Jutut

Kippari kanavilla: Portit auki uusille vesille – Näin toimit kanavassa

Sisävesillämme on kymmeniä kanavia, joten todennäköisesti veneilijä joutuu jossain vaiheessa sulkuporttienkin sisään. Joitain ajatus siitä pelottaa ja kaikkia se jännittää ainakin ensimmäisellä kerralla.

18.06.2021

Tekstijuha virtanen

Kanavia on Suomessa suunniteltu tiettävästi jo 1500-luvulla. Ensimmäinen kanavasulku oli Mustion sulku, joka rakennettiin vuonna 1745 Karjaalla.

Viimeisin on viime vuonna 2020 avattu Kimolan kanava. Sen myötä avautui vesireitti Kuusankoskelta Ruotsalaisen ja Päijänteen pohjoispuolisten kanavien kautta aina Pielavettä myöten. Uudesta kanavasta olikin iso juttu Kipparin numerossa 5/2021.

Veneiltävää yhteyttä merelle ei kuitenkaan vieläkään saatu Päijänteen vesistöstä. Suur-Saimaalla sulkuja on runsaasti järvien välillä. Niiden ansiosta meriyhteyskin on olemassa Saimaan kanavan kautta.

Tälle veneilykaudelle Väylävirasto avasi kanavat liikenteelle jo toukokuussa.

Avo- ja sulkukanavat

Myös merellä voi ”joutua” kanavaan, mutta kyseessä on silloin niin sanottu avokanava. Se tarkoittaa kaivettua uomaa, joka on usein reunoiltaan pengerretty ja vahvistettu kivillä. Avokanavan molemmissa päissä veden pinta on samalla tasolla.

Lue kaikki

MOOTTORI­VENEISTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X