Räyskän tuntee helposti mustasta päälaesta ja porkkananpunaisesta tikarimaisesta nokasta, jonka kärki on musta. Suomessa pesivistä viidestä tiiralajista räyskä on varsinainen jättiläinen. Muiden tiiralajien painaessa vain hieman yli 100 grammaa aikuinen räyskä painaa yleensä reilusti yli puoli kiloa ja sen siivenkärkiväli on metrin luokkaa. Tiirat ovat lokkeja sirorakenteisempia, mutta räyskä on Suomen tiiroista selkeästi vankkarakenteisin.
Räyskä saapuu muuttomatkaltaan Länsi-Afrikasta huhti-toukokuussa ja pesii yleensä synnyinkarillaan tai jossain hyvin lähellä. Räyskät ovat ulkosaariston puuttomien luotojen ja pikkusaarten asukkeja. Niiden vaatimaton muutaman heinänkorren ja oksennuspallojen kalanruotojen rajaama pesä löytyy usein hiekkasärkän tai niittyisen saaren korkeimmalta kohdalta, joskus somerikosta (pieni hiekka- tai sorapohjainen alue) tai kallionpainanteesta. Kumpikin emolintu hautoo munia ja poikaset kuoriutuvat juhannuksen tietämillä. Räyskien saalistusmatkat saattavat ulottua hyvinkin kauas pesältä, joskus jopa sisämaan järville asti.
Räyskäperhe viettää pitkän ajan yhdessä. Pesimäajan jälkeen seuraa ns. välimuutto, jolloin räyskäperheet kiertelevät laajalti merialuilla ja myös sisämaassa. Varsinainen muutto kohti etelää alkaa heinä-syyskuussa. Räyskäperhe muuttaa yhdessä, ja emot jatkavat poikastensa ruokkimista jopa 7 kuukauden ajan.
Räyskät syövät yksinomaan pientä ja keskisuurta kalaa, Suomessa lähinnä ahvenia ja särkikaloja. Saalistaessaan räyskä lentää rauhallisesti noin kymmenen metrin korkeudella vedenpinnasta ja jää lekuttamaan pää alaspäin ennen veteensyöksyä. Noustessaan vedestä räyskä ravistaa höyhenensä kuivemmiksi ja korjaa kalan asentoa nokassaan päästämällä siitä irti ja ottamalla sen uudestaan ilmasta kiinni.
