Tilaa
Testit

Kokemuksia veneestäni: Silver Shark BRX – Kustomoitu heittokalastusvene

07.11.2020

Tekstimarkus ånäs

Kun Fiskarsilta omilleen siirtyneet veneentekijät lanseerasivat Silverin vuonna 1991, erityisesti materiaalit kohauttivat. Silver yhdisti ensimmäisenä venemerkkinä alumiinin ja lasikuituiset sisäosat AluFibreksi kutsumallaan tyylillä. Myös pääkilpailijan Busterin matalaa korkeampi keula miellytti samoihin aikoihin yleistyneen meritaimenkalastuksen ja raskaamman vetouistelun harrastajia. Kovemmassa kelissä Bustereita pidettiin miehistölle märkinä, kun taas Silverit pitivät aaltoja enemmän ulkona. Ammattilaiset puolestaan suosivat amerikkalaisia omatuontiveneitä, sillä vaikka keula olikin onnistunut, Silver ei ollut muilta ominaisuuksiltaan räätälöity heittokalastuksen tarpeisiin.

Myöhemmin TerhiTecin omistukseen siirtynyt Silver kuuluu nykyisin kaikkeen maalla, merellä ja ilmassa jollain lailla pörisevien laitteiden myyntiin keskittyneeseen Otto Brandt -konserniin. Silver-veneet valmistetaan Suomessa, Ähtärissä.

Venemallistojen muuttuminen sekä kohdistetummaksi että uusiutumissykliltään nopeammaksi muokkasi 2010-luvulla kaikkien venevalmistajien valikoimaa. Yhdeksi kohderyhmäksi löydettiin heittokalastajat, jotka olivat joko tuoneet omat erikoisveneensä maahan itse tai pitkälle kustomoineet mökkien yhteysveneiksi miellettyjä kuusimetrisiä avoveneitä. Kaikki suuret kotimaiset valmistajat lanseerasivat sektorille uutuuksia, ja niin myös Silver, joka oli saanut kalastusveneissä rungon profiilia muuttaneesta Busterista jälleen kilpailijan.

Vuonna 2017 markkinoille tuli Shark BRX, joka oli yhdessä samaan aikaan lanseeratun Eagle BRX:n kanssa Silverin ensimmäinen täysalumiininen vene. Ne olivat lisävarustein varusteltavissa täysverisiksi heittokalastusveneiksi, unohtamatta kuitenkaan mahdollisuutta perhe- ja mökkiveneilyyn.

BRX on osoittautunut erikoisveneenä suosituksi – yhteensä mallia on ensirekisteröity nyt noin 60 kappaletta ja se on vakiinnuttanut paikkansa mallistossa. Nykyisin Silverin X-range käsittää täysalumiiniset, Y-range AluFibret ja Z-range täyslasikuituiset venemallit.

Lue omistajan kokemukset veneestään Kipparista 10/2020.

Lue myös nämä

X