Valtteri oli Kotkan puuvenenäyttelyn ehdottomasti viehkoimpia veneitä. Ei pelkästään omilla avuillaan, vaan myös siksi, että veneen omistaja oli huolitellut sen viimeisen päälle tyylikkääksi.
Kimppu ketokukkia, ruukkunaan vanha maitopääläri, koristi mahonkista retkipöytää. Sen ääressä kesämekkoihin ja hellehattuihin sonnustautuneet omistaja ja ystävättärensä siemailivat kahvia emalimukeista. Sievästi pitsiverhoillut istuintyynyt odottivat vieraita tuhdoilla, avotilan laitaan sitaistu aurinkovarjo oli valmiina suojaamaan liialta helteeltä.
Vaikutelmaa vain korosti se, että keskustelu paljasti kyseessä olevan Valtterin normaalin ilmeen, ei näyttelyposeerauksen. Venettä käytetään silloin, kun kesä tarjoaa kaikkein parastaan. Sillä ajellaan lyhyitä matkoja lähisaariston tai kaupungin rantoja katsellen, kun säät ja maisemat ovat kauneimmillaan. Kun niin tehdään, ilosta otetaan kaikki irti panostamalla myös puitteisiin. Niistä yksi oleellisimpia on sopivan tunnelman tarjoava vene.
Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 12/2019
Parhaiden maisemien etsiskely kauniina päivänä on Valtterin luontevinta käyttöä.
Valtterin tapauksessa se tunnelma henkii 1950-luvun suomalaista kesämökkiromantiikkaa. Oikeastaan vähän amerikkalaistakin, sillä tuolloin tämän kokoluokan mahonkiveneitä taidettiin tehdä vielä enemmän vientiä, kuin kotimaan myyntiä varten. Viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä kuitenkin myös meillä hyvän, keskiluokkaisen elämän ikonien joukkoon nousi pieni tuulilasivene mökkilaiturissa.
Poikkituhto edessä ja U-tuhto perässä, loput turkkia. Selkeys antaa tilaa pieneen veneeseen.
Ajellaan elegantisti
Kun Valtterilla lähtee matkaan, pitää muistaa sen kunnianarvoisa ikä ja herraskainen käyttötarkoitus. Se ei ole pika- eikä yhteysvene. Nopeus on riittävä, kun hiukset saadaan kevyesti hulmuamaan, hurjastelu jyrkillä kurveilla tai aalloista loikkiminen eivät kuulu asiaan.
Nykyveneisiin verrattuna Valtterissa on hyvin matalat varalaidat. Melkein turkin rajassa on myös tuhto, jotta kuski ja matkustajat jäävät riittävän alas saadakseen suojaa tuulilasista. Istuessa jalat ovat joko ristissä turkilla tai edessä kannen alla, mutta tukea töyssyille ne eivät anna.
-
![]()
- Karttasarjalle on näppärästi esiin vedettävä taso kojelaudan alla.
-
![]()
- Istuimet ovat hyvin matalalla, jotta matkustajat jäävät linjakkaan tuulilasin suojaan.
Ajoasennon takia vauhdin pitää mielellään puoliliukualueella. Ei Valtteri tosin oikein enempää halua antaakaan, vaikka konetehoa (50 hv) on luultavasti huomattavasti enemmän, kuin valmistusajan moottoreista löytyi. Myös kaarroksissa vene tuntuu odotettua kankeammalta; on kuin se takertuisi veteen sen sijaan, että solakka runko nousisi pintaan ja irti pitkän märkäpinnan kitkasta.
-
![]()
- Kuidutuksen ansiosta vene on sisältä kuiva kuin muovivene, mutta hienon puutyön tunnelmalla lisättynä.
-
![]()
- Alkuperäinen mailimittari näyttää hienolta, vaikkei nopeutta enää kerrokaan.
Kommentit eivät yllätä savonlinnalaista venepuuseppä Mikael Lainetta, jolle Valtteri on vanha tuttu. Hän vastasi veneen huollosta ja kunnostuksesta sen edellisen omistajan aikana. Suurin remontti tuolloin oli koko kannen uusiminen, mukaan lukien partaat ja osa ylimmistä laitalaudoista.
Laine kertoo, että runko oli vahvasti kuidutettu joskus aiemmin. Sitä ennen pohja oli kuitenkin painunut osin sisäänpäin. Kuidutus jäykisti pohjan “väärään” muotoon, jonka seuraus tuntuu huonona liukuun nousuna ja “imukuppimaisena” otteena vedestä.
Ongelma ei kuitenkaan haittaa viihtymistä kevyessä käytössä, jollaisessa Valtteri palveli myös silloista omistajaa. Siksi suureen urakkaan rungon oikaisemiseksi ei ryhdytty. Helpottaahan rungon kuidutus toisaalta puuveneen ylläpitoa niin, että aikaa ja tarmoa jää muuhun kaunistamiseen ja tyylittelyyn, ja lähellä olevasta vedenpinnastakin on hauskin nauttia nopeudella, jossa siinä viitsii viilettää sormiaan.
Lukittavia säilytystiloja on vain yksi ja sekin niukka, joten retkitavarat kulkevat kasseissa.
Veikeä voimanlähde
Valtterista näkee, että se on lemmikin asemassa. Lakkapinnat on pidetty virheettöminä, niiden alta puun väri hehkuu hienosti. Sisäpuolelta runko on käsitelty maalilla, mutta huomion varastaa turkin upea mahonkitralli. Ratti, hallintalaitteet ja mittaristot ovat joko alkuperäisiä tai tyyliin sovittaen uusittuja.
Veneen kaikki paikat ovat silmiinpistävän siistinä pidettyjä. Keulakannen alla on matala tavaratila, josta osan vie polttoainetankki. Matala luukku perätuhdon alla täyttyy lähinnä katsastusvarusteita. Pitkän avotilan laidoille sijoitetaan kiinnitysköydet ja satamapeite ajon ajaksi sekä päiväretkien varustekassit.
Aivan erityinen kepponen piilee moottorissa. Ensivilkaisulla sitäkin saattaa pitää vintagena, mutta tarkempi katse pysähtyy tuijottamaan: jokin ei nyt täsmää!
Eikä täsmääkään. Oikeasti kyse on ihan tavallisesta, 90-luvun lopun kaksitahtis-Mercurystä. Kikka on siinä, että moottorikoppaan on teetetty tarkasti vuoden 1969 Mercury 500:n teipit. Eihän lopputulos toki tarkka näköispainos voi olla, mutta niin lähellä, että taas saadaan tunnelmaan tilkka maustetta.
Moottori hämmentää katsojaa: 90-luvun Mercuryyn on laitettu tarkat 1969-vuosimallin teipit.
Ominaisuuspuntari
Venettä verrataan yleisesti ottaen samantyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.
Ajettavuus ”Vakaa kokoisekseen ja rauhallisen pehmeä liikkeissään, eikä tietty laiskuus kulussa haittaa kiireetöntä veneilijää.”
Suorituskyky ”Aivan riittävä itse asiassa, kokonaisuuden huomioiden, vaikka numeroina vaatimattomalla tasolla.”
Käsiteltävyys ”Kaikki on näkyvillä ja melkein kaikki käden ulottuvilla, mutta keulaan on hankala kulkea ja kääntösäde on suurehko.”
Merikelpoisuus ”Laita on matala etenkin perässä ja itsetyhjennys puuttuu. Kun keli on liian tyly kahvitteluun, kannattaa pysyä poissa ulapoilta muutenkin.”
Urheilullisuus ”Venetyyppiin voisi yhdistää vaikkapa vesihiihtoa, mutta tämä yksilö on rungon taipumisen myötä siirtynyt areenalta katsomoon.”
Tyylikkyys ”Valtteri todistaa, ettei täydellisyyteen tarvita nimekästä sukua, vaan tyylitajuinen omistaja.”
Vanhat veneet kulkivat luonnostaankin nykyisiä pidemmällä vesilinjalla, mutta Valtteri tahtoo jäädä ajossa puoliliukuvaksi.
Tuulilasivene Valtteri
Pituus 4,80 m, leveys 1,80 m, syväys n. 0,50 m, moottori 50 hv Mercury 2-t, valmistusvuosi 1950-luku, valmistaja tuntematon, kunnostaja Mikael Laine, Savonlinna
Historia Suomessa oli 1950-luvulla lukuisia veistäjiä, jotka valmistivat pieniä mahonkiveneitä vientiin USA:n markkinoille. Osa teki alihankkijana tunnettuja, esimerkiksi Vatorin tai Telvan malleja, osa muokkasi niistä omia versioitaan.
Valtteri lienee tällainen, veistäjän itse kehittämä venemalli. Veistäjästä ei ole varmuutta, mutta eri lähteiden vene olisi joko Vaasan tai Loviisan seuduilla valmistettu. Kannen ja laidan on kunnostanut venepuuseppä Mikael Laine noin vuosikymmen sitten, runko on kuidutettu joskus aiemmin.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.
