Sea Star

Kippari 10/2006

Seuraajaksi hardtopparille

Teksti ja kuvat Mikko Rajala ja Timo Sarkkinen

Kotimainen Sea Star 7000 on vaihtoehto niille, jotka harkitsevat avoimen tai puoliksi katetun veneen vaihtamista suljetun kajuutan ilot tarjoavaan retkiveneeseen. Nyt tutkittu yksilö houkutteli viihtyisillä sisätiloillaan, mutta ei kaikilla yksityiskohdillaan.

Sekä Sea Starin seiskatonni että sitä reilun metrin pidempi kasitonni ovat yhä vetovoimaisia käytettyjen veneiden markkinoilla. Kun Kippari keväällä tiedusteli kauppiailta halutuimpia vaihtoveneitä, aika moni mainitsi toisen tai molemmat näistä viimeksi 1990-luvun loppuvuosina tuotannossa olleista malleista.
Nyt esiteltävä seiskatonni on pienen porukan retkivene. Kaksi tai kolme mahtuu yöpymään keulan V-vuoteella. Yksi lisää mahtuu apumiehen pulpetin taakse, kun tämän penkki taitetaan vasten jalkatilaa ja päälle lasketaan etummaisin kahdesta patjasta. Takapatjan alta paljastuu pentteri, vakiovarusteinaan kaksiliekkinen kaasukeitin sekä vesiallas hanoineen. Vessatila on pentteriä vastapäätä oikealla.
Retkitilat ja -varusteet ovat yhden ja ainoan kajuutan suojissa. Koska se on yhtenäinen, avara ja sinne sopii seisomaan, venettä voi kerrankin syystä kutsua tilaihmeeksi. Monessa muussa seitsenmetrisessä sisätilat ovat ahtaammat, vaikka Sea Star on mallinumerostaan huolimatta vain 6,7 metriä pitkä ja 2,4 metriä leveä.
Avara, pitkälle perään ulottuva kajuutta ei ole jättänyt veneeseen suurta avotilaa. Sekin on silti riittänyt jopa kalastusoppaille, jotka ovat varustelleet seiskatonneja uistelukäyttöön. Jotkut kalamiehet ovat raivanneet kaipaamansa touhutilan poistamalla kokonaan L-muotoisen peräpenkin.
Sea Star oli tilattavissa tehtaalta joko perä- tai sisäperämoottorilla varustettuna. Jälkimmäisistä tapaa yleisimmin 146-hevosvoimaisia bensa-Volvo Pentoja, kuten myös tästä veneestä.

Kaksi kriittistä korjausta

Laituriin kiinnitettyä, seitsemäntoista kesää kokenutta Sea Staria katsottiin ensin ulkoa. Pian havaittiin, että lasikuitua oli jouduttu paikkaamaan keulasta törmäyslistan alta, luultavasti jälkihoitona vauhdikkaasta laituriin tulosta. Ikävä kyllä, rungon sisäpuolelta murtuma oli jäänyt hoitamatta, mikä selvisi ankkuriboksiin kurkatessa.
Törmäyksen voimasta lasikuitu on saattanut murtua laajemmaltakin alueelta. Korjaus onkin hyvä aloittaa irrottamalla törmäyslista paikoiltaan, jolloin näkee, kuinka rungon ja kannen liitos on törmäyksestä selviytynyt. Sen tulee olla tiivis. Koneellista hiontaa saattaa tarvita sekä liitosta että rungon sisäpuolista murtumaa avattaessa.
Toinen vakavaksi vetänyt pulma ilmeni peräkannella. Moottoritilan luukku ei näyttäisi sulkeutuvan takaa tiiviisti. On vaikea uskoa, että luukun sisäpuolelle kiinnitetty, huonokuntoinen äänieriste sulkisi raon vesitiiviiksi. Kun varalaidan korkeus on perässä vain kolmisenkymmentä senttiä, ei olisi ihme, jos vettä pääsisi moottoritilaan joko peruutettaessa tai jo laiturissa aallokon läpsyttäessä peräpeiliin.
Paitsi takaa, moottoritilan luukun ja kannen tiivistys vaikutti arveluttavalta myös sivuilta. Kannessa olleet kapeat kumilistat olivat pitkältä matkalta irti alustastaan. Ne pitäisi kiinnittää huolellisesti samalla kun korjaa luukun tiivisteet kauttaaltaan kuntoon.
Kolmas remonttikohde on avotilassa, jonka on tarkoitus olla itsetyhjentyvä. Eipä ollut nyt, kun sulkuventtiilit molemmin puolin olivat jumissa. Järkevintä olisi vaihtaa ne uusiin. Telakoinnin yhteydessä venttiilit on muistettava jättää puolittain auki, jotta sulamisvedet eivät jää venttiiliin jäätymään.
Muuta merkittävää korjattavaa ulkoa ei löytynyt. Mielellään silti katsoisi, mitä kuuluu vesilinjan alle jääville kohteille; pohjalle, vetolaitteelle ja veneliikkeen hiljan asentamalle keulapotkurille. Myyjältä onkin hyvä vaatia mahdollisuutta tarkasteluun myös kuivilla.

Missä keulaluukku?

Vastausta kysymykseen lienee miettinyt yksi jos toinenkin Sea Star -omistaja. Epäilemättä silloin, kun veneeseen on lastattu tavaroita tai niitä on purettu maihin reissun jälkeen. Keulakanteen ruuvattu pleksi-ikkuna oli aikanaan vakio- ja luukku lisävaruste. Eipä jälkimmäistä näkynyt lähisatamien muissakaan seiskatonneissa.
Suurta murhetta puuttuvasta luukusta ei kannata ottaa, sillä miehistö ei siitä olisi taipunut alas kajuuttaan. Keulakannelta perän avotilaan pääseekin totutusti, nipin napin riittävän leveitä sivukansia pitkin. Ensi kertaa niillä kävelevä voi yllättyä siitä, että kulkutie kohoaa viistosti ylemmäs ohjaamon puolivälin kohdalla.
Tukea saa sekä katto- että sivukaiteista, joista jälkimmäiset jäävät aikuiselle hiukan matalalle. Hardtoppareista tutun, katolta kannelle ulottuvan V-kaiteen voisi tässä kuvitella toimivimmaksi kaidemalliksi.
Laidoilta avotilaan pääsee ilman kohtuutonta loikkaa. Vasemmalta laidalta on tosin astuttava peräpenkille, ja jos sen vaalea vinyylipehmuste on paikoillaan, jää siihen kuramuistot kengistä. Oikealta tullessa jalkaa sovittelee avotilan laitaan muotoiltuun reunukseen, toisin sanoen alimittaiseen askelmaan. Moni tallannee tälläkin puolella helpommin penkille.
Onneksi avotilan pehmusteet, sekä istuintyynyt että selkänojat, ovat neppareilla irrotettavissa. Avotilassa istuu neljä tai viisikin tiiviistä tunnelmasta nauttivaa matkustajaa. Eväshetkiksi kajuutan takaseinästä voi nostaa pienen apupöydän.
Peräpenkki toimii askelmana peräkannella asioidessa. Moottoritilan luukun ja köysilokeroiden tiikkikansien päällä ei ainakaan seisten viihdy yhtään kauempaa kuin on tarpeen, sillä tukea ei saa mistään. Perän apukaiteisiin yltää vain kyykky-asennossa.

Puitteet retkeilyyn

Kajuuttaan, pari porrasta avotilaa alemmas, käydään keskeltä liukuoven kautta. Tässä yksilössä liuku kylläkin tökki, ensiavuksi kitkapinnat pitäisi puhdistaa kaikesta liasta ja sen jälkeen voidella ne vaikkapa teflonrasvalla tai -suihkeella.
Ensihavainto ohjaamossa oli, että 180-senttinen sopii keskikäytävällä seisomaan ja pään päälle jää vielä pystytukan verran tilaa. Ainoa ahdas paikka on heti oviaukon jälkeen oikealle jäävä vessakoppi. Sielläkin sopii seisomaan 175-senttinen, mutta pytyllä polvet ovat kiinni kopin etuseinässä. Liikkumavaraa sivuttain ei monta senttiä ole, eikä ole tarpeenkaan, sillä vesialtaaseen ja pytyn tyhjennyspumppuun yltää kurottamatta.
Vessatilaan pääsee kiitettävästi luonnonvaloa sivuikkunasta. Vaalea verhoilu saa pienen tilan tuntumaan vähän avarammalta kuin se oikeasti onkaan. Vessa täyttänee tehtävänsä, ja lienee ainakin retkeilyyn venettä hankkiville ennemmin etu kuin haitta.
Näille myös vessaa vastapäätä oleva pentteri on vähintään hyödyksi. Se paljastuu esiin, kun nostaa takapatjan ja kääntää peitelevyn syrjään. Samassa laipioon upotetussa elementissä ovat sekä kaasuliesi että vesiallas taitettavine hanoineen. Vierelle jää laskutilaa astioille, mutta niille voisi kehitellä vielä astiakaapin.

Orastavaa luovuutta ohjaamossa

Kippari ja apumies istuvat vinyyliverhoilluissa peruspenkeissä, jotka on kipattavissa eteenpäin ja joiden selkänoja on taitettavissa. Kuten todettua, apumiehen penkki kaadetaan lisämakuupaikkaa järjestettäessä. Kipparin penkin alla taas on kotelo, joka on mitoitettu aikanaan lisävarusteena myydylle, päältä avattavalle jääkaapille. Tästä veneessä sitä ei ollut, ja nyt syvä tila onkin omiaan niille varusteille, joita ei käytetä alituiseen matka-ajon aikana.
Uutta jääkaappia hankkiessa joutuu valitsemaan, haluaako asentaa sivulta avattavan, jolloin evästä ja juomaa saa ulos kipparia häiritsemättä, sellaisen asennus tosin vaatii aukon puhkaisemista laipioon.
Kipparin pienen pulpetin varustelussa on havaittavissa jopa luovuutta. Etupuolen ratin ympäriltä täyttävät kytkinpaneelit, mutta karttataso on fiksusti jätetty vapaaksi. Kaikuluotainkaan ei ole tason keskellä, vaan se on nerokkaasti kiinnitetty muovilevyyn ja korotettu pulpetissa olevien listojen avulla ylemmäs.
Karttataso tuskin olisi kokonaan vailla asennuksia, ellei mittaristolle olisi varta vasten tehty kattopaneelia. Volvo Pentan vakiomittaristo täyttää siitä yli puolet, pienen lisämittarin ja jonkun kytkimen siihen ehkä vielä saisi mahtumaan. Apumiehen yllä on samanlainen paneeli, mittariston sijasta siinä on radion muotoinen aukko muistona aiemmasta asennuksesta.
Koska kumpikin paneeli on osa kattomoduulia, niitä ei tuosta vain irroteta. Eikä ole tarpeenkaan, kunhan oppii niitä päällään väistämään.

Oleskelutilasta makuutilaksi

Keulimmaisena kajuutassa on V-vuode ja pöytä. Päiväsaikaan sinne voi kokoontua ruokailemaan. Neljälle hengelle on kelpo tilat. Yöksi pöytä on tarkoitus laskea välipalaksi V-vuoteen keskelle.
Kolmen nukkuessa päät pulpetteihin päin keskimmäisin saattaa kokea yllätysherätyksen. Patjan alle jäävä välipala on vajaamittainen ja lisäksi sen reunalista saattaa tuntua pehmusteen läpi. Toisaalta kolme voi majoittua niinkin, että kaksi valtaa keulatilan ja kolmas tyytyy reunapetiin apumiehen puolella. Pituudeltaan makuupaikka käy jopa yli 180-senttiselle.
Neljää enempää eivät Sea Stariin makuutilat vedä. Pidemmille reissuille lähtee mieluiten kaksistaan tai kolmistaan siksikin, että ohjaamossa kipparin ja apumiehen penkit ovat mitä todennäköisemmin ainoat paikat, joissa istuu siedettävästi aallokon rytkeessä. Keulatilassa aaltojen paukkeet tuntuvat kevytkeulaisessa V-pohjaisessa veneessä pahimmin.
Pienen porukan kamppeet saa kohtuullisen kivasti säilytystiloihin. Jo mainittujen tilojen lisäksi vasemmalla pentterin ja apumiehen penkin alla on kaksi sivusta avattavaa lokeroa. V-vuoteen reunoilla on hyllyt ja patjojen alla kolme lokeroa, joista yhden täytti 70-litrainen kuminen vesisäiliö. Aivan keulassa, vuoteen päädyssä, on vielä yksi kannellinen lokero.
Kokonaisuutena Sea Starin 1980-luvun tyyliä huokuva kajuutta on viihtyisä ja toimiva edelleen, niin oleskelu- kuin makuutilana. Verhoilu ja puupinnat olivat moitteettomassa kunnossa. Muita veneitä vertaillessa kannattaa pohtia, miten väliseinät, minikajuutat ja pistopunkat oleskelumukavuuteen vaikuttaisivat. Mitä pienempi vene, sitä herkemmin niiden olemassaolo lisää kömpimistä.

Vaihtelevat varusteasennukset

Koleaa keliä varten kipparin pulpetin alle on asennettu Wallas 2400 -lämmitin. Se toimi moitteettomasti, mutta yksi lämmittimen puhallusputkista oli irrallaan kippurassa keulan säilytyslokerossa.
Lämmittimen valopetrolisäiliö oli kumilenkeillä kiinnitettynä laitteen alapuolella. Täyttö tai huolto onnistuu, kun avaa lokeron keulapatjan vierestä ja irrottaa säiliön kiinnityksistään.
Pentterivarusteista liesi käyttää polttoaineenaan nestekaasua. Viiden kilon pullon paikka on peräkannen oikeassa, valuma-aukolla varustetussa lokerossa. Puhtaita papereita kaasulaitteiston asennuksesta ei kuitenkaan voi antaa, sillä yli kymmenen vuotta vanha kaasuletku tulisi vaihtaa uuteen, samoin pullon alennusventtiili. Kupariputkisto tulisi kiinnittää alustaansa.
Ja missä ovat sulkuventtiilit? Mahdollisimman hankalissa paikoissa, syvällä lokeroiden uumenissa. Jälleen on hyvä muistuttaa, että nestekaasulaitteiston korjaustyöt pitää jättää alan valtuutetun erikoisliikkeen tehtäväksi. Näiltä voi tilata myös vanhan laitteiston kuntotarkastuksen.
Sea Starissa on 130-litrainen polttoainetankki. Sen puhdistaisi ja huoltaisi herkemmin, jos sille olisi jonkinlainen huoltoluukku. Nyt on ruuvattava avotilan lattiavaneri irti, ennen kuin tankkiin pääsee käsiksi.
Septitankki sen sijaan on näkyvillä moottoritilan vieressä ja tyhjennettävissä käsipumpullaan. Ennen kuin ryhtyy puuhaan, pumpun kalvo on syytä vaihtaa uuteen.
Lain vaatimaa imutyhjennysjärjestelmää tässä vuoden 1989 mallissa ei vielä ole. Sellaisia on kuulemma asennettu tehtaalla vasta viimeisimpiin seiskatonneihin 1990-luvun lopussa. Kun septitankki on olemassa ja näkyvillä, järjestelmän voi kohtuullisella vaivalla asentaa itsekin.
Vaikkei veneessä sähköllä toimivia lisälaitteita monta olekaan, johdot, asennukset ja sulakkeet on syytä käydä läpi. Sähkökeskus, jossa kullekin laitteelle olisi omat merkinnät ja sulakkeensa, pitäisi löytyä jo tämän kokoisesta veneestä.
Virtaa muille laitteille kuin keulapotkurille antaa yksi, heikosti peräkannen alle kiinnitetty akku. Rinnalle mahtuu hyvin keulapotkurin akku, harmi vain testauksen kannalta, ettei sitä ollut paikoillaan.
Pääkytkin on ehkä turhankin esillä avotilan penkin kyljessä. Nykyinen on ehjä, mutta ensimmäisestä kytkimestä oli muistona vain murjottu tynkä.

Kahdesta luukusta moottoritilaan

Peräkannelta aukeavan moottorikopan lisäksi koneen etupäätä pääsee tutkailemaan peräpenkin kannen alta. Ihan lähettyvillä kone ei kuitenkaan ole, huollot ja tarkistukset vaativat kurottelua. Ellei sitten laskeudu vähäiseen vapaaseen tilaan koneen vierelle.
Voimanlähde Volvo Penta 250 SP on makeavesijäähdytteinen, 146-hevosvoimainen nelisylinterinen bensakone, joita sitä edeltäneen AQ 151 -mallin tavoin on asennettu useisiin seiskatonneihin. Myyjä kertoi ennen koeajoa, että koneen vesipumpusta oli hiljan vaihdettu tiivisteet. Hyvä niin, mutta vielä pitäisi vaihtaa ainakin löysä ja kulunut kiilahihna sekä kudospäällysteiset bensaletkut. Öljyt oli oikeaoppisesti vaihdettu ennen talvitelakointia – mainiota!
Hätkähdyttävin hetki koettiin polttoaineen esisuodatinta ihmeteltäessä. Parilla peltiruuvilla konetilan seinään lätkäisty suodatin putosi käsiin, ja huoltomies oli kutsuttava asentamaan se lujemmin paikoilleen. Fiksuinta olisi rakentaa sille oma telineensä.
Perävetolaitteen rasvanippa oli voideltu, valitettavasti vain liian löysällä vaseliinilla. Jatkossa rasvaprässiin kannattaa ladata patruuna jäykempää vesivaseliinia.
Moottoritilan ilmanvaihdon arvelisi riittävän, kun tuuletusputkia on useita ja yhdessä niistä on moottori.

Koeajo loppui lyhyeen

Lämpimänä kesäpäivänä Volvo Penta hörähti toisella yrittämällä käyntiin. Maahantuojan mukaan konemallia on hyvä käyttää kylmillä keleillä ensin vaihde vapaalla hieman korotetuilla tyhjäkäyntikierroksilla, jotta imusarja lämpenee.
Satama-altaasta vene käännettiin yhdeksän kilometrin nopeusrajoitusalueelle. Tällä vauhdilla vene kulki suoraan, eikä vaatinut korjausliikkeitä ratista. Hyvät hidaskulkuominaisuudet miellyttävät paitsi retkiveneilijää, myös vetouistelijaa.
Kummassakin penkissä viihtyi ihmeen hyvin säätöjen puutteista huolimatta. Koska kipparin penkin selkänoja on jo nyt kiinni vessan takaseinässä, edes pituussäätö ei antaisi lisää tilaa pidemmille kippareille. Näkyvyys kipparin paikalta eteen ja sivuille on tyydyttävä. Olisi sateellakin, jos tuulilasinpyyhkijät sutisivat eturuutuja laajemmin. Kaksoisvarrella varustetut pyyhkijät auttaisivat asiaa. Taakse tiiraillessa on hyväksyttävä, että vessakoppi peittää siivun maisemista.
Esteittä joka suuntaan näkee seisaaltaan ajaessa. Istuma-asennosta seisaalleen ei tosin tässä veneessä siirrytä hetkessä, ennen kuin kattoluukku korjataan liukuvaksi. Nyt sen pullisteleva verhoilu jumittui joka kerta katon väliin.
Kun nopeusrajoitusalue oli ohitettu, Sea Star sai luvan nousta liukuun. Kahden hengen kuormalla se sujui lähes huomaamattomasti. Trimmitasot eivät kallistaneet venettä turhan äkäisesti vaan hallitusti. Tyynellä säällä ajokäytöksessä ei ilmennyt mitään moittimista. Kaarteissa keula tosin painuu kohtalaisen alas. Arvailtavaksi jää, miten ominaisuus vaikuttaa aallokossa ajoon.
Niin kivaa kuin Sea Staria olikin liikuttaa, ilo loppui lyhyeen. Kaasukahva oli juuri ehditty painaa pohjaan, kun moottorin ääni yllättäen muuttui. GPS näytti nopeudeksi sillä hetkellä 27 solmua. Samalla alkoi kuulua terävää naksutusta. Konetilaan kurkattaessa nenään lemahti bensan katkua.
Rantaan palatessa todettiin, että naksutusta alkoi kuulua koneen kierrosluvun ollessa vajaan parintuhannen tietämissä. Tästä kerrottiin myös myyjälle, joka lupasi selvittää, mistä vika johtui.
Myöhemmin hän kertoi, että ilmiö oli aiheutunut sytytyshäiriöstä. Diagnoosi saattaa selittää myös bensanhajun, sillä sytytyksen näin häiriintyessä osa bensasta menee läpi palamattomana, minkä huomaa hajusta.

Ikäisekseen arvokas

Seitsemäntoista vuotta vanhasta paketista veneliike pyysi loppukesällä 23 500 euroa, alkusyksystä puolitoista tuhatta vähemmän. Yksityisten hintapyynnöt samanikäisistä paketeista vaihtelevat melko paljon, 15 000 eurosta 25 000 euroon moottorista ja varustuksesta riippuen.
Useimmin löytää vanhoilla bensasisäkoneilla tai kaksitahtisilla perämoottoreilla varustettuja veneitä. Tämän moottorin hyvä puoli on makeavesijäähdytys, joka pidentää merivedessä käytetyn moottorin elinikää huimasti raakavesijäähdytteiseen verrattuna.
Pelkän koneen arvo on silti vain nelisen tuhatta euroa, yksin vene siis maksaisi lähes 20 000 euroa. Tuolla rahalla irtoaa uusi, kuusimetrinen kotimainen katettu retkivene ilman moottoria. Ei välttämättä yhtä asuttavaa mallia kuin Sea Star, mutta jälleen kerran markkinavertailu osoittaa käytetyn hinnan suolaiseksi.
Dieselsisäperämoottoreilla tai nelitahtisilla perämoottorilla varustetuista seiskatonneista saatetaan pyytää vielä mainittuja summia enemmän. Näissäkin tapauksissa pakettia kannattaa tutkailla kriittisin silmin ja miettiä, perustuuko hintapyyntö muuhun kuin myyjän toiveikkaaseen kokeiluun. Lähes parikymmentä vuotta vanhan veneen varusteet – elektroniset, mekaaniset tai pehmoiset – eivät käy selitykseksi koviin hintapyyntöihin.
Uusista varusteista tässä veneessä olleesta keulapotkurista voi vähän jo maksaakin, tosin paljon virtaa vievänä laitteena se tarvitsee oman akkunsa. Retkeilevän veneilijän varustebudjettiin voisi merkitä ainakin uuden kaikuluotaimen, plotterin sekä jääkaapin.
Ja tulipa vene millaiseen käyttöön hyvänsä, hydraulinen ohjaus tekisi ajamisesta miellyttävämpää. Tukku seteleitä kuluu myös nestekaasujärjestelmän uusimiseen.

Plussat
+ Siistit patjat ja sisäverhoilu
+ Avara kajuutta
+ Keulapotkuri
+ Koneen öljyt vaihdettu

Miinukset
– Moottoritilan luukun huonot tiivisteet
– Liukuoven ja kattoluukun takeltelu
– Moottorin häiriöäänet koeajossa
– Tankki vaikeasti huollettavissa
– Kova hintapyyntö
– Pieni murtuma keulassa

Vähän muutoksia valmistusvuosina

Kokkolalainen Linex-Trade Oy esitteli Rude Lindqvistin suunnitteleman Sea Star 7000 -mallin vuonna 1988. Yrityksen mentyä laman myötä konkurssiin tuotantoa jatkoi 1990-luvulla Linex-Boat Oy, joka on tämän vuosituhannen alusta valmistanut keskikajuutallisia Nord Star -veneitä.
Ainoa merkittävä uudistus veneeseen toteutettiin vuonna 1996, jolloin makuutilaksi keksittiin osittain takakannen alle ulottuva pistopunkka. Sillä korvattiin vanhemmissa malleissa ollut lisävuoderatkaisu. Muut uudistukset olivat lähinnä kosmeettisia, verhoiluja ja kylkiteippauksia.
Sisäperämoottoriversioita tehtiin hieman enemmän kuin perämoottoriversioita. Ensiksi mainittujen konetilaan asennettiin paitsi Volvo Pentan AQ 151 ja 250 S -malleja, myös esimerkiksi Mercruiserin kolmelitraisia bensakoneita. Dieselsisäkoneita tehdas asensi vain muutamiin veneisiin.
Kymmenessä vuodessa Sea Stareja ehdittiin valmistaa parisataa, viimeisimmät valmistuivat 1990-luvun lopulla.
Merkkinä Sea Star on olemassa edelleen. Muutamaa avo- ja takakoppivenettä valmistaa turkulainen Port Arthur Viron tehtaillaan. Yrityksestä kerrotaan, että 7000-malliakin tiedustellaan aika ajoin, jopa Ruotsista saakka, jonne veneitä myytiin 1980- ja 90-luvuilla. Yllättävää kyllä, keneltäkään ei löytynyt tietoa siitä, missä 7000-mallin muotit ovat nykyisin.
Veneestä voi lukea Kipparista 1/1989, jossa se oli vertailussa yhdessä kotimaisten kilpailijoittensa, Marino 7000:n, Nordic 68:n ja Finnsport 650 AC:n kanssa. Kokemuksia veneestäni -juttusarjassa Sea Star on esitelty numerossa 2/2002.

Tekniset tiedot

Pituus 6,7 m
Leveys 2,4 m
Syväys 0,4 m
Paino n. 2 000 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Polttoainesäiliö 140 l
Vesisäiliö 50 l
Makuusijoja 4
Tehosuositus perämoottori 90-150 hv, sisäperä 120-200 hv
Moottori Volvo Penta 250 SP
Myyntihinta 23 500 euroa
Hinta valmistusvuonna 118 000 markkaa ilman moottoria vuonna 1989