Joku Kipparin vanha lukija saattaa muistaa muutaman vuoden takaa Kokemuksia veneestäni -sarjasta jutun Princess 55 -jahdista (Kippari nro 11/2007). Sen omisti ja omistaa edelleen Stefan Lindeman, joka paljastui yllättäin Helsingin Lauttasaaren rannassa myös tämän mahonkiveneen kippariksi.
– Princess on minun kesämökkini ja tämän puuveneen hankinta ja kunnostaminen on nyt tavallaan kulttuuritekoni, Lindeman kuvailee ”kokopäivätoimista” veneilyharrastustaan.
Äkkiä ajatellen Lindemanin veneet edustavat veneilyn ääripäitä. Toinen on iso, lasikuituinen luksusjahti ja toinen lämminhenkinen puuvene. Niillä on kuitenkin loppupeleissä yllättävästi yhteistäkin, muutenkin kuin vain sama omistaja. Molemmat veneet edustavat oman lajinsa parhaimmistoa ja niiden valmistuksessa on valtava käsityön määrä se, mikä tekee ja takaa laadun.
Juttu on julkaistu Kipparin Kokemuksia veneestäni -palstalla 11/2014.
Princess on ollut pitkään jahtiluokan matkaveneiden kärkikastissa ja vaikka Annie ei ole aivan Rivan tai Chris Craftin veroinen mahonkikaunotar, on se kuitenkin oman aikansa pohjoismaisen huippuluokan venesuunnittelijan piirtämä ja ruotsalaisittain aikanaan arvostetun puuveneveistämön tekijöiden rakentama.
Molemmat veneet myös soveltuvat saariretkeilyyn – toinen lähisaariin, Helsingin edustalla Suomenlinnaan tai Espoon Suvisaaristoon, ja sillä isommalla pääsee vähän kauemmas, Gotlantiin tai Saarenmaalle.
Annie löytyi Ruotsista
Lindeman sai idean hankkia ison Princessin seuraksi kakkosveneen, kun sukulaismies toi itselleen vanhan hienon puuveneen. Samanlainen, tai mieluimmin tietysti hiukan hienompi tai ainakin isompi, piti Lindemaninkin saada ja etsintä alkoi.
Vuonna 2008 löytyi Ruotsista sopiva ja silmää miellyttänyt yksilö, jonka hän rahtasikin vielä samana vuonna Suomeen.
Ruotsista ei kovin mielellään ole viime vuosina enää myyty vanhoja puuveneitä ulkomaille, mutta veneen myyjällä oli nyt tarvetta rahalle, sillä hän oli hankkinut omistukseensa ”raadon”, jonka kunnostamiseen hän tarvitsi kipeästi kruunuja. Tavallaan siis myyjäkin teki kulttuuriteon, kun myi veneen Suomeen, jossa ei ole omasta takaa ainakaan liikaa aitoja ”petterssoneja”.
Annie oli periaatteessa hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen oli ajan hammas purrut sitäkin. Vene vietiin Kotkaan, jossa se sai puuvenekeskuksen suojissa vähän uutta mahonkia kylkeensä. Viereisenä potilaana oli mm. tänä kesänä vesille laskettu upea Blue Marlin -purjevene, jonka perusteellinen kunnostus otti useamman vuoden.
Asuttava – periaatteessa
Lindemanin hankkima puuvene on periaatteessa asuttava, sillä keulakajuuttaan saa pedattua parille henkilölle vuoteen. Avotilan katteeksi saa kuomun, joten Anniella käydään lähinnä päiväreissuilla pääkaupungin lähisaaristossa.
Koska sen omistajalla on jo iso matkavene siihen tarkoitukseen, on puuvene nyt vain käytössä lyhyillä reissuilla.
– Ajan oikeastaan aika vähän. Edellinen omistaja kyllä teki sillä kuulemma pitkiäkin venematkoja ja veneessä voi hyvin yöpyä, Lindeman kertoo.
Veneen ominaisuuksista vähäiset ajamiset eivät ole kuitenkaan kiinni. Päiväretkien kelille ei siis tarvitse odotella pelkkää tyyntä ja aurinkoa.
– Kokoisekseen tässä on aivan mahdottoman mukavat kulkuominaisuudet aallokossa, se on pehmeä eikä hakkaa koskaan vähän isommassakaan aallokossa. Voi varmaan sanoa, että tällainen petterssonilainen puuvene on symbioosissa meren kanssa, Lindeman hehkuttaa.
– Koska keula ei kapeassa veneessä ole kovin kantava, täytyy tällä uskaltaa pitää aallokossa vauhtia yllä, niin keula ei painu vaan pysyy ylhäällä ja meno on mukavaa, hän lisää.
Vesivahinko
Kolme vuotta sitten alkukesästä Annie upposi laiturissa. Automaattinen pilssipumppu ei saanut sähköä, joten se lakkasi pumppaamasta.
Kun vettä alkoi kertyä tarpeeksi, painui vene alemmas, jolloin lisää vettä alkoi hulista sisään vauhdilla vesilinjan yläpuolella olevista lautojen saumoista. Vettä oli veneessä niin paljon, että koko moottorikin oli veden alla.
Tehokkaiden pumppujen avulla vene saatiin takaisin oikealle kelluntakorkeudelleen ja Stefan Lindeman pääsi tutkailemaan vahinkoja.
Putsaamista tietysti riitti. Moottorin kanssa sen sijaan ei onneksi tarvinnut ruveta isoihin remontteihin, pelkkä huolto riitti. Moottoriöljyjen ja suodattimien vaihdon jälkeen moottori pärähti käymään pari päivää haverin jälkeen.
– Annien hyvä puoli on sen yksinkertainen tekniikka, joka on edullinen ja helppo itse huoltaa ja korjata, Stefan Lindeman kehuu venettään.
Oppia puun tavoille
Ensi talven askareisiin tulee ilmeisesti kuulumaan Annien potkuriakselin laakerin uusiminen. Ohjauksen muuttaminen hydrauliseksi on myös mielessä.
Lindeman kuvaa itseään enemmän tekniikan mieheksi ja puun kanssa puuhastelu on vielä hänelle vieraampaa.
– Minulla on tämän veneen avotilan kokoinen askartelutila kotona, joten isoihin projekteihin ei ole mahdollisuuksia. Mutta syksyllä on tarkoitus osallistua puuveneen hoitokurssille ja mm. avotilan turkkilevyt ja konekoppa on tarkoitus hioa ja lakata uusiksi, venemies kertoo.
Veneen runko on nyt siinä kunnossa, ettei isompiin ”puulle” hiomisurakoihin ja työläisiin lakkausprojekteihin ole tarvetta. Keväällä riittää, kun pinnan hioo ja lakkaa kertaalleen.
– Veneen runko suoristettiin silloin lautojen vaihdon yhteydessä puuvenekeskuksessa ja ihmettelin, että mitä sillä tarkoitettiin. Mielestäni vene oli täysin suora. Selvisi, että aiempien omistajien ”laineille” hiomat kyljet oli höylätty tasaiseksi, siis suoristettiin, Lindeman kertoo.
Apukipparin istuin on klaffityylisenä taiteltavissa laidalle pois kulkutieltä.
Ei juuri moitittavaa
Kun listataan veneen hyviä puolia ja puutteita, menee Lindeman mietteliääksi.
– Miinuksetkin muuttuvat plussiksi, kun niitä alkaa nyt miettiä, Stefan Lindeman tuumaa.
Koska vene ei ole menossa myyntiin, niin kehumista ei voi pitää pelkkänä myyntipuheena.
– Jos jotain negatiivista on pakko sanoa, niin pressu on hieman työläs myös tässä veneessä, niin kuin monissa muissakin.
Plussiin voi lisätä kipparin mukaan myös sen, että mahonkiveneen omistajan ei tarvitse olla koskaan rannassa yksin.
– Aina löytyy veneestä kiinnostunutta juttuseuraa, kun rantautuu johonkin, hän myhäilee.
