Tilaa
Jutut

Kipparin lokikirja: Vesijeteillä Päijänteellä – Vesijettimatkailijan muistilista

Linnuntietä Asikkalasta Jyväskylään ja takaisin on lyhyt matka. Tankkaus- ja yöpymispaikat on silti suunniteltava etukäteen hyvin.

15.08.2021

TekstiTero Kiira

KuvatMarkus Pentikäinen, Tero Kiira

Päijänteen kiertäminen vesijeteillä onnistuu yhden yön taktiikalla. Lähdimme reissuun Asikkalasta, joka sijatsee noin 30 kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Määränpäämme oli Jyväskylä. Vaikka matka Asikkalasta Jyväskylään linnuntietä on vain 90 kilometriä, silti reissua on suunniteltava etukäteen ja tehtävä hieman hankintoja. Myös tankkauspisteiden sijannit on oltava tiedossa.

Menomatka hoitui Päijänteen itäpuolta ja paluu länsirannan kautta. Kummallakin kerralla oli ylitettävä Päijänteen Tehinselkä, jossa keli voi vaihtua nopeasti.

Vesijeteissä on kohtuullisen suuret tavaratilat, joten niihin mahtuu pakollisten tavaroiden lisäksi paljon helteellä tarvittavaa juomavettä. Jettireissulla kannattaa juoda jokaisella pysähdystauolla, sillä ajaminen on raskasta ja viima vie hientunteen pois iholta.

Vesijetit vievät polttoainetta rauhallisessa matka-ajossa noin 20 litraa tunnissa.

Loppumatkalla jouduimme yhteen kesän kovimmista äkillisistä rajuilmoista, mutta pääsimme onneksi rantautumaan suojaan läheiseen saareen. Silti vajaan 400 kilometrin pituinen reissu oli vaivan arvoinen.

1. Lähtö Asikkalasta

Kuotaan satamassa on hyvä vesillelaskupaikka, jonne voi jättää myös auton ja trailerin.

2. Karisalmen silta

Sillan ali.

3. Ruokaa Sysmässä

Lounaaksi herkullisia muikkuja Sysmämarinessa, jossa on hyvät päälleajettavat jettilaiturit, jotka voisi merkitä paremmin.

4. Ensimmäinen tankkaus

Tankkaus Sysmän Suopellossa Nesteen kylmäasemalla. Sinne ajettiin Ilola Inn -vierassataman ohi. Viihtyisän näköinen paikka, jossa emme ehtineet piipahtaa. Lue lisää Kipparista 5/2021.

5. Kärkisten silta

Komea silta sijaitsee Korpilahdella, 25 kilometriä Jyväskylästä.

6. Jyväskylässä

Toinen tankkaus ja yöpyminen. Vieraspaikka maksoi 15 euroa per jetti. Kotiinpaluu alkoi aamulla Päijänteen länsipuolelta.

7. Kahvitauko

Päijänteellä on todella hienot maisemat. Pidimme kahvitauon Korpilahden Satamakapteenissa, jonka laituriin on helppo kiinnittyä jetillä.

8. Tehinselkä

Keli oli paluumatkalla täysin tyyni. Menomatkalla oli sen verran ristiaallokkoa, että oli parasta ajaa seisten.

9. Kuhmoinen

Kuhmoisten Sahanrannassa on turvallista rantautua. Tankkasimme jetit kolmannen kerran ja ruokailimme.

10. Myrsky

Rantauduimme läheiseen saareen josta alkoi kotimatka lähtöpisteeseen.


Lue parivertailu vesijeteistä Sea-Doo RXT X-RS 300 ja Yamaha GP 1800 R SVHD Kipparista 8/2021.


Lue myös nämä

X