Hiljaista kyytiä takakopissa

Pienet, perämoottorilla varustetut takakoppiveneet ovat uusien veneiden markkinoilla väistyneet keskikajuuttaveneiden tieltä. Käytetyissä niiden valikoima on sitä vastoin kiitettävän kirjava. Pian 20-vuotias Yamarin 600 Big Catch osoitti, että unohdettu venemalli palvelee veneilijää, joka tarvitsee pientä avaramman ajohytin sekä kelpo rahtitilan.

Hintapyyntö: 10 900 euroa ”kutakuinkin kymppitonnin paketti”

Kippari 7/2007

yama1

115-hevosvoiman koneella Yamarinille luvattiin aikoinaan nopeutta 37 solmua. Tämä vene pääsi vain noin 30:een, ehkä liian jyrkän potkurin takia, sillä moottori ei jaksanut vääntää täysiä kierroksia.

Liukuvia takakoppiveneitä on hankittu ennen kaikkea yhteysveneiksi saaren ja mantereen välille. Suojaisan ajohytin tarjoavina ja helposti lastattavina niitä on voinut käyttää tehtävässään koko avovesikauden, varhaiskeväästä myöhäissyksyyn.
Kun myös pyydyskalastajien tiedetään ajavan takakopeillaan pitkiä kausia, voidaan puhua venetyypistä, joka todistaa kykynsä kepeää kesäveneilyä vaativimmissa oloissa. Lajinsa pidetyimmät edustajat ovat siten saaneet ihan ansaitusti laajaa arvostusta.
Eivätkä vain Suomen saaristoissa, vaan myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Pohjanmaan rannikolla valmistettavista Minoreista ja muista vastaavantyyppisistä veneistä ollaan pitkään oltu kiinnostuneita Saksassa ja Pohjoismaissa.
Pienimmilläänkin 6,4-metriset, akselivetoiset Minorit eivät kuitenkaan edusta takakoppiveneiden jokamiesluokkaa. Siis sitä pelkistettyjen alle kuusimetristen koppiveneiden kirjoa, josta vielä 1990-luvun alkuvuosina moni valikoi veneensä. Näistä edullisimmat maksoivat tuolloin nykyvaluutaksi muutettuna selvästi alle kymmenen tuhatta euroa, joten ne olivat perusveneilijöiden tavoiteltavissa. Tehosuositukset sallivat joihinkin veneisiin jopa 115- tai 130-hevosvoimaisen perämoottorin, ja sellaisia myös rohkeasti perälautoihin pultattiin.
Jokamiehen takakoppiveneistä suosituimpia oli Scantic 580 L, jota valmistaja myi 1990-luvulla omalla Bella-nimellään. Myös Lami 570 AC, tässä esiteltävä Yamarin 600 Big Catch sekä hiukan edellisiä hienostuneempi TG-6000 kuuluivat aikansa suosikkeihin.
Lamavuosien jälkeen modernimmat keskikajuuttaveneet alkoivat kaventaa pienimpien takakoppiveneiden markkinaosuutta. Enää jälkimmäisiä on tarjolla hädin tuskin puolenkymmentä mallia: Bella 572 C, Starfish 600 MC, TG-5900 Sportfish sekä kotimaista kolmikkoa pienempi ruotsalaisvene Ryds 510 MC.

Pikkupulmia avotilassa

Ensiaskel Yamarinin keulakannelle sujuu luontevasti. Jalka sopii tasaiselle keulakannelle ja otteen saa sen reunassa olevasta haineväkaiteesta. Väistää pitää vain knaapia kannen keskellä sekä siihen kiedottua köyttä. Keulapenkin kautta avotilaan laskeutuessa jää kaipaamaan matalien sivukaiteiden paikalle keulaa kohti kohoavia kaiteita, joihin ylettyisi kumartumatta.
Avotilan järjestely on tuttu: hytin edessä on paljon vapaata liikkumatilaa, mutta säilytystilana on vain keulapenkki. Sille sopii istumaan pari matkustajaa ja sen alle isoon lokeroon mahtuvat vaikkapa lepuuttimet sekä köydet, joille veneessä ei ole omia boksejaan keula- ja peräkansilla.
Pienen miinuksen lokero saa vedenpoistoreikien ja tuuletusritilöiden puutteesta. Märistä varusteista valuva vesi jää lillumaan tilan pohjalle.
Avotilan turkilta roiske- ja sadevesi pääsee pois tyhjennysaukoista – kunhan ne muistaa aika ajoin puhdistaa. Kummankin tyhjennysaukon syvennykseen oli nyt kertynyt mojova likakökkö, joka kasvaessaan voi tulpata aukon.
Itsetyhjennykseen liittyy toinenkin pulma. Kyljistä ulos johtavissa tyhjennysaukoissa ei ole takaiskuventtiilejä, jotka estäisivät veden virtaamisen avotilaan veneen ollessa reippaasti kuormitettuna.
Yhden miehen painosta vettä ei vielä avotilaan pulpahdellut, mutta näin tapahtui kun kaksi miestä seisoi samalla laidalla. Kun tällaisia veneitä hankitaan ikään kuin trukeiksi vesille, on tärkeää, että rahtikeikat mantereen ja mökin välillä sujuvat ongelmitta.
Ellei lasti alituiseen ole erityisen raskasta, avotila palvelee tehtävässään aivan hyvin. Niukan kalustuksen ansiosta ulkosalle mahtuu mainiosti tavaroita ja liikkuminen on pinnaltaan tasaisella turkilla helppoa.

Turvaton peräkansi

Koppia voi kutsua läpikäveltäväksi, kun sinne pääsee etuavotilasta sekä peräkannelta. Monessa muussa kuusimetrisessä takakoppiveneessä on mahdollisuus hytin ohittamiseen myös sivukansia pitkin. Yamarinista ne puuttuvat kokonaan. Vaikka läpikäveltävyys ei sivukansia korvaakaan, ratkaisun voi tällaisessa veneessä varauksin hyväksyä.
Kaikissa takakoppiveneissä on hyväksyttävä se tosiasia, että avotilat hytin edessä ja takana eivät voi tarjota samaa avaruutta kuin yksi suuri avotila. Kun pienehköltä yhteysveneeltä vaaditaan suurta etuavotilaa ja makuutiloja tarjoavaa hyttiä, perän kansitilat jäävät usein hävyttömän ahtaiksi. Näin Yamarinissakin. Kuvaavaa on, että hytistä peräkannelle tullaan reilulla askeleella suoraan moottorikaivoon.
Ahtaudesta huolimatta kannelta onnistuvat auttavasti niin moottorin huolto kuin peräpoiju-manööveritkin. Kumpaakin puuhaa helpottaisi, jos perätilaa ympäröisivät korkeahkot kaiteet.
Katteen takalipan alla oleva kaide ei yksin riitä, vaikka auttaa toki kuljettaessa laiturilta peräkannelle. Luvassa on joka tapauksessa lievää loikkimista, sillä peräkansi on, kiitos pistopunkkien, korkeampi sivuilta kuin keskeltä.
Yhtä kaikki, avotila perässä ei ole niin miellyttävä ja turvallinen paikka, että siellä viitsisi oleilla matka-ajon aikana.
Oman pulmansa kulkuun peräkannen ja hytin välillä toi nihkeästi toimiva liukuovi. Se rämisi muovikiskojensa välissä, eikä sitä saanut avattua tai suljettua nätisti yhdellä kädellä. Lähemmässä tarkastelussa muovikiskot paljastuivat auringon hapertamiksi, jopa niin pahoin, että kiskoista olisi saanut murentumaan paloja miltei sormin. Lisäksi alempi kisko oli osittain irti kajuutan takaseinästä.
Oven aikanaan tehneestä tamperelaisesta MK-Venelasi Oy:stä kerrotaan, että uudet muovikiskot maksaisivat jotakuinkin parikymmentä euroa. Niitä voisi harkita, mutta jos ovesta haluaa tyylikkäämmän ja vähemmän rämisevän, kiskot voisi teettää tiikkirimasta puusepänliikkeessä.
Paitsi uudet kiskot, liukuovi tarvitsisi törmäyskumit niiden päihin. Hytin sisältä oven saa teljettyä sormiruuvilla, mutta sitä on hidas käyttää ja se voi naarmuttaa oven pintaa.

Karu mutta tilava koppi

Kolmella saranalla kiinnitetty etuovi jätti hieman velton vaikutelman. Neljännen saranan voisi asentaa alimmaiseksi ovea tukemaan. Avattuna se pysyy paikoillaan pidikkeessään, mutta ylälaitaan voisi kiinnittää vielä törmäyskumin, joka toimisi oven tukena siihen nojattaessa.
Kulkuaukko on riittävän avara. 180-senttinen mahtui siitä sisään ihmeemmin kumartelematta. Mikä mainiointa, seisomaan sopi myös keskellä hyttiä, tosin pää kattoa hipoen. Isot ikkunat ja vaaleat verhoilukankaat lisäävät avaraa tunnelmaa.
Sisustus sinertävine väreineen ja puisine kojetauluineen on sitä pelkistettyä tyyliä, jota 80-luvulla suosittiin näissä ”jokamiesten koppiveneissä.” Ei se säväytä, mutta ilahduttavaa on, että materiaalit ovat säilyneet siisteinä. Kaikki näyttää alkuperäiseltä, etupenkkien verhoilua lukuun ottamatta.
Etupenkit ovat taitettavissa eteenpäin, jolloin pistopunkat saadaan riittävän pituisiksi aikuisten yöpymistä varten. Apumiehen penkin voi taitettuna kiinnittää työntösalvalla viereiseen vapatelineeseen. Kipparin penkki ei mahdu nojaamaan vasten rattia ennen kuin penkin on vetänyt ulos liukukiskoistaan. Vaan eipä nyt onnistunut sekään, koska liukukiskot olivat irti puualustastaan.
Lisää lepotilaa syntyy, kun siirretään pöytälevy vuoteiden väliin ja asetetaan irtopehmuste sen päälle patjaksi. Aikuiset voivat tällöin nukkua täysimittaisilla punkilla reunoilla ja lapset keskellä heidän välissään. Kaksin retkeiltäessä etupenkkejä ei tarvitse kipata ollenkaan, sillä pöytälevyllä jatketussa makuutilassa kaksi 180-senttistä mahtuu loikoilemaan leppoisasti poikittain.
Jalalla varustettuna pöytä palvelee ruokailtaessa, joskaan ei järin hygieenisesti: samaa tasoa käytetään askelmana peräkannelle kuljettaessa.
Koska vene on ajateltu yhteiskäyttöön eikä retkipaatiksi, varustus on sen mukainen. Esimerkiksi pentteri puuttuu kokonaan. Liesilämmittimelle on paikka kojetaulun vieressä, ja sellainen kannattaa asentaa, jos liikkuu vesillä viileillä keleillä. Ilman lämmitintä paikalle mahtuu juuri sopivasti merikarttasarja.
Säilytystiloja sisällä on riittävästi. Varusteista pisimmät voi laittaa reunapatjojen alla oleviin lokeroihin. Matkan aikana tarvittaville varusteille on parhaat paikat puisen kojetaulun hyllykössä. Lokero löytyy myös aivan kopin perältä, mainitun ruokapöytä-askelman alta. Sinne asennettuihin polttoaineen esisuodattimeen, trimmitasojen koneistoon sekä tuoreöljyvoitelun säiliöön pääsee käsiksi hyvin.

yama2

Kopissa aistii 1980-luvun henkeä. Sisustukseen kuuluvat niin vaaleansiniset istuinverhoilut, puukojetaulu kuin musta ”rallirattikin”. Kun pöytälevyn siirtää keskellä patjojen väliin, mahtuu makuutilaan loikoilemaan poikittain.

Tankki piilossa, akku kiinnittämättä

Hytissä tuntui hienoista bensan katkua, joka lemahti voimakkaimmin perälokerosta. Liekö bensaa valunut esisuodattimen huollon yhteydessä, kun lasikuitu sen lähettyviltä näytti värjääntyneen hieman kellertäväksi. Syy bensan hajuun on joka tapauksessa selvitettävä ennen vesille lähtöä.
Perusteellisessa syynissä ei voi sivuuttaa polttoainetankkia. Harmi vain, ettei sitä pääse edes kurkistamaan rakenteita purkamatta. Kojetaulun säilytyslokeron takaa se pilkisti, mutta järeitä työkaluja tarvittaisiin, jotta sitä pääsisi huoltamaan ja tarkistamaan.
Akku ja pääkytkin löytyivät patjojen alta vasemmanpuoleisesta lokerosta. Vaikka kuramaton päälle asetettu akku oli kuormaliinan ympäröimä, kiinnitys ei ollut alkuunkaan riittävä pitämään sitä aisoissa. Sidontaa tarvitaan, jottei akku pääse liikkumaan päin sen vieressä olevaa pääkytkintä.
Virtaa vieviä lisävarusteita ei veneessä trimmitasojen lisäksi ole. Jos tarpeen, kojetaulun tasaiseen puupintaan on vaivatonta asentaa plotteri ja kaikuluotain. Samalla voisi järjestellä kojetaulun alta roikkuvia mittareiden ja kytkinpaneeleiden sähköjohtoja siistimpään ruotuun.
Etuoven viereen kiinnitetty käsisammutin on kerrankin paikassa, josta matkustajat saavat sen nopeasti käsiinsä sekä hytistä että etuavotilasta.

Ihmeen hiljainen ajettaessa

Sisätilan korkeutta ei Yamarinissa ole edes yritetty häivyttää hytin muotoilulla. Se on neliskanttinen kuin koirankoppi. Tuulipintaa onkin melkoisesti. Siitä koituvaa haittaa puntaroidessa on hyvä muistaa, että kun hytti on perässä, rungossa on samalla kohtaa eniten kulkua vakauttavaa märkäpintaa.
Testipäivän kevyt tuuli ei häirinnyt rantautumista millään tavoin, mutta kovalla tuulella puomipaikkaan sihdatessa haastetta on enemmän.
Olipa keli millainen tahansa, hyvä näkyvyys on tärkeä osa miellyttävää ja turvallista ajettavuutta. Eteen ja sivuille katsoessa kippari ja apumies ovat kuin lasitetulla kuistilla, sopivan lähellä isoja maisemaikkunoita. Myös taaksepäin näkee kohtuullisesti takaseinän ikkunasta ja läpinäkyvästä liukuovesta, mutta hytin takakulmat peittävät osansa näkyvyydestä.
Jos hytti olisi varustettu kattoluukulla, myös näkyvyys taaksepäin olisi tarvittaessa esteetön ainakin pitkälle kipparille.
Yamarin paljastui kevyttuulisena testipäivänä miellyttäväksi ajettavaksi. Vene nousi liukuun kuin huomaamatta ja kulkuasentoa oli helppo säädellä mieleisekseen trimmitasoilla. Ajamisesta olisi tosin nauttinut enemmän, jos ohjaustuntuma olisi ollut parempi. Nyt se oli kateissa, kun ratti kääntyi toiseen suuntaan keveästi mutta päinvastaiseen kankeasti.
Ilmiö on tyypillinen huonokuntoiselle kaapeliohjaukselle. Se pitäisi vaihtaa uuteen tai asentaa tilalle hydraulinen ohjauslaite.
Vain 650 kiloa painavan veneen arveltiin liikkuvan todella ripeästi 115-hevosvoimaisen moottorin potkusta. Mutta kahva pohjassa jäivät kierrokset 4 500:aan ja huippunopeus 30 solmun kieppeille. Ensin voisi kokeilla potkurin vaihtamista nousultaan tuuman loivempaan, jolloin päästäisiin kenties lähemmäs suositeltua 5 500 r/min kierroslukua urku auki ajettaessa.
Vaikkei kone maksimikierroksiaan saavuttanut, oli yllätys huomata, kuinka hiljainen vanha kaksitahtikone voi olla. Melu ei ollut häiritsevää edes takaoven ollessa auki. Kun molemmat ovet suljettiin, vaimeni moottorin melu kiitettävästi. Resonanssiääniä ei tyynellä säällä juuri ilmennyt, mutta takaovi tuskin pysyy räminöittä paikoillaan, kun matkaa taitetaan aallokossa.

Pidä huolta koneesta

Yamahan 115-hevosvoimaista V4-moottoria pidetään luotettavana ja sangen vähävaivaisena voimanlähteenä. Pysyäkseen iskussa sekin kaipaa tietenkin säännöllistä huoltoa.
Galvaanisen korroosion ehkäisemiseksi kaikki sinkkianodit tulee vähintään harjata RST-harjalla tai jos ne ovat kovin syöpyneet, vaihtaa tilalle uudet. Tästäkin yksilöstä anodit olisi pitänyt vaihtaa ennen vesille laskua, sillä reippaasti syöpyneinä niiden kyky suojata moottoria ei ole yhtä hyvä kuin uusilla anodeilla.
Puutteellisesta anodisuojauksesta saattavat kärsiä koneen sisuskalutkin, esimerkiksi vaihdeakseli. Kärsineen akselin ensioireisiin kuuluu, että vaihteet eivät välttämättä kytkeydy kaukosäätölaitteesta täsmällisesti. Nyt laite toimi kuten pitääkin.
Tuoreöljyvoitelujärjestelmä on toiminut yleensä hyvin. Joistakin moottoreista on kuitenkin jouduttu vaihtamaan järjestelmän 330 euron arvoinen valvontayksikkö, kun se ei ole toiminut oikein, vaan on esimerkiksi ylitäyttänyt koneen öljysäiliön ottamalla liikaa öljyä veneen täyttösäiliöstä.
Normaalikäytössä öljyä tarvitsee täytellä harvakseltaan, mutta varaöljyä on silti hyvä pitää matkassa. Lisäystarpeen ilmaisee ”keltainen valo nopeusmittarissa”, kriittisimmissä tilanteissa kone siirtyy automaattisesti matalille kierroksille ja mittarissa loistaa punainen valo varoitusäänen säestämänä.
Kauden viimeisellä reissulla polttoainesäiliöön kannattaa lorauttaa bensiinin säilöntäainetta, jolloin se ajettaessa leviää polttoainejärjestelmään ja kaasuttimiin. Yamahankin valikoimista löytyvä säilöntäaine pitää polttoaineen hyvälaatuisena ja kaasuttimet puhtaina yli talven.

Paikattavaa ja parannettavaa

Laiturissa olleesta veneestä rungon kunto vedenalaisilta osin jäi nyt arvioimatta. Kummatkin kyljet näyttivät moitteettomilta. Paikattavaa löytyi keulakannesta, sillä gelgoatia oli hieroutunut pois paristakin kohtaa knaapin ympäriltä.
Keulakaiteen jalkaan pitäisi asentaa popniitti tyhjän reiän tilalle. Jalan ympärillä gelgoatissa oli hiusmurtumia. Tekisi mieli tarkistaa, onko keulakannen alla tukilevyä tasaamassa kaiteen vääntämisestä aiheutuvia rasituksia. Se ei kuitenkaan huoltoluukun puuttuessa onnistu. Sellaisen voisi toki asentaa itsekin avotilan etuseinään.
Etuoven yläkarmin murtumakohtaan tarvittaisiin pikaisesti täytettä, ettei oven sisään suotta pääsisi vettä.
Suolavedestä on ollut kiusaa ikkunoiden alumiinikehyksille. Niihin muodostunut hapettuma on pullistanut tiivisteitä sen verran ulos, että väliin on päässyt vettä. Ensiapuna kehysten ja tiivisteiden väliä voi koettaa puhdistaa teräväkärkisellä tikulla ja suihkuttaa sitten teflonsprayta suojaksi.
Ulkotöitä Yamarinissa siis riittää, mutta vastineeksi hytti ei vaadi juuri muuta välitöntä huoltoa kuin kipparin penkin kiinnittämisen.
Hintapyyntö tästä paketista on 10 900 euroa, ynnä 50 euron toimituskulut. Verratessa hintaa muihin samaan aikaan myynnissä olleisiin kuusisatasiin, se vaikuttaisi jokseenkin kohtuulliselta. Eräässä veneliikkeessä pyyntö vuoden 1990 Big Catch -veneestä oli 13 500 euroa, kun voimanlähteenä oli 115-hevosvoimainen kaksitahtikone vuodelta 1998, siis yhdeksän vuotta nuorempi.
Lisävarusteita varten on hyvä luoda jonkinlainen budjetti. Veneeseen oli asennettu jo trimmitasot, kompassi sekä ankkuriliina. Hyllyköstä löytynyttä moottorin suomenkielistä käyttöohjekirjaa lukemalla on hyvä valmistautua tuleville reissuille.

Kiitämme:
– Avaraa ja siistiä takakoppia
– Selkeää etuavotilaa
– Hyviä säilytystiloja kopissa
– Moottorin hiljaisuutta kaikilla kierrosalueilla

Moitimme:
– Ahdasta ja turvatonta peräkantta
– Takaoven heikkoja muovilistoja
– Pintavaurioita lasikuidussa
– Tunnotonta ohjauslaitetta

Tausta & historia

Erikoisuus Yamarin-mallistossa

Idea Yamarin ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta takakoppiveneestä syntyi 1980-luvun lopulla. Kesko Marinen tiimi keskusteli siitä Lasse Reivosen kanssa, joka oli jo suunnitellut yhden maamme myydyimmistä takakoppiveneistä, Scantic 580:n.
Noina aikoina oli nähtävissä, että kyseinen venetyyppi saavuttaisi hyvän suosion. Scanticin lisäksi markkinoilla olivat muun muassa Suncamp 600 ja Uttern 600 AR, mutta näihin kahteen sai asentaa enintään 60-hevosvoimaisen perämoottorin.
Yamarin 600 Big Catchista haluttiin erilainen, nopeampi yhteysvene. Kesko Marinen myyntijohtajan, Tarmo Vuojärven mukaan siihen haluttiin ”hirmuisen iso takakoppi” ja läpikäveltävyys. Lisäksi veneen piti olla hyvä ajettava. Big Catch suunniteltiinkin samalle rungolle, joka oli osoittautunut hyväksi jo 580 Big Fish -keskipulpettiveneessä sekä 580 Big Game -kajuuttaversiossa.
Uutuus ilmestyi markkinoille vuonna 1988. Parina ensimmäisenä valmistusvuotena veneen tehosuositus oli 80-140 hevosvoimaa, myöhemmin se muuttui 80-130:een. 115-hevosvoimaisella moottorilla veneen luvattiin saavuttavan 37 solmua huippunopeuden, joten testaamamme koneen potkurivalinnan on täytynyt olla vääränlainen.
Malliin tehtiin muutoksia 1990-luvun alussa, ja epäilemättä hyviä sellaisia. Etuavotilan matalat laitakaiteet vaihdettiin keulaa kohti kohoaviin malleihin ja peräkansi ympäröitiin riittävän korkeilla kaiteilla, joista vasemman puoleinen jatkui vielä uimaportaaksi.
Kippari sai ylleen kattoluukun ja alleen muhkeamman penkin, samoin apumies. Kun keulakannelle lisättiin köysiboksi, knaapit kiinnitettiin sen molemmin puolin ja kulkuväylä jäi vapaaksi.
Venettä valmistettiin vuoteen 1993 asti. Siihen mennessä lama oli jo vetänyt venekaupan jyrkkään laskuun. Kun kauppa alkoi jälleen piristyä vuosikymmenen lopulla, takakoppimalli ei enää palannut tuotantoon. Vuojärven mukaan syy oli se, että Kesko Marine panosti entistä enemmän veneiden myyntiin ulkomaille, eikä kuusimetrinen takakoppimalli ollut vientimarkkinoita ajatellen parhaimpia vaihtoehtoja.
Kesko Marine tilasi veneet alihankkijoiltaan. Vuosittain niitä valmistui noin 80, ensimmäisenä ja viimeisenä valmistusvuotena luultavasti jonkin verran vähemmän.

Yamarin 600 Big Catch
Pituus
5,8 m
Leveys 2,2 m
Paino 650 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Tehosuositus 80-140 hv
(80-130 hv vm. 1990-93)
Makuusijoja 2+2
Polttoainesäiliö 110 l
Moottori Yamaha 115 BETOL (-89)
Hintapyyntö 10 900 €
Valmistuttaja Konekesko Marine, Vantaa

Teksti ja kuvat Mikko Rajala ja Timo Sarkkinen