Suomen ympäristökeskuksen Saaristoravinne-hankkeen tuore raportti arvioi Saaristomeren käymäläjätteiden ravinnemääriä ja esittää myös ratkaisuja niiden nykyistä tehokkaampaan käsittelyyn.
Raportti tosin keskittyy Saaristomeren julkisiin kuivakäymälöihin, joissa muodostuu vain noin kaksi prosenttia alueen jätevesiperäisistä ravinteista. Muun muassa kesäasutuksen synnyttämä jätekuorma jää raportin ulkopuolelle, samoin Pidä Saaristo Siistinä ry:n ylläpitämät kelluvat septiasemat.
Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Suvi Lehtorannan mukaan alhaisen käyttöasteen kohteisiin soveltuu usein kompostoiva käymälä ja jätteen jälkikompostointi. Sen sijaan korkean käyttöasteen kohteissa, kuten mm. joissain vierassatamissa käymäläpalvelut pitäisi alusta alkaen suunnitella niin, että jäte voidaan kerätä ja kuljettaa pois käsittelyyn esimerkiksi biokaasulaitokselle.
”Jos saarella ei ole turvallista käyttökohdetta käsitellylle jätteelle, lopputuotteet olisi parempi kuljettaa muualle hyödynnettäväksi. Se kuitenkin edellyttää, että käymäläratkaisut ja logistiikka sopivat yhteen”, Lehtoranta sanoo.
Yli puolet julkisten kuivakäymälöiden fosforista muodostuu ulkosaaristossa, jonka karu ja kallioinen luonto tarjoaa vain harvoin soveltuvia paikkoja käymäläjätteen hyödyntämiselle.
Saaristomeri on yksi Itämeren rehevöityneimmistä alueista, ja sen luonto on erityisen altis ravinnekuormitukselle. Ravinteiden kierrätyksen tehostaminen on keskeinen keino vähentää vesistökuormitusta ja parantaa meren tilaa.
Ympäristökeskuksen Saaristoravinne-hankkeen raportti on laadittu yhteistyössä alueen kuntien, viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. hanketta ovat rahoittaneet mm. Ympäristöministeriö ja Paraisten kaupunki.
Pidä Saaristo Siistinä ry on ollut kunnallisten jätehuoltoyritysten rinnalla vähentämässä Saaristomeren jätekuormitusta jo 50 vuoden ajan. Jätevesien keräämisessä yhdistys on keskittynyt ennen kaikkea veneilijöiden tuottamien jätteiden keräämiseen. Tällä hetkellä kelluvia jäteveden tyhjennysasemia on 17.
Aluepäällikkö Katriina Murron mukaan yhdistyksen huoltoalus M/S Roope on avainasemassa septiasemien huollossa.
”Roope tyhjentää asemat ja tuo jätevedet mantereelle, josta ne jatkavat matkaa Gasumille. Kaiken kaikkiaan jätevettä kerätään vuodessa noin 100 kuutiometriä, hieman kausittain vaihdellen.”
PSS ry ylläpitää myös kuivakäymälöitä, mutta niiden jätteitä ei kuljeteta, vaan kompostoidaan.
Suomen saaristoa lukuina
- Väli-ja ulkosaariston alueella asuu kaiken kaikkiaan noin 7 000 suomalaista.
- Väli-ja ulkosaaristossa on kaiken kaikkiaan 4 757 saarta.
- Lounais-Suomen saaristoalueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta on noin 32 500 vapaa-ajan asuntoa.