saario kertoi aiemmin varanneensa matkalle 50 litraa vettä ja 50 kuivapussia pastabolognesea, sekä pikakahvia.

Torstaina Ilta-Sanomat kertoi, että Saarion piti lopulta keskeyttää. Syynä oli toisen käden hauis, joka ei enää kestänyt soutamista ja yhdellä kädellä soutaminen on mahdotonta.

”Puolentoista viikon pituiseksi suunniteltu urakka tuli tyrmätyksi viidennen päivän aamuna Viron lounaisrannikolla”, lehti kirjoittaa.

Lue myös nämä

X