Vire sai alkunsa Valmetin Linnavuoren tehtailla. Suunnittelu alkoi jo vuonna 1948. Valmetin tuotannon uudistamisen myötä pienikokoisen moottorin tekeminen siirtyi 1970-luvulla Jyväskylään Jyskän tehtaalle. Joitain osia tehtiin edelleen myös Linnavuoressa.
Vuosituhannen vaihteen lähestyessä valmistus siirtyi Tanskaan, missä tehtiin sekä 7 hv että 12 hevosvoiman moottoreita.
Kaikkiaan Vire-nimeä kantavia moottoreita on tehty 1940-luvun lopulta lähtien 15 000 - 20 000 kappaletta. Niiden valmistus päättyi vasta vuonna 2002.
Tunnetuimmista kotimaisista sisämoottoreista Vire lienee vähiten arvostettu ja sillä on ollut selvästi huonompi maine kuin esimerkiksi Wickströmillä tai Olympialla. Moni on ollut toista mieltä ja kun kaksi veneilijää vertailee omia Vire-kokemuksiaan, voi tuokio päättyä ilmiriitaan. Toinen kehuu moottoriaan ja toinen haukkuu omaansa.
Kehujien mukaan Vire toimii kuin kello, kunhan sen pitää kunnossa ja muistaa huoltaa.
Kaksi tahtia
Vire oli yksisylinterinen, bensiinkäyttöinen kaksitahtimoottori, jossa oli vesijäähdytys.
Vire saattoi löytyä yhtä hyvin soutuveneestä kuin kalastajamallisesta kajuuttaveneestä. Se oli myös pienen kokonsa ansiosta suosittu purjeveneiden apumoottorina. Toimivia moottoreita löytyy edelleen käytöstä.
Rakenteeltaan moottori oli hyvin yksinkertainen, kuten kaksitahtimoottorilta voi odottaakin. Liikkuvia osia oli vähän verrattuna kehittyneempiin nelitahtisiin moottoreihin.
Sylinterin halkaisija oli 69,85 millimetriä ja iskun pituus oli 70 milliä. Sylinteritilavuus oli 268 kuutiosenttiä.
Sylinteri oli kestävää erikoisvalua ja kampikammio oli valurautainen. Kampiakseli oli ruostumatonta terästä. Se oli kaksiosainen ja puoliskot oli yhdistetty puristusliitoksella karistun kammentapin avulla.
Kammentapin laakerit ja moottorin päälaakerit olivat vierintälaakereita.
Mäntä oli kevytmetallia ja siinä oli kolme männänrengasta. Niistä ylin oli kovakromattu.
103-moottorien mitat olivat maltilliset ja se teki asentamisen mahdolliseksi pieniin ja ahtaisiin veneisiin.
Kolmikosta löytyi 1950- ja 1060-luvuilla sopiva moottori monenlaisiin veneisiin.
Vanhoissa moottoreissa oli kaasuttimena Solex, mutta myöhemmissä moottoreissa, kuten Vire 12, kaasutin oli Bingin valmistama.
Moottorin mainetta pilanneet käyntihäiriöt johtuivat usein kaasuttimesta. Kalvokaasutin toimi myös polttoainepumppuna ja jos kalvoa ei uusinut tarpeeksi usein, ei käyntihäiriöiltä voinut välttyä.
Oman lisänsä ongelmiin aiheuttivat säädettävät suuttimet, joita yksi ja toinen sääteli miten sattui.
Tee-se-itse asentajat aiheuttivat osaamattomuudellaan useimmiten joko kiinnileikkautumisen tai karstoittumista, joka tukki pakoputkiston ja moottorin huono maine huononi entisestään.
Vire jaksoi vauhdittaa kohtuullisesti pientä tasapohjaista venettä.
Kireä kolmikko
Vire 103 BV oli kuuden hevosvoiman pikkumoottori, jossa oli kiinteä kytkin.
BVK oli samasta moottorista versio, joka oli varustettu ”patentoidulla irrotuskytkimellä”.
BVR puolestaan oli kolmikon kehittynein versio, jossa oli sekä peruutus- että alennusvaihde.
Ulkomitoiltaan pienikokoiset moottorit olivat kevyitä ja painoivat kytkimestä ja vaihteistosta riippuen 30–53 kiloa.
Vire 103 BV painoi vain noin 30 kiloa mutta antoi 6–8 solmun nopeuden vähän isommallekin veneelle.
Jokaisen moottorin mukana tuli äänenvaimentaja ja pakoputken liitin. Mukana seurasi myös pieni määrä työkaluja, joilla moottorin tärkeimmät huollot sai tehtyä. Työkaluja olivat muun muassa 12×14 mm kiintoavain, magneeton kärkivälin säätöavain, vauhtipyörän ulosvetäjä ja käynnistysnaru.
Käynnistysnaru kuului varalta Viren varusteisiin vielä silloinkin, kun isommissa malleissa oli jo yhdistetty sähköstartti-laturi. Ensimmäisten moottorien perusvarusteisiin kuului myös niin sanotut jäähdytysvarusteet, joihin kuuluivat ”pohjasiivilä, läpivientikappaleet jäähdytysveden imua ja poistoa varten sekä 1,5 metriä muoviletkua”.
Lisävarusteena oli saatavilla eri pituisia potkuriakseleita ja vannasputkia, polttoainesäiliöitä ja potkurivalikoimassa oli rusetteja enemmänkin kuin vain pelkkä peruspotkuri.
Isoimmat potkurit olivat Vire 103 BVR:ssä. Raskaampiin niin sanottuihin perhe- ja kalastusveneisiin oli saatavilla kolmelapainen H-potkuri, jonka halkaisija oli 12 tuumaa ja nousu 10 tuumaa.
Purjeveneisiin samoilla mitoilla oli tarjolla K-potkuri, jossa oli kaksi lapaa, mutta sen halkaisija oli 13 tuumaa ja nousu 10 tuumaa.
BV- ja BVK-moottoreihin oli eri kokoisia veneitä ajatellen tarjolla kaksilapaisia 9,5 tuuman halkaisijalla olevia potkureita. Niiden nousut vaihtelivat 5,2 tuumasta 6,4 tuumaan.
Vire 103 eri versioinaan oli moottorina kevyt ja kooltaan pieni, mutta silti kaksitahtinen pystyi tuottamaan tehoa moneen tarpeeseen ja monenkokoiseen veneeseen.
Sen luotettavuudesta ollaan montaa mieltä, mutta yksinkertainen laite oli helppohoitoinen ja myös helppo käyttää – tai niin ainakin valmistaja sen oli suunnitellut olevan.
Seiska ja kakstoista
Satakolmosia seurasi modernisoitu 7 hv Vire, jonka avulla maine ei kuitenkaan parantunut.
Sen seuraajaksi tehtiin 1980-luvun alussa esitelty Vire 12. Hevosvoimia siinä oli 12 (4500 r/min). Sylinteritilavuus oli 269 kuutiosenttiä ja se painoi 66 kiloa. Vire 12 oli edelleen bensakäyttöinen ja kummajainen yhä tehokkaammaksi muuttuvien dieselvenemoottorien joukossa.
Viren kilpailuvalttina oli kuitenkin edullinen hinta. Moottori maksoi vuonna 1981 vain 5950 markkaa, suunnilleen puolet siitä mitä vastaavan tehoinen dieselmoottori maksoi.
Vaikka kehitystä oli tapahtunut – muutenkin kuin muuttamalla 103-mallien kauniin pyöreät linjat kulmikkaaksi nykymoottoriksi – oli moottorissa edelleen ”vain” vanhanaikainen dynastartti, kun muissa oli kunnolliset starttimoottorit ja erillinen vaihtovirtalaturi.
Yksityiskohtia oli kuitenkin paranneltu muun muassa kaasuttimen ja pakopuolen osalta. Myös kaukohallintalaitteen asentaminen oli mietitty helpommaksi.
Potkuriakselin vaarnaruuvit saivat tuekseen teräsholkin, joiden ansiosta päästiin Viren yhdestä perusvaivasta eroon. Vaarnaruuvit olivat kovilla varsinkin aina isoja potkureita käytettäessä.
Suomessa Viren moottorit eivät saaneet arvostusta, mutta niitä myytiin ympäri maailmaa. Niitä voi tulla vastaan missä tahansa. Myyntiä oli Pohjoismaiden lisäksi Aasiassa ja jopa UUsi-Seelanti on mainittu paikkana, johon vireä on myyty.
Englannissa toimii myös aktiivinen vahoihin Viren moottoreihin perehtynyt harrastajajoukko. Sikäläiset pienten purjeveneiden omistajat ja moottoriharrastajat pitävät niitä edelleen käyttökunnossa.
Virestä tehtiin kirja
Jos Vire-moottorit kiinnostavat, kannattaa hankkia käsiinsä Pertti Nuottimäen kokoama kirja ”Kun Vire teki vireenit – Suomalaisen venemoottorin vaiheita”.
Pari vuotta sitten ilmestyneessä teoksessa käydään läpi Valmetin pienen kaksitahtisen venemoottorin vaiheita.
Kirjassa on 80 sivua ja paljon yksityiskohtaista teknistä tietoa ja yksityiskohtia moottorin valmistusvuosilta.
Siinä on jututettu useita ihmisiä, jotka ovat olleet tekemässä Virettä.
Voit lukea jutun myös Kipparin näköislehdestä 3/2019.
