Tilaa
Jutut

Kippari matkalla: Taalintehdas – Sadepäivänä saa herkutella

Taalintehtaasta on muodostunut investointien myötä keskeinen palvelusatama, jossa välipäivän vietto on yhtä juhlaa – suunnistuksen tai uruguaylaisen keittiön.

24.07.2022

Tekstimarkus ånäs

Suoritukseen keskittynyt penkkiurheilija ei yleensä paljoa hötkyile. Pieni kutimien liike kuitenkin paljastaa, että matkaveneessä ollaan paikalla.

”Reissun 18. päivä ja ensimmäinen sadepäivä. Tuli oikeaan aikaan: Jukolan viesti on katsottava joka vuosi ja nyt siihen voi keskittyä kunnolla”, kertoo Harri Tamminen, joka on asemoinut itsensä tukevasti Viivin toiselle sohvalle.

Vastapäätä veneen televisiota istuu vaimo Päivi, joka kykenee rastien kytistämisen ohessa myös puikottamaan. Taalintehtaalla ollaan pari yötä, kuten myös viime vuonna. Tarkoitus on tutustua kylän alati kasvavaan ravintolatarjontaan.

”Täällä on hyvä palvelu, alkaen satamaan ohjauksesta. Meille annettiin jopa tarkat ohjeet, miten vene kannattaa kiinnittää.”

Tammisten vene on kuin näyttelyyn valmis.

”Pesen venettä koko ajan. Olen nyppijä: nostelen roskia koko ajan. Veneen pitää olla vielä puhtaampi kuin auton”, isäntä kertoo ja tunnustautuu ”herkkusuuksi”: sadepäivänä on kiva itse kokata veneessä.

”Uusia perunoita pitää olla aina”, Päivi Tamminen huomauttaa.

”Vaikka olen liha-alan yrittäjä, kalaa meillä tehdään usein. Tänään tosin valmistui sisäfileetä herefordista”, kertoo venekokki itse.

Tammiset veneilevät Beneteaun 34-mallin veneellä. ”Veneitä on ollut siitä asti, kun opin kävelemään. Tämä on ollut kaikkein paras”, Harri Tamminen kertoo.

15 kiloa lohta

Naapuriveneessä on samanlaiset ajatukset. Sadepäivänä on hyvä hetki siivota, eli pestä suolavedet ikkunoista, ja kokata, tuumii turkulainen Teppo Kosonen.

”Tein eilen illalla tässä satamassa 15 kiloisesta lohesta medaljonkeja.”

Parasta asiassa on se, että kala oli itse Kökarista pyydetty – todisteeksi löytyy kuvia.

”Vuosittain tulee käytyä siellä uistelemassa. Nyt tuli vähän, mutta sitäkin isompia.”

Taalintehtaalla Kosonen on käynyt edellisen kerran 16 vuotta sitten.

”Tämä on kehittynyt valtavasti. Täällä on kylällä paljon palveluita ja satamassa hyvät puitteet. Sauna saisi tosin olla pidempään auki kuin vain pari tuntia illassa.”

Bella Falcon saa Teppo Kososen käsittelyssä sadepäivänä silmänsä kirkkaiksi.

Äyriäisiä grillistä

Taalintehtaalla on rantamakasiineissa useita ravintoloita ja parissa hotellissa myös omansa. Kauas ei kuitenkaan tarvitse lähteä, sillä vierassataman oma ravintola on kerrassaan pätevä. Jo sen vuoksi Taalintehtaalle kannattaa ajaa. DB Bistro luottaa jaettaviin annoksiin, joiden tyyli on espanjalainen, etelä-amerikkalaisin vivahtein. Sen voi sanoa olevan Suomen ainoa uruguaylainen ravintola, sillä keittiötä vetää Punta del Esten läheltä kotoisin oleva, eteläamerikkalaisittain artistinimellä keittävä Pablo.

”Suomesta on mahdoton löytää hyvää jalkapalloa, mutta hyvää lihaa täältä saa parilta eri toimittajalta”, Pablo kertoo.

Listan houkuttelevin kärki on äyriäisissä. Rapuja, langustiineja ja mustekaloja on monessa eri muodossa. Ne valmistuvat keittiön hiiliuunissa.

”Kyllä suomalainen osaa syödä mustekalaa, kun vähän rohkaisee”, kertoo vuoropäällikkö Inke Hakkarainen.

”Usein asiakkaamme tulevat juuri äyriäisten perässä – he ovat jo valinneet, että eivät mene syömään makasiiniravintoloihin pitsaa tai hampurilaisia.”

”Peñarol, ilman muuta”, vierassataman ravintolassa keittävä Pablo nimeää Montevideosta tulevan suosikkijalkapallojoukkueensa.

Miljoonainvestoinnit

Taalintehtaalle on rakentunut viime vuosien aikana vakuuttava veneilijän palveluiden keskittymä. Isosta osasta niistä vastaa DB Marina, joka pyörittää myös vierassatamaa ja sen ravintolaa. Sen lisäksi samalta alueelta löytyvät kausipaikkalaiturit, talvisäilytyshallit ja veneenkorjauspalvelut. Kun mukaan yhdistetään veneenvuokrauspalvelu, veneilijä saa täällä kaiken.

”Ajatus on ollut palveluita rakentaessamme ajatella veneen elinkaarta sekä yksittäisen veneilyvuoden että veneen omistamisen perpektiivillä”, kertoo DB Marinan hallituksen puheenjohtaja Sam Forsbom.

DB Marinan hallituksen puheenjohtaja Sam Forsbom on itsekin aktiivinen veneilijä. Alla ovat tällä hetkellä muun muassa Storebro vuodelta 1988 ja viisimetrinen puuvene vuodelta 1936. ”Iso purjevene on myyty pois.”

Taalintehtaan veneilyn kukoistaminen on seurausta vuosisataisen teollisuuden häviämisestä. Raudan valamisen sijaan Kemiössä oli keskityttävä matkailijoihin. Talvisäilytyksessä on veneitä yli 400, kausipaikkoja noin 120. Viimeisimmät investoinnit ovat kohdistuneet vierassatamaan – uusi palvelurakennus, josta muun muassa ravintola löytyy, valmistui viime kaudella, kuten myös käyntisatamalaituri. Seuraavaksi tulee lisää laitureita vierasveneilijöille, kun yhteysalus siirtyy tieltä.

”Sen jälkeen saamme sataman täysin suojaan.”

DB Marina on sijoittanut veneilyyn viime vuosina useita miljoonia euroja.

”Kun lasketaan yhteen kunnan, Ely-keskuksen ja omat sijoitukset, on summa lähes kolme miljoonaa”, Forsbom kertoo.

Taalintehtaalla on noin 70 vierasvenepaikkaa. Täysinä kesäkuukausina vierassatama laajenee tuolloin tyhjentyvään kausipaikkalaituriin.

Hitaammin, yhtä kauas

Polttoaineiden kohonnut hinta väijyy kuluvaa kautta. Se puhuttaa myös täällä, jossa on yksi eniten polttoainetta myyvistä Seapointin asemista.

Isohkolla Beneteaulla ajava Tamminen näkee, että hinta ei tule vaikuttamaan veneilyn määrään.

”Mutta ajan nyt hiljempaa. Kun tulimme seitsemää solmua, yllätyin tankatessa. Normaalisti on aina tuhat euroa selällään, nyt 20 tunnin ajon jälkeen meni vain 300 euroa.”

Ratkaisu on sama myös Ilonalla ajavalla Kososella.

”Se on mitä se on. Ei se auta, on maksettava mitä pyydetään – mennään vaan nyt hiljempaa.”

Tai sitten vietetään useampia satamapäivä. Ja siihen juuri Taalintehdas on mainio kohde.

Taalintehtaan satamaan on helppo tulla. Suoraan vierassatamassa sijaitseva palvelukeskus valmistui moduuleista kesällä 2021 ja sen kylkeen voi ottaa kiinni.

Kenelle: Retkiveneilijälle ruuan ja varusteiden täydennyskohteeksi. Taalintehtaalta löytyvät kattavat palvelut.

Taalintehdas

Missä: Kemiössä (60°01’06.1”P, 22°30’32.3”I).

Miksi: Veneilijä tarvitsee matkallaan ruokaa, käteistä ja juotavaa, mutta myös hemmottelua. Niitä kaikkia löytyy Taalintehtaalta.

Satama: Vierassatamassa on vajaa 70 paikkaa.

Palvelut: Satamassa kattavat normaalit veneilyn palvelut (mm. sähkö, vesi, septityhjennys, suihku, sauna, wc) sekä venekorjaamo, purjeompelimo ja talvisäilytystä. Sen lisäksi kylässä mm. polttoaineenjakelupiste, kauppa, Alko, pankkiautomaatti, ravintoloita, hotelleita ja tori. Myös luontopolkuja ja museoita.

Nähtävyys: Ruukinmuseo kertoo metalliteollisuudesta ja tehtaan työläisistä – ensimmäinen masuuni rakennettiin jo 1686. Museossa on kahdeksan rakennusta, yksitoista hiiliuunia ja masuuni.

Lisätietoja: Visit Kimitoön, DB Marina

Juttu on julkaistu Kipparissa 7/2022

Lue myös nämä

X