Venealalla on nähty joidenkin venemallien kohdalla muutamankin vuoden tuotantokatkoksia, mutta että muotit nukkuvat ruususenunta 36 vuotta ja otetaan uudestaan käyttöön, on poikkeuksellista.
Marino Mustangin kohdalla tilanteen tekee vielä ainutlaatuisemmaksi kaksi seikkaa. Ensinnäkin venemallin on ottanut uudelleen tuotantoon alkuperäinen, edelleen toimiva veistämö. Toiseksi vene tehdään käytännöllisesti katsoen vailla minkäänlaisia rakenteellisia tai muotoilullisia muutoksia, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Se on peräpeilin muokkaaminen pitkärikiselle moottorille, kun 60- ja 70-luvuilla vene tehtiin lähes poikkeuksetta lyhytrikiselle moottorille.
Tämä sinänsä melko näkymätön muutos Mustangiin on tehty nykyisen moottorivalikoiman sanelemana. Kun Mustangin syntymävuonna 1969 valtaosa alle 50-hevosvoimaisista perämoottoreista Suomessa myytiin lyhytrikisinä, 20-hevosvoimaiset käytännössä kaikki, tänä päivänä yli 20-hevosvoimainen, lyhytrikinen moottori alkaa olla harvinaisuus. 50-hevosvoimaisia lyhytrikisiä ei myydä käytännössä lainkaan.
Oli siis selvä, että Marinon tehoalue, 15—50 hevosvoimaa, edellytti moottorin asennuskorkeuden nostamista noin 13 senttimetrillä, mikä on lyhyen ja pitkän rikin pituusero.
Jos jostakin syystä kuitenkin sattuisi haluamaan uuden Mustanginsa lyhyelle rikipituudelle mitoitettuna, niin sekin on yhä mahdollista.
Testi on julkaistu Kipparissa 2/2016.
Marino Mustangin runkolinjat ovat puolen vuosisadan takaa, mutta ajettavuudeltaan se peittoaa yhä monet samankokoiset pikkuveneet.
Juuret 50 vuoden takaa
Marino Mustang ei aikoinaan syntynyt tyhjästä omaksi mallikseen, vaan se oli jatko- kehitelmä ja uudistettu malli aiemmasta Marino Sport -veneestä. Sitä valmistettiin vuosina 1963—70 kahtena versiona, loivalla rungolla ja myöhemmin sen ajan uutuudella, syvällä V-pohjalla.
Vuonna 1969 esitelty uutuusmalli Mustang oli luonnollisesti sekin varustettu syvällä V-pohjalla. Niinpä sen mallinimi olikin alun perin Mustang V-15 kuvastaen pohjan muotoa ja veneen pituutta.
Mustangin runko on sama 22-asteinen pohja, jota käytetään jo käsitteeksi muodostuneessa Marino Swingissä.
Tämän päivän Marino Mustang on tiloiltaan ja ulkoasultaan tarkka toisinto alkuperäisestä Mustangista. Se on tyypillinen urheiluvene, jollaisia markkinoilla oli kymmenittäin 60- ja 70-luvuilla.
Mustangissa on kaksi pitkittäistä sivupenkkiä, joista on erotettu etuistuimet irrotettavilla selkänojilla. Penkit ovat kapeahkot, mutta toimivat periaatteessa tilapäisinä vuoteina, jos veneellä intoutuu retkeilemään.
Pelkistetty rakenne
Marino Mustang koostuu muoteilla tehdystä rungosta ja kannesta, johon penkit kuuluvat yhtenä osana. Turkki ja palkisto on laminoitu paikalleen runkoon.
Mataluudesta ja rakenteesta johtuen Mustang ei ole monen nykyveneen tavoin sadevesityhjenevä muutoin kuin automaattisella pilssipumpulla. Sellaisen soisi suhteellisen huokeana laitteena kuuluvan vakiovarustukseen. Valinnaisuus on kuitenkin perusteltua, sillä perusvarusteinen Mustang toimitetaan ilman sähköistystä. Yksinkertaisimmillaan moottorikin vedetään käyntiin.
Jos venettä pitää laturissa pidempiä aikoja ajamatta, kannattaa ehdottomasti investoida kuomuun, jolloin vene myös pysyy sisältä kuivana ja siistinä.
Messuilla uutta Mustangia on nähty punaisella, tummansinisellä ja vaaleanvihreällä kannella. Kaikissa sävyissä on menneen ajan tuulahdus, mutta muutoin yksilöllisyys ja valinnaisuus värien suhteen ovat mitä suurimmassa määrin tätä päivää. Monen muun uuden veneen kohdalla se on vielä harvinaista. Klassinen ruudullinen tikkauskuvio pehmusteissa antaa Marinon olemukselle viimeisen silauksen.
Mustangin kojetaulu ei loista hilavitkuttimien määrällä. Tyylipuhtaus on vakiovaruste ja lisävarusteluun on paljon tilaa. Ohjauspyörä on valkoinen — totta kai — ja istuimien tikkaukset luovat ylellisen säväyksen.
Keulakannen alle voi sulloa kassit ja varusteet suojaan jalkatuen taakse. Kannen alapintaa ei ole katsottu tarpeelliseksi viimeistellä top-coatilla. Laminointityö kestää kuitenkin kriittisenkin tarkastelun.
Alle rekisteröintirajan
Veneiden rekisteröinti oli viime aikoihin asti lähinnä ilmoitusluontoinen asia. Paljon julkisuutta saanut veneveroesitys ja rekisterin siirtyminen Trafin hoteisiin saattavat kuitenkin muuttaa rekisteröintiin liittyvän byrokratian kokonaan toisenlaiseksi. Lähtökohtana koko veneverolle voinee pitää rekisteriä. Silloin sen ulkopuolelle jäävät rekisteröintirajan alittavat veneet.
Marino Mustangin tehosuositus on 15–50 hevosvoimaa. Se tarkoittaa, että rekisteröinnin ratkaisee moottorivalinta, sillä 20-hevosvoimaisella perämoottorilla sitä ei vielä nykysääntöjen mukaan tarvitse rekisteröidä. Rekisteröimättömänä Marino Mustangia saavat kuljettaa myös alle 15-vuotiaat, kun heillä katsotaan olevan siihen riittävästi ”ikää, kykyä ja taitoa”.
Juuri rekisteröintirajan ja mahdollisen kuljettajan ikävaatimuksen takia testi haluttiin tehdä 20-hevosvoimaisella moottorilla. Testi haluttiin tehdä pienellä moottorilla myös siksi, että saisimme käsityksen pienen moottorin riittävyydestä näillä hevosvoimavyöryjen kyllästämillä markkinoilla.
Marino Mustang painaa ilman moottoria noin 230 kiloa ja 20 hv:n Mercury noin 55 kiloa. Kun tähän lisätään akku ja puolillaan oleva polttoainesäiliö, ollaan vasta runsaassa 300 kilossa. Testi ajettiin tavallisella testikuormituksella, johon kuuluvat turvavarusteiden ja kahden aikamiehen lisäksi melu-, kulutus, nopeus- ja kierrosnopeuden mittalaitteet sekä 20 litraa ylimääräistä polttoainetta terässäiliössä. Nämä painavat yhteensä noin 230—250 kiloa, eli likipitäen saman verran kuin pelkkä vene moottoreineen. Yhteispaino oli 460—480 kiloa.
Liikkeelle lähdettäessä tuntui aluksi kuin vene ei jaksaisi päästä vauhtiin. Moottorin kiertäessä 4 500 kierrosta minuutissa oli vauhti vasta vaatimattomat 9 solmua. Kierrosten ylittäessä 5 000 alkoi kuitenkin vauhtiakin löytyä ja vene pääsi testikuormalla plaaniin. Mercuryn täyden tehon kierrosluku on 6 000 molemmin puolin.
Huippunopeutta saatiin kerättyä vajaat 18 solmua, mikä runsaan neljän metrin mittaisessa avoveneessä tuntuu kelpo vauhdilta. ”Lähtökiito” muodostuu melko pitkäksi, joten ylikierrosten pelossa potkuria ei kannata mitoittaa jyrkäksi, mieluummin sallia lievät ylikierrokset aivan olemattomilla kuormilla.
Testikuormalla ei tehoreservejä liiemmin ole, joten taloudellisimmat liukunopeudet ovat lähellä huippunopeutta. Kulutukset eivät kuitenkaan päätä huimaa, ja pieni tankillinen (25 litraa) riittää noin neljän tunnin ajeluun.
Hauska ajettavuus
Kokeilimme kuorman lisäystä vielä yhdellä hengellä, jolloin liukunopeus saavutettiin juuri ja juuri. Käytännössä pieni moottori riittää jopa neljän hennon aikuisen lähiajeluun.
Testiveneeseen otettiin ajotuntumaa myös kevyemmällä kuormalla, joka käsitti kaksi solakkaa kyytiläistä ilman testilaitteita. Tällöin lähenneltiin parinkymmen solmun huippuvauhtia. Kiihtyvyyskin oli toista luokkaa.
Samalla Mustangin syystäkin kehutuista ajo-ominaisuuksista sai hieman otetta. Se kallistelee tiukoissa kaarteissa hauskan reippaasti, mutta turvallisesti, eikä pahemmin lennätä roiskeita tuulilasille.
Koeajopäivänä Sipoon edustalla puhalteli vajaan kymmenen sekuntimetrin tuuli, joka nostatti korkeimmat aallot parin kolmen jalan korkeuteen. Ne Mustang nieli, jos ei huomaamattomasti, niin vanhan konkarin varmuudella ja tyylillä ilman minkäänlaisia ongelmia. Jos jotakin jäi kaipaamaan, niin ehkä vielä hieman isompia aaltoja! Vanha, hyvä runko on siis täyttä tavaraa vielä tänä päivänä.
Kiinnittämällä Mustangin peräpeiliin 50-hevosvoimaisen moottorin pääsee aidon retrohenkisen urheiluveneen makuun, joka ei kaihda koviakaan otteita. Silloin huippunopeuttakin löytyy reippaasti yli 30 solmua.
Syvä V-pohja, kapealinjaisuus ja keveys tuovat mukanaan myös yhden väistämättömän lieveilmiön, joka huomattiin lastattaessa venettä testivarusteilla — se kallistuu suurella laitakuormalla tuntuvasti.
”Serious Fun”
Vaikka Marino Mustang on rakenteellisesti ja teknisesti varsin yksinkertainen, vaatii se valmistajalta jotain erityistä, jos hankkeen on tarkoitus olla uskottava ja kannattava. Ennen kaikkea se vaatii, että valmistajalla on sekä arvovaltaa että leikkimieltä sopivassa suhteessa, jotta ei leimautuisi pelkäksi epätoivoiseksi hulluksi. Niin saattaisi käydä monelle suurellekin valmistajalle, joka vakavissaan yrittäisi markkinoida 36 vuotta vanhaa uustuotantoa riippumatta siitä, onko tuote toimiva vai ei.
Marino on niitä harvoja kotimaisia veistämöjä, joilla tällaiseen on uskottavuutta. Sen he osoittivat jo vuonna 2006 lanseeraamalla Swingin uudestaan.
Jotakin Mustangin arvostuksesta ja haluttavuudesta kertoo, että käytettyjen veneiden nettipalstoilla seikkailee lähes jatkuvasti Marino Mustangina myynnissä olevia, mutta muun merkkisiä vanhoja, tuntemattomia tuulilasiveneitä. Käytettyä yksilöä havitteleva saa siis olla tarkkana.
Mikä sitten on Mustangin oikea tehontarve? Se jääköön ostajan itsensä päätettäväksi. Vene toimii pienelläkin moottorilla, kuten se vuosikymmeniä sittenkin on toiminut. Joillekin se riittää, toisille ei. Valinta jää kuluttajalle. Hyvä niin.