Seppo Evinsalo

Koska aallot tekevät pienen veneen kulusta epämiellyttävän kovaa ja töyssähtelevää, niin miksi ei pistettäisi koko vene lentämään aaltojen yläpuolella, niin kulusta tulee yhtä pehmeää ja mukavaa kuin autolla ajaessa?

Hyvä kysymys. Ruotsalainen Foiltwister osoittaa, että se on mahdollista.

Ei kuin auto, vaan kuin lentokone

Foiltwisterin elastiset kantosiivet kulkevat veden alla ja ovat itseoikaisevat. Toisin sanoen veneen kallistuessa jommallekummalle puolelle saa siiven kierto aikaan venettä oikaisevan momentin. Nerokasta ja yksinkertaista.

Vertaus autoon on sikäli kyllä väärä, että Foiltwisterillä ajaminen ja sen käyttö muistuttaa enemmän lentokoneen ohjaamista ja hallintaa. Kriittisiä asioita ovat nopeus veden suhteen ja hitaat ja harkitut ohjausliikkeet. Reilusti yli puolen metrin aallot eivät veneen kulussa vielä tunnu mitenkään.

Moottorina käytetään erikoispidennettyä 50 hevosvoiman nelitahtiperämoottoria. Rantauduttaessa siivet kääntyvät runkoa vasten, joten siivet eivät sinänsä rajoita mitään muuta kuin sen pienen tilan minkä ne rungon sisäpuolelta vaativat.

Pehmeää ja taloudellista liikettä

Jos on liikkuminen Foiltwisterillä ennätyksellisen pehmeää, niin se on myös ennätyksellisen taloudellista. Salaisuus on olemattoman pienessä vastuksessa.

Mittarin mukaan Foiltwister kulutti noin 24 solmun nopeudella vaivaiset 0,34 litraa bensiiniä per meripeninkulma, kun vastaava lukema samankokoisella ja perinteisellä laahaavalla aaltolanalla on jopa kaksinkertainen.

Lisätietoja

Teksti: Kippari 6/2013
Kuva: Seppo Evinsalo

Katso video