Tilaa
Jutut

Tehoilmoitukset hämäävät käyttäjiä

09.12.2010

TekstiSatu Björn

Evinrude

Evinrude-perämoottoreiden mallimerkinnät ovat hämänneet moottorin ostajia jo pitkään. Tehdas ei ole kertonut, mitä High Output -merkintä todellisuudessa merkitsee. Viitteitä merkityksestä saatiin Kipparin viimevuotisessa Käyttötestissä, mutta nyt asia selvitettiin juurta jaksain, kun vertailuun asetettiin tavallinen E-Tec 115, 115 High Output ja tavallinen 130.

Maailman vanhin perämoottorimerkki Evinrude siirtyi kanadalaisen Bombardier-yhtymän omistukseen vuosituhannen vaihteessa. Samaan aikaan aloitettiin myös uuden E-Tec-teknologian kehitystyö, kun aiemmin käytetty Ficht-tekniikka oli osoittautunut ongelmalliseksi.

Tehdas kuitenkin halusi edelleen pitäytyä kahdessa tahdissa, kun kaikki muut perämoottorivalmistajat panostivat ennen kaikkea nelitahtimoottoreihin.
Bombardierilla katsottiin, että kaksitahtitekniikalla voidaan edelleenkin tuottaa hyviä, tehokkaita ja luotettavia perämoottoreita, jotka kuitenkin täyttävät uudet pakokaasumääräykset, jotka ajoivat tehtaita kehittämään uusia koneratkaisuja.

Mikä HO?

Bombardier on kehittänyt E-Tec-moottoreitaan tehokkaasti. Nyt sarja kattaa teholuokat 25 hevosvoimasta 300 hevosvoimaan saakka. Yksi kehitystyön ideoita on ollut, että kaikissa moottoreissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon samoja osia.

Ainahan tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta monissa kokoluokissa kyllä. Evinruden toteutukseen kuuluu joko lisätä tai vähentää sylinterien lukumäärää, jolloin samoilla männillä ja kiertokangilla sekä monilla muilla osilla päästään järkevään lopputulokseen.

Evinruden moottoreihin liittyy kuitenkin pieni salamyhkäisyyden verho. Muutamissa teholuokissa on saatavana sekä tavallisia moottoreita että merkinnällä High Output varustettuja moottoreita. Tehdas lyhentää sanat kirjaimilla H.O., mutta yleisimmin puhutaan HO-moottoreista.

Tehdas ei ole koskaan kertonut täsmällisesti sitä, mitä nuo kirjaimet kätkevät taakseen. Puhutaan vain hieman tehokkaammasta moottorista, jonka musta boksi eli polttoaineensyöttöä ja sytytystä ohjaava tietokone on ohjelmoitu eri tavoin kuin tavallisessa moottorissa.

Sama perusmoottori

Kaikissa kolmessa moottorimallissa käytetään samaa peruskonetta. Se on nelisylinterinen V-moottori, jonka iskutilavuus on 1 727 kuutiosenttiä. Moottorin V-kulma on 60 astetta.

Evinruden erikoisuus on olut E-Tecien lanseerauksesta lähtien kolmen vuoden tai 300 tunnin perushuoltoväli. Jos tunnit eivät tule täyteen yhden kauden aikana, moottorille annetaan käsky huolehtia moottorin sisäpuolisesta talvisuojauksesta. Sen jälkeen riittää jäähdytysjärjestelmän huuhtelu makealla vedellä, jos moottoria on käytetty merellä.

Evinrude

Käyttötestissä 115 HO

Kipparin viimevuotisessa Käyttötestissä aloitettiin 115-hevosvoimaisten moottoreiden testaus. Viime vuonna Käyttötestissä oli tämän kokoluokan ensimmäinen moottori, joka oli juuri Evinrude E-Tec.

Kun moottorista keskusteltiin maahantuojan kanssa, puhe oli aluksi tavallisesta 115-hevosvoimaisesta moottorista, koska veneen tehosuosituksen yläraja on juuri 115 hevosvoimaa.

Maahantuoja kuitenkin suositteli veneeseen mallia 115 HO, koska sen myynti oli ollut jatkuvasti lisääntymässä ja markkinat olivat keskittymässä siihen. Tarkkaa hevosvoimamäärää maahantuojakaan ei kuitenkaan osannut kertoa, kun tehdas ei sitä heillekään ollut kertonut.

Kun testattavaksi tarjoutui tavallinen E-Tec 115, E-Tec 115 HO ja tavallinen E-Tec 130, oli kiinnostus asiaan tietysti suuri. Nyt saataisiin testitietoa moottoreiden tehokkuudesta ja muista ominaisuuksista.

Samalla saataisiin selville, mitä 790 euroa kalliimmalla hinnalla ja kirjaimilla HO olisi merkitystä. Toisaalta selvitettäisiin myös se, kannattaako 130-hevosvoimaiseksi ilmoitetusta koneesta maksaa 360 euroa enemmän kuin 115 HO:sta! Evinrude E-Tec 115 maksaa Suomessa 12 200 euroa, 115 HO maksaa 12 990 ja E-Tec 130 puolestaan 13 350 euroa.

Evinrude

Testit ribillä

Kaikki kolme moottoria testattiin samalla veneyksilöllä, joksi tällä kertaa valikoitui Sea Force One RIB 636, kovapohjainen kumivene.

Veneen pituus on 6,36 metriä ja leveys 2,25 metriä. Veneen paino ilman moottoria on 400 kiloa. Veneen tehosuositus on 90-140 hevosvoimaa, joten kaikki moottorit osuvat hyvin suositellulle tehoalueelle.

Teksti: Staffan Westerling ja Vesa Leppä
Kuvat ja mittaukset: Staffan Westerling

Tekniset tiedot

Merkki Evinrude
Malli E115DPL, 115 HSL H.O., 130 DPL
Työtapa 2-tahtinen
Sylinteriluku V4
Iskutilavuus 1 726 cm&³3;
Sylinterin halkaisija 91,0 mm 
Iskun pituus  66,0 mm 
Ilmoitettu teho  115 hv (86 kW), 115 hv (86 kW), 130 hv (97 kW) 
Suositeltu kierroslukualue  5 500 – 6 000 r/min 
Polttoaineensyöttö  elektroninen suorasuihkutus 
Latausteho  1 800W/12V (155 A) 
Välityssuhde  1:2 
Koeajopotkuri  13&12; x 20”, 22″, 22″ 
Paino 177 kg (pitkä riki) 
Valmistusmaa  USA 
Hinta  12 200 e, 12 990 e, 13 350 e 
Takuu  36 kk 
Maahantuoja  Fische Marine AS Suomen sivuliike, Helsinki 
Lisätiedot  www.fischemarine.com 
Tiivistelmä Kippari-lehden 12/2010 jutusta

Lue myös nämä

X