Tilaa
Jutut

Katso videolta kuinka kuntokartoitus tehdään – Kohteena 30-vuotias Marino 10 000

Laadukkaasti tehty vene kestää aikaa erituisesti silloin, kun siitä on pidetty yhtä hyvää huolta kuin kuntokartoituksemme Marinosta.

10.04.2019

TekstiKarel Kakko

KuvatMarkus Pentikäinen/Otavamedia

Marino 10 000 -vene esiteltiin vuonna 1987 suositun 9000-mallin seuraajaksi, joka oli ehtinyt olla sipoolaisveistämön lippulaiva vuodesta 1983. Uutuudessa säilytettiin edeltäjänsä tilankäyttö lähes ennallaan –  vain ulkoasua nykyaikaistettiin ja veneeseen lisättiin yläohjaamo.

Marinon lippulaiva oli 80-luvulla iso vene. Tilojensa puolesta siinä oli harvinaisesti sekä suuri peräkajuutta että yläohjaamo. Kuomuttomuus oli ollut veistämön johtoajatus jo jonkin aikaa.

Mutta vene oli suuri myös egonsa puolesta. Marino oli veistämö, joka totuttuun tapaan kahmi kunniamainintoja näyttelyissä. Marino 10 000 valittiin heti ensinäyttelyssään vuoden veneeksi.

Malli varustettiin tiettävästi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta akselivedolla, joko yhdellä tai kahdella moottorilla. Huippunopeudet asettuivat 25–30 solmun paikkeille.

90-luvulla peräkajuutallisten veneiden suosio kuitenkin väheni, ja vuonna 1990 esiteltiin isolla avotilalla varustettu yläohjaamollinen Marino Barracuda.

Katso videolta kuinka kuntokartoitus suoritetaan. Koko kuntokartoitus-juttu Marino 10 000 -veneestä luettavissa Kipparin digilehdestä 4/2019.

 

 

Lue aikaisempi kuntokartoitusjuttu Finmar Admiral -veneestä Kipparista 11/2018

Lue myös nämä

X