Tilaa
Testit

Hiljainen ja vakaa teräsjahti Babro Classic 1150 XL

Hollannin Jirnsumissa sijaitseva Babro Yachting on teräsjahtien valmistajana verrattain tuore ja pieni perheyhtiö. Babro-teräsjahtien maahantuonnin Suomeen aloitti tänä vuonna savonlinnalainen Saimaa Boating Oy.

25.10.2011

Tekstija kuvat eero pöyhönen

Vuodesta 1984 lähtien Babro-teräsveneitä on valmistunut Euroopan markkinoille kaikkiaan 250. Veneiden kokoluokka on 10-15 metriä. Pääasiassa veneitä viedään Venäjälle, Saksaan, Belgiaan, Englantiin, Irlantiin, Ranskaan sekä Sveitsiin ja nyt siis niitä tuodaan myös Suomeen.

Hollantilaisten teräsjahtien klassista peräkajuutallista ja ulko-ohjaamollista linjaa edustaa 1150 XL, joka on Babron Classic -sarjan pienin. Samalla konseptilla ja tilajaolla Classic-sarjaa valmistetaan lisäksi kolmea suurempaa mallia: 1260, 1400 ja 1500.

Näissä kokoluokissa eri valmistajien teräsveneet muistuttavat kovasti toisiaan. Hintojen ja varusteiden vertaaminen keskenään on lähes yhtä mahdotonta kuin vakuutusten tai talopakettien. Se mikä toisessa kuuluu vakiovarustukseen, on toisessa jo lisävaruste.

Babron myyntivaltti on ”All Inclusive” eli kaikki veneen käytössä tarvittava kuuluu jo vakiovarustuksena perushintaan. Vai kuuluuko sittenkään?

Esittelyvene Babro 1150 XL Classic on myös ”All Inclusive” eli siinä on kaikki tarpeellinen perushintaisessa veneessä. Veistämö valmistaa vuosittain 6-12 venettä, joten myös tilaajan erikoistoiveet voidaan ottaa hyvin huomioon.

Vakiomoottorina veneessä käytetään 114-hevosvoimaista Vetus Deutz -dieseliä. Suomeen tuotuun veneeseen oli asennettu sujuvien huoltojen turvaamiseksi viisisylinterinen, 110 hevosvoiman Volvo Penta D3 -diesel. Veneen matkanopeus on 7-8 solmua moottorin kiertäessä noin 2 300 kierrosta minuutissa. Polttoaineen kulutus matkanopeudella ajettaessa on ensimmäisen kesän käyttäjäkokemusten mukaan 10 litraa tunnissa.

Varustukseltaan, ominaisuuksiltaan ja käyttökuluiltaan tämän tyyppinen vene on erinomainen ratkaisu varsinkin sisävesille lomanviettoon liikkuvaksi kesämökiksi.

Tekniset tiedot

Valmistusmateriaali teräs
Pituus 11,80 m
Leveys 4,00 m
Syväys 1,10 m
Uppouma risteilyvarustuksessa 13 000 kg
Makuupaikkoja 4 – 6
Makeavesisäiliöt 2 x 250 l
Lämminvesivaraaja 60 l
Septitankki 425 l
Polttoainetankki 650 l
Moottori Volvo Penta D3, 110 hv diesel
Lämmitin 5 kW dieselkäytt. puhallinlämmitys
Navigointivarustus Garmin GPS 720 S -karttaplotteri
Varustus mm. sähköinen keulapotkuri, autom. sammutusjärjestelmä moottoritilassa, hydrauliohjaus, kaasuliesi, mikroaaltouuni, liesituuletin
CE-luokitus C (rannikko)
Valmistaja Babro Yachting, Hollanti
Hinta rahteineen Suomessa 352 000 e All Inclusive -varustuksella. Saatavana myös osaomistuksena 1/10 osuushinta 38 900 e
Maahantuoja ja osaomistus Saimaa Boating Oy, Savonlinna, www.saimaaboating.fi

Lue esittely kokonaisuudessaan Kipparista 10/2011

Lue myös nämä

X