Tilaa
Testit

Käytettyä katsomassa: Quicksilver 600 Commander -05 + Mercury Optimax 115 -06

08.01.2008

Tekstija kuvat mikko rajala ja timo sarkkinen

Uuden tuntumassa kunnoltaan ja hinnaltaan

Vuoden tai kaksi vesillä olleet, ”kuin uudet” vaihtoveneet herättävät aina kiinnostusta veneliikkeissä. Niiden toivotaan olevan virheettömiä mutta silti huomattavasti huokeampia kuin vastaavat uudet paketit. Niinpä nyt tutkimme yhdistelmän, jolla ikää on vasta hyvin vähän.

Quicksilvereiden tulo maamme venemarkkinoille tapahtui näyttävästi 2000-luvun alussa. Persoonallisesti, joidenkin mielestä hauskastikin muotoillut puolalaisveneet hämmästyttivät edullisilla hinnoillaan, kuten halvimmat jenkkiveneet 1980-luvun lopussa. Esimerkiksi viisimetrisen, etukopillisen Cruiser-mallin sai ilman moottoria omakseen alle kymppitonnilla.

Puolalais-amerikkalaisia paketteja on käytettynä tarjolla kohtuullisen usein, mikä osaltaan kertoo siitä, että niitä on myyty uutena reippaaseen tahtiin. Käytettyjä yksilöitä yhdistää nuori ikä, niistä vanhimmatkin ovat vuosimallia 2002. Mikään yksilö siis tuskin jää myymättä siksi, että vene olisi mallina patavanha tai pitkän iän rapauttamaksi.

Monet puolalaispaattien maahantuojat ja jälleenmyyjät suorastaan hehkuttavat osaamista ja työnlaatua valmistusmaan tehtaissa. Vastaväitteitä heille on paha esittää tämänkään yksilön perusteella. Sieltä minne silmä näki, muovipinnat näyttivät siisteiltä, samoin useimmat yksityiskohdat.

Mercuryn 115-hevosvoimainen, suorasuihkutustekniikkaan perustuva kaksitahtinen Optimax-moottori on vuosimallia 2006 ja veneliike myöntää sille tulevan käyttökauden ajaksi takuun.

Keskipulpetti on profiililtaan korkea sisätilasta johtuen. Kaikuluotaimelle tai plotterille on asennustilaa kaukosäätölaitteen yläpuolella tai liukuoven ja tuulilasin välissä.

.Lue juttu kokonaisuudessaan Kipparista 1/2008.

Tekniset tiedot

Pituus 5,9 m
Leveys 2,44 m
Paino 890 kg
Makuusijoja 1
Polttoainesäiliö 135 l
Moottori Mercury 115 OptiMax
Tehosuositus enintään 175 hv
Hinta 24 900 €
Hinta valmistusvuonna 18 500 € ilman moottoria
Ollut myynnissä joulukuussa 2007, Raision Auto- ja Venekeskus, Naantali

Lue myös nämä

X