Jutut

Sun Runner 230 Classic -90 + Volvo Penta AQ 200D -85

16.10.2006

TekstiKipparilehti

Sun Runner 230 Classic

Kippari 3/2006

Mainettaan parempi postimyyntivene

Teksti ja kuvat Mikko Rajala ja Timo Sarkkinen

Reilut viisitoista vuotta sitten amerikkalaiset Sun Runnerit hämmästyttivät postimyyntikuvaston sivuilla. Nyt niitä voi kohdata enää käytettynä. Tutkimme yhden yksilön selvittääksemme, kärsiikö vene suotta onnettomasta maineestaan.

Jenkkituonnin kultavuosina 1980-luvun lopulla tuntemattomia venemerkkejä ilmestyi meikäläisten ihmeteltäväksi tiiviiseen tahtiin. Yksi tulokkaista oli Sun Runner, yltä päältä keskiverto amerikkalaisvene, jonka ei olisi uskonut kirvoittavan suuria tunteita enempää puolesta kuin vastaankaan.
Vaan toisin kävi. Sun Runner nousi hetkessä tuontiveneiden kuumimmaksi nimeksi. Missä venekansaa kokoontui, taivasteltiin silmät soikeina uutukaisen hintaa. Vuonna 1990 tässä esiteltävä 230 Classic maksoi vakiosisäperämoottorillaan 149 000 markkaa. Kutakuinkin samantyylisestä ja -kokoisesta, edullisena tunnetusta Bayliner Ciera 2651:stä pyydettiin tuolloin 198 000 ja Four Winns 245 Vistasta 257 000 markkaa.
Toki veneissä on eronsa, mutta riittävän vertailukelpoisia ne ovat todistamaan, että hintakilvassa Sun Runner räväytti pohjat. Merkkiä myytiin lyhyessä ajassa satoja yksilöitä, mikä oli huima tulos jopa 1980- ja 90-luvun taitteen railakkaasti vetäneillä venemarkkinoilla.
Kauppa kävi, vaikka vene on alusta asti kärsinyt heikonlaisesta maineesta. Monet yhdistivät kakkoslaadun Sun Runneriin. Mollisävyisiä mielipiteitä laukoivat tosin etunenässä ”rantojen viisaat”, usein veneitä näkemättä saati ajamatta.
Puhetta riitti hinnan ja laadun lisäksi tavasta, jolla Sun Runneria markkinoitiin. Ne kun putkahtivat suoraan olohuoneisiin pokkarikokoisissa postimyyntikuvastoissa. Moista suoramarkkinointia moni kilpaileva venekauppias piti liian aggressiivisena.
Tottahan Sun Runnereissa ilmeni purnattavaa ihan syystäkin, huonosti toteutettuja yksityiskohtia ja keskeneräistä viimeistelyä. Mutta jälkeenpäin katsoen Sun Runnerin kohtaloksi koitui sietää haukut muidenkin jenkkiveneiden puolesta.

Ihmeen tilava daycruiser

Sun Runner 230 Classic kuului laajahkon tuontimalliston keskikastiin. Rungoltaan seitsenmetrinen, ankannokka ja perän uimataso mukaan laskettuna 7,7-metriä pitkä vene on linjakas daycruiser. Sitä ohjataan avotilasta tuulilasin takaa. Kippari istuu pyörivällä tuolillaan, pari kolme matkustaa viereisellä pitkittäispenkillä ja loput porukasta peräpenkillä. Tällaisena avotila ei ole turhan täyteen kalustettu, kalamiehillekin jää touhutilaa.
Keulakajuutta on pari porrasta avotilaa alempana. Sen järjestelyt ovat tutut monista vastaavista amerikkalaisveneistä. Ensin vasemmalla on tyylikäs pentteri, oikealla WC oven takana. Näiden välissä mahtuu 180-senttinen seisomaankin. Edempänä kajuutassa seisomakorkeus kutistuu, mutta istumaan sopii V-vuoteen pöydän ääreen. Lepohetkiksi pöytä nostetaan paikoiltaan, lasketaan vuoteen keskipala paikoilleen, ja petipaikka on valmis.
Patjoilla maataan poikittain, sillä punkassa on leveyttä enemmän kuin pituutta, enimmillään 190 senttiä aivan pentterin vieressä. Makuupaikka löytyy myös pistopunkasta. Sinne pujottautuminen sujuu vaivattomasti pentterin sivulta, kiitos väljän kulkuaukon. Itse tila on ohjaamon alle jäävänä matala. Sinne sopii vain makuulle, mutta 210 x 90 sentin mittainen vuode tarjoaa mainion sopen yhdelle aikuisella tai parille lapselle.
Kun makuu- ja oleskelutiloissa on väljyyttä, niissä oleilee mielellään. Missään ei ahdista, kun sisustus on saatu suunnitella 2,6 metriä leveään runkoon.

Esteitä sisäänpääsyyn

Niin mainiot kuin väljät sisätilat ovatkin, ne eivät saisi typistää veneen kansitiloja olemattomiin. Näin valitettavasti näyttää Sun Runnerissa tapahtuneen. Kurjinta on kävelykelpoisten sivukansien puute. Se haittaa monissa manöövereissä, ei vähiten pyrittäessä keulasta avotilaan.
Tuulilasi aukeaa keskeltä, mutta reitti ei ole helposti kuljettava. Tuulilasi on kanteen nähden kaltevassa kulmassa, ja kurotus sisäpuolen lukitussalpoihin vaatii notkeutta ja pitkää selkää. Ennen kuin lasin saa auki, on vielä nypittävä irti kuomun neppareita. Kun väylän viimein saa vapaaksi, huomaa seuraavan askeleen vievän joko kajuutan pleksiluukun tai kojetaulun päälle, edelleen pitkittäispenkille ja vasta sitten avotilan turkille.
Herää kysymys, onko suunnittelija tarkoittanut veneen peruutettavaksi laituriin, kun luonteva väylä keulan kautta kulkuun puuttuu.
Kannella on keulaluukku, mutta sitä ei saa ulkoa auki ollenkaan. Se sopii ja lienee tarkoitettukin lähinnä tuuletukseen ja tavaroiden siirtelyyn. Hoikkavartaloinen mahtuu siitä kulkemaankin, ja hetken käy mielessä, että tässäpä mainio kulkutie keulakannelle. Riemu muuttuu pettymykseksi kokeilun jälkeen: ulos noustessa on astuttava ruokapöydän päälle.
Keulakannella on parasta pysytellä keskikaistalla karhennetulla pinnalla, jota jatkuu ankannokalle asti. Reunalla tukea saisi sivukaiteista, mutta siellä kansi on onnettomasti karhennettu ja jo aamukasteesta liukas. Pitopintaa toisivat liukuestoteipit, joita tarvikeliikkeissä myydään eri kokoisina.
Ankannokalla saa sivukaiteista hyvin tukea. Erikoista on, että ne on taivutettu etupäästään alaspäin – ellei niitä ole vääntänyt haveri. Kuinka vain, kulku olisi paljon vaivattomampaa jos kaide olisi edestä auki. Remontin yhteydessä kaiteen kaikki kiinnitysruuvit pitäisi tiivistää ja kiristää. Sitä helpottaisi, jos ruuvien päät muttereineen olisivat esillä kajuutassa.
Monen veneen kulkupulmat helpottuvat ajettaessa laituriin kyljittäin, vaan ei Sun Runnerin. Avotilan turkki on niin syvällä, että loikka suoraan laiturilta on liian hurja. On siis astuttava onnettoman kapealle partaalle ja varottava kolhimasta sääriluutaan kaiteisiin. Onneksi vene ei sentään keikkaa kallelleen, vaikka kaveri killuisi samalla laidalla.
Edes yhden esteettömän reitin avotilaan saadakseen pitäisi peräkaiteita lyhentää ja kiinnittää astinlaudat kaiteelta vapautuviin kohtiin. Askelmista olisi iloa myös laitojen sisäpuolella.
Puuhasteltavaa on veneen perässäkin. Uimataso ja perälauta ovat vailla tikkaita ja kädensijoja. Sellaiset on ruuvattava kiinni, jotta veden varaan joutunut tai uimassa piipahtanut kykenisi kampeamaan itsensä uimatasolle. Nyt otetta ei saa mistään, joten nousut jäävät yrityksiksi.
Uimatasolta pääsee avotilaan perälaudan kulkuaukosta. Sen sulkisi mielellään jämerämmin kuin nykyisellä kettingin pätkällä. Avattava, läpinäkyvä akryyliovi vähentäisi huolia lapsien kanssa veneiltäessä ja myrskysäällä käytettynä se estäisi veden pääsyn avotilaan.

Ei merkkiäkään sekundasta

Huonomaineista venettä pengotaan tyypillisesti suurennuslasi silmällä epäluulon vallassa, päinvastoin kuin omaa mielimerkkiä, jota ihaillessa saattaa tyystin unohtaa syvällisen syynin. Tarkka, taskulampun kirkastama katse, nuhaton nenä sekä utelias mieli ovat työkalut metsästettäessä keskeneräistä viimeistelyä, kelvottomia asennuksia, rikkinäisiä rakenteita, heikkoja sisustusmateriaaleja ja muita röttelöveneen tunnusmerkkejä.
Kuinka ollakaan, Sun Runnerissa mainitut merkit olivat vähissä. Lähes kaikkialta paistoi tyylikkyys, huolellisuus ja asiallisuus. Työn laadusta ja viimeistelystä vene ansaitseekin vähintään hyvän arvosanan. Runko, näkyvillä olevat rakenteet sekä käytetyt materiaalit vaikuttivat hyväkuntoisilta kuudentoista vuoden jälkeenkin. Tiedossa ei toki ole, onko vene vuosien saatossa joutunut koville vai elänyt yksinäisyyteen säilöttynä.
Myös monilta yksityiskohdiltaan tämä uutena markkinoiden halvin ja haukutuin jenkkiristeilijä on kelpo kunnossa. Samaan hengenvetoon pitää vahvasti painottaa, että puhutaan nimenomaan nyt tutkitusta yksilöstä.
Toimiviksi ja ehjiksi todettiin monta sellaista kohdetta, jotka huonosti tehdyissä veneissä olisivat pettäneet. Lokerot ja luukut aukesivat pehmeästi ja sulkeutuivat tiiviisti. Sisä- ja ulkoverhoilussa ei ole säästelty vinyyliä eikä karvalankaa, mutta ihmeen ehjinä materiaalit ovat säilyneet. Listat ja saumat eivät pyytäneet tiivistysmassaa. Myös sähkölaitteet heräsivät kytkimistään.
Kaikki tämä täyttää plussavihkoa. Mitä enemmän siihen kertyy rukseja ehjistä kohteista, sitä enemmän rahaa jää veneilyn muihin kuluihin. Silti euroja on hyvä jemmata sellaisten huoltotöiden varalle, jotka saattavat yllättää myöhemmin. Näkymättömiin jää aina kriittisiä kohteita, kun harvalla ostajalla on läpivalaisulaitteistoa ja rälläkkää käytettävissään, ja jälkimmäisen käyttöä ostamattomaan veneeseen tuskin myyjäkään sallisi.
Nyt vedessä olleesta veneestä arvoituksiksi jäivät pohja vesilinjaan saakka sekä vetolaite, tärkeitä tarkasteltavia molemmat. Venettä rikkomatta ei selviä, miltä laminointi näyttää turkin alla ja millaiset ovat sähköasennukset karvalankamattojen kajuutassa. Polttoainetankistakin pilkistää vain mittarin anturi ja maadoituspiuha, kun tarkastusluukun pyöräyttää auki.

Retkivarustusta jenkkityyliin

Lähes kaikki veneen säilytystilat on keskitetty keulakajuuttaan. Kun lokerot laipioissa, patjojen alla, pentterissä ja muualla täyttää tasaisesti, punkat säästyvät varustevuorelta. Vastaavasti sellainen saattaa kasvaa avotilan nurkkiin, sillä siellä on vain yksi, pikkutavaroita vetävä avolokero kipparin penkin vieressä.
Pentteri on näppärä kokonaisuus. Taso on jykevää laminaattia, johon on uppoasennettu yksiliekkinen Origon spriikeitin sekä vesiallas. Näiden takana on lokerot astiastolle. Vettä antaa sähköpumppu, ja tason alapuolella hyrrää sähköjääkaappi. Kaikki ruuanlaitossa tarvittava on käden ulottuvilla, mutta laskutilaa toivoisi enemmän.
WC-tila on valoisa, siisti ja ihan tilavakin tämän kokoiseen day-cruiseriin. Pienemmät mahtuvat jopa seisomaan. Pytty tyhjenee käsin pumpaten, vettä lorisee hanasta napin painalluksella. Septitankin sisältö on tyhjennettävissä ainoastaan veteen, joten imutyhjennysjärjestelmän rakentaminen odottaa.
WC-tilan seinällä oli kaksikiloinen sammutin. Sen saisi korvata kuusikiloisella, ja sijoituspaikan tulisi olla näkyvillä.
Pentterin yläpuolelle katon rajaan on asennettu maasähkökeskus kytkimineen. Maasähköpistoke on suojattuna avotilassa pitkittäispenkin sivussa. Pentterin pistorasiat voisi kyllä siirtää kauemmas vesihanan läheisyydestä, tai vähintään vaihtaa ne läpällisiin malleihin.
Akkulaturille on keksitty paikka pentterin kaapista. Se oli hiukan ruosteisen ritilän takana, ja kosteus ja korroosio ovat voinut iskeä itse laturiinkin, siksi sen kunto pitäisi tarkistuttaa. Toimivana laturi antaa virtaa kahdelle hyytelöakulle, jotka olivat koteloissaan moottoritilassa. Hyytelö- eli geeliakut ovat lähes huoltovapaita, niiden varaustila ja kunto pitäisi kuitenkin tarkistaa kuormitusmittarilla.

Sammahteleva bensakasi

Moottoritilan kansi on yli puolet avotilan turkista. Oletettavaa on, että sen ollessa auki huoltomies mahtuu liikkumaan koneen ympärillä mainiosti. Käytännössä sitä ei päästy kokeilemaan, sillä kannen avaus tyssäsi alkuunsa peräpenkin kiinteisiin jalkoihin.
Onneksi kannessa on edes pari pientä tarkistusluukkua. Niistä pääsee kurkistamaan moottoria ja rajoitetusti sitä myös huoltamaan.
Myyjä tiesi kertoa, että veneen alkuperäinen moottori oli jouduttu vaihtamaan pakkasvaurioiden takia. Tilalle asennetun bensakäyttöisen 200-hevosvoimaisen Volvo Pentan historia jäi hämäräksi. Mallimerkinnästä AQ 200D, valmistenumerosta ja soitosta maahantuojan huoltoon selvisi vuosimalliksi 1985. Kone on raakavesijäähdytteinen, GM:n V8:n lohkoon perustuva sisäperämoottori, jota valmistettiin vuosina 1977-1986.
Näin vanhassa raakavesijäähdytteisessä koneessa muun muassa pakosarjat, sylinterin kansi ja itse lohkokin ovat varmuudella kärsineet korroosiosta, jos moottoria on käytetty merivedessä ja kausihuollot laiminlyöty. Mutta jos jäähdytysvesi onkin jatkuvasti ollut makeaa, saattaa moottorilla olla vielä elinvuosia jäljellä.
Tämän Sun Runnerin tiedettiin edellismoottorillaan liikkuneen järvellä, mutta nykyisen koneen historiaa 20 vuoden ajalta voi vain arvailla. Kouraan kaipaisi dokumenttia moottorille tehdyistä huolloista ja mahdollisista korjauksista. Pakokäyrät kiristimineen näyttivät ainakin hiljan vaihdetuilta. Ulos vedetty öljytikku ilmaisi voiteluainetta olevan riittävästi. Viemällä öljynäytteen analysoitavaksi erikoisliikkeeseen, saisi arvokkaan diagnoosin moottorin terveydentilasta.
Sun Runnerin kaukosäätölaitteessa ei ole mekanismia, joka estää käynnistymisen vaihde päällä. Siksi kannattaa tarkistaa toisenkin kerran, että vaihde on vapaalla.
Kone hyrähti käyntiin ehdittyään muutaman kerran tuhahtaa. Uudelleen se sammui ajettaessa, kun vauhdin pudotti huippunopeuden tuntumasta marssivauhtiin. Kiusa toistui kun hiljensi marssivauhdista muutaman solmun lillutteluun. Sammahtelun syy pitää selvittää.
Syy sammahteluun saattaa löytyä virranjakajasta. Moottorimallissa on kärjellinen sytytys, joka kerää herkästi kosteutta, etenkin pitkään käyttämättömänä. Virranjakaja onkin parasta puhdistaa ja kuivata, sekä tarkistaa että sen pystyakselissa ei ole klappia. Muuntosarjan avulla kärjellisen sytytyksen voi vaihtaa kärjettömäksi, sellainen maksaa alle 200 euroa.

Rauhalliseen menoon

Sun Runner liikkuu 200-hevosvoimaisen bensakasin voimalla hillitysti. Sähäkkää kiihtyvyyttä saati salamannopeaa liukuun nousua ei koe, kun massaa on alla 2 200 kiloa ynnä varusteiden ja miehistön paino. Paljolti painonsa ansiosta vene käyttäytyy miellyttävän rauhallisesti ja johdonmukaisesti, myös tiukoissa kaarteissa.
Huippunopeus nousi kolmenkymmenen solmun tietämille. Kyydin kovuutta tai pehmeyttä aallokossa ei päästy kokeilemaan, mutta satunnaiset isommat aallot vene selvitti moitteitta, rakenteet eivät helisseet, kitisseet tai natisseet.
Sun Runnerin kippari viihtyy tekonahkapenkillään hyvin. Istuma-asennon pystyy säätämään lähes mieleisekseen, mutta rattia ei. Sen toivoisi olevan muutaman sentin korkeammalla polvista. Ratissa oli syvyyssuunnassa klappia, muuten pyörittely on hallitun keveää, kiitos hammastanko-ohjaukseen kuuluvan tehostimen.
Kojetaulu on muotoiltu näyttävästi niin, että hallintalaitteet ovat lähinnä kipparin sormia. Heti kojetaulun takana ovat vierekkäin Garminin pikkuinen GPS-karttaplotteri, komea kompassi sekä Humminbirdin peruskaiku. Iso kaiutin on asennettu aivan tuulilasin tuntumaan. Tällä järjestelyllä varusteet ovat vieneet paikan merikartalta, joka täytyy nyt laskea sivummalle kajuutan pleksiluukun päälle.
Matkustajilla on kipparia vaatimattomammat oltavat. Pitkittäispenkillä kelpaa kyllä istuskella keveässä kelissä, mutta aallokossa siitä tulee liukumäki. Sivuttaistukea eikä kädensijoja löydy myöskään peräpenkiltä.
Syksyisen koeajon aikana Sun Runner oli puolittain katettu ohjaamon kuomulla. Kajuutasta löytyi myös perän avotilan peittävä kuomu, joka on neliskanttinen tötterö. Sekä perä- että ohjaamokuomun kankaat olivat homeessa ja ikkunat samentuneet. Jälkielvytystä kemikaalien avulla voi kokeilla, mutta fiksuinta olisi tilata uudet kuomut, kenties kauniimman väriset kuin nykyiset betoninharmaat.

Pientä paranneltavaa

Veneestä ei paljastunut rahasyöppöjä remonttikohteita, pientä puuhasteltavaa on silti luvassa. Esimerkiksi moottoritilan pohjalta pitäisi kovin muovisen oloiset sulkuventtiilit vaihtaa oitis palloventtiileihin. Kaikki letkut sekä kupariputket pitää puhdistaa nähdäkseen niiden kunnon.
Pieni, kurjasti toteutettu yksityiskohta on kajuutan pleksioven yläpuolella olevan luukun vieterimäinen kannatin. Se pettää pienestäkin tärähdyksestä ja lämäyttää raskaan luukun alta kulkevan otsaan tai takaraivoon. Satamamanöövereissä säästäisivät hermoja väljemmin sijoitetut ja lähempänä keulakantta olevat knaapit. Ankannokalta ei löytynyt varustukseen kuuluvaa ankkuria. Taiteilua on luvassa vesitankin täytössä, sillä täyttöaukko on hankalasti viistossa pinnassa törmäyslistan yläpuolella.
Avotila olisi monikäyttöisempi, jos takapenkin muuttaisi taittuvaksi. Silloin moottoritilan kannen saisi nostettua tarvittaessa kokonaan.
Tutustuessamme Sun Runneriin viime syksynä, veneestä pyydettiin 20 500 euroa. Helmikuussa pyyntö oli 17 500 euroa. Siinäkin on vielä muutama tonni tinkimistä, nimenomaan siksi, että vanhalle moottorille ei voi paljoakaan laskea arvoa. Sun Runnereita ei Suomessa ole myytävänä niin runsaasti, että käytettyjen hintoja voisi vertailla keskenään.
Kokonaisuutena Sun Runner on ehkä sittenkin paljon parjattua mainettaan parempi vene. Täytyy silti muistaa, että jokainen käytetty vene on oma yksilönsä. Vuodet, olosuhteet ja omistajat muuttavat alunperin identtisetkin veneet erilaisiksi. l

Miinukset
– Kehnot kansitilat
– Moottorin sammahtelu
– Ahtaasti sijoitetut keulaknaapit

Plussat
+ Ehjä kokonaisuus
+ Miellyttävä ajokäytös
+ Tilava ja toimiva keulakajuutta
+ Avotilassa hyvin liikkumatilaa

Huima myyntimenestys juuri ennen lamaa

Yhdysvalloissa, Washingtonin osavaltion Spokanessa toiminut Sun Runner esitteli ensimmäiset venemallinsa varhain 1980-luvulla. Mallisto kasvoi kaupallisesti vetävimmän tyylisuunnan ohjaamana. Useimmat tehtaan 16-38 -jalkaisista veneistä olivat ohjaamoltaan avoimia daycruisereita, niissä oli oleskelu- ja makuutilat keulakannen ja ohjaamon alla, ja ne kulkivat sisäperämoottorin voimalla pienimmät tuulilasimallit mukaan lukien.
Suomeen Sun Runnerit päätyivät osin sattumalta. Vuonna 1987 porilaisen Kilopultti -yrityksen miehet tutustuivat merkkiin Chicagon venenäyttelyssä Yhdysvalloissa. He totesivat Sun Runnerin edulliseksi ja mallistoltaan Suomen oloihin hyvin soveltuvaksi. Kun Kilopultti ja Sun Runner Marine Inc. solmivat maahantuontisopimuksen, syntyi väylä uudelle markkina-alueelle: aiemmin tehdas ei ollut vienyt veneitään mihinkään Euroopan maahan.
Tuonti Suomeen käynnistyi vuosina 1988-89. Uusia jenkkimerkkejä tuli noihin aikoihin kauppoihin taukoamatta, joten tulokkaalla piti menestyäkseen olla ässä hihassaan. Kilopultin huippuveto oli lisätä veneet samaiseen postimyyntikuvastoon, jossa yritys oli entuudestaan markkinoinut muita tuotteitaan. Taisipa suu loksahtaa auki kuvaston selaajalta, kun yhdellä sivulla saattoi tilata työkaluja ja seuraavalla kuusimetrisen veneen!
Sun Runnerien halpa hinta perustui osaltaan siihen, että maahantuoja vastasi veneiden myynnistä koko maassa ilman jälleenmyyjiä. Postimyyntikuvaston miljoonalevikki varmisti näkyvyyden ympäri maata. Eikä veneitä vain kuvastoissa kaupattu, niitä kuljetettiin trailerin selässä asiakkaiden nähtäville. Sun Runnerit olivat mukana myös suurimmissa venenäyttelyissä.
Vaikka veneitä tuotiin maahan vain pari kolme vuotta, niitä ehdittiin myydä satoja. Eniten meni pienimpiä 195 ja 165 -malleja. Tässä jutussa esitelty 230 Classic, jonka mallimerkintä voi myös olla SB (Sun Bridge) tai Weekender, oli yksi suosikeista. Niitä myytiin arviolta 30-40 kappaletta. Kohtalaisen suosion saavutti myös reilut oleskelu- ja makuutilat tarjonnut 272 Ultra.
Asiakkaan oli mahdollista valita sisustusmateriaalit ja -värit muutamista vaihtoehdoista. Lisävarustelistakin löytyi, mutta harvemmin siitä mitään valittiin. Useimmiten veneet vain pestiin rahdin jäljiltä, ja moottoreille tehtiin luovutushuolto.
Moottoriasennukset hoiti veneiden valmistaja Yhdysvalloissa. Siellä ei siihen aikaan juuri dieseleillä päästelty, joten asiakkaan oli meilläkin valittava mieleisensä Volvo Pentan bensakoneista. Ihan sellaisinaan niistä ei aina saatu irti täysiä tehoja, maahantuoja epäili syyksi täkäläisen ja sikäläisen bensiinin erilaisuutta. Polttoaine ei muuksi muuttunut, mutta suorituskyky parani hakemalla oikeanlainen potkuri kuhunkin yhdistelmään.
Sekä Sun Runnerin valmistus että maahantuonti Suomeen loppuivat vuonna 1991. Talouslama oli iskenyt, eikä tuontiveneitä devalvaation myötä voinut ostaa yhtä edullisesti kuin ennen. Yhdysvalloissa yhtenä syynä Sun Runner Marine Inc:n konkurssiin on mainittu tuolloin voimaan astunut yli 100 000 dollarin veneitä koskenut ns. ylellisyysvero.

Tekniset tiedot
Pituus
7,72 m
Leveys 2,6 m
Paino n. 2 200 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Makuusijoja 4
Polttoainesäiliö 170 litraa
Vesisäiliö 95 litraa
Moottori Volvo Penta AQ 200D/290B, vm. 1985
Vakiomoottori myyntivuonna Volvo Penta AQ 231 Duoprop, 229 hv.
Myyntihinta 20 500 €
Hinta valmistusvuonna 149 000 markkaa (1990)
Valmistaja Sun Runner Marine inc. USA

Lue myös nämä